Ihminen on kuin verso – kasvava, arvoihin juurtuva, kommunikoiva ja toisiin vaikuttava olento. Jotta verso kasvaisi, juuret tarvitsevat uusia ravinteita. Niitä täytyy itsekasvattaa.
Olen vuosia ensin idättänyt ja sitten versottanut herneitä. Itääkseen herneet tarvitsevat ensin vettä ja pimeyttä, mutta näitä idätykseen otollisia oloja ei saa jatkaa liian pitkään. Kun itäminen on alkanut, herneet on tuotava päivänvaloon oikeaan aikaan, jotta silmut puhkeaisivat ja iduista kasvaisi versoja. Kun siirtymä idusta versoksi on käsillä, ollaan ehkäpä haastavimman vaiheen äärellä. Jos idut saavat liikaa aurinkoa liian aikaisin, ne kuivuvat eivätkä koskaan verso – mutta jos ne pitää liian kauan liian pimeässä ja kosteassa, ne homehtuvat.
Itujen kasvaminen vaatii siis sekä otolliset olosuhteen että hoivaa.
Mutta hetkinen – miksi puhun Sivistystori-blogissa itujen versotuksesta? Kirjoitin viime keväänä ensimmäisen tekstini puutarhasta ekososiaalisen sivistyksen itujen löytämisen paikkana. Lupasin jatkaa tänä syksynä eteenpäin siitä, mihin jäin: eli kuvata mitä tapahtuu, kun olemme löytäneet tarpeen kasvaa ihmisinä kohti laajempaa ekososiaalista tietoisuutta? Miten voimme tietoisesti kasvattaa sekä itseämme että ajatteluamme iduista versoiksi?
Hengen ja elämän ehtojen viljelystä
Länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen, cultura animin, idean isä oli antiikin ajan stoalainen filosofi Cicero (106 eaa.–43 eaa.). Käsitepari on usein suomennettu ”hengen viljelyksi”. Ihminen voi itsetutkistelun kasvattamisen avulla aloittaa hengen viljelyksen, eli itsekasvatuksen. Sillä tarkoitetaan sellaista pedagogisesti orientoitunutta elämänasennetta, jossa ihminen lähtee itse aktiivisesti kasvattamaan itseään – eli muuttamaan omia ajatuksiaan ja omaa toimintaansa. Itsekasvatuksen tavoitteena on ihmisen itsensä määrittelemän kasvatustavoitteen täyttyminen.
Hengen viljely on käsitteenä jäänyt elämään suomalaisen sivistyshistorian lehdille. Jyri Manninen muistuttikin viime keväänä kirjoitukseni somekeskusteluissa, kuinka ”viljely”-käsitettä on viime vuosisadan alun kirjallisuudessa käytetty sivistyksen synonyymina. Keskeinen käsite myös nykykirjallisuudessa on (esimerkiksi halun tai mielen) kultivointi, joka tarkoittaa sanatarkasti maan muokkausta tai hienonnusta. Viljelyn ja sivistyksen väliset metaforiset yhteydet kaipaisivat ehkä enemmänkin herättelyä myös tässä maailman ajassa.
Björn Wallén hahmotteli tuoreessa Sivistystorin blogikirjoituksessaan kiinnostavasti syväsivistyksen käsitteen laajentamista filosofi Arne Næssin syväekologian sekä kasvatusfilosofi Veli-Matti Värrin ajattelun pohjalta. Wallén nosti tekstissään esiin ihmisyyden, kansalaisuuden ja katsomuksen yhteenkietoutuvuuden elonkirjollisiin kysymyksiin.
Esitän, että itsetutkiskelun kannalta on varsin hyödyllistä lähteä tarkastelemaan omaa ajatteluaan keho-mieliyhteyden, yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja oman maailmankatsomuksen näkökulmista. Mikä kaikki näihin eri ulottuvuuksiin liittyvä on tehnyt ja tekee meistä meidät, ja miten ne vaikuttavat ajatuksiimme?
Entä miten esimerkiksi vallitsevat talouteen liittyvät arvot ja käsitykset muokkaavat käsityksiämme oikeasta ja väärästä? Kumpi meille on tärkeämpää: talouskasvun myötä noussut elintaso vai elämän ehtojen säilyminen?
Muutoksen hitaudesta
Aikuiskasvatuksen suomalaisessa historiassa erityisesti professori Urpo Harva (1910–1994) ajoi voimakkaasti paitsi kulutuskriittisiä, myös ympäristönsuojelullisia arvoja, sillä hän näki nämä kysymykset erittäin ajankohtaisiksi omassa ajassaan. Harvalle tärkeää oli kansalaisaktiivisuus: ihmisten tuli aktiivisesti sivistää itseään näistä tärkeistä teemoista, ja vaatia toimia, jotka johtavat kestävämpään yhteiskuntaan. Palaan ajatuksissani toistuvasti oheiseen Harvan Aikuiskasvatus-teoksen sitaattiin:
”Luonnonsuojelun aate on nykyisin tullut erittäin ajankohtaiseksi siitä syystä, että teollisuuden laajentuminen tuhoaa luontoa yhtä enemmän ja irrottaa ihmistä luonnon välittömästä läheisyydestä. Luonnonsuojelun alalla kansamme on pahasti takapajulla; siihen viittaa jo kulttuurimaisemamme turmeltuminen. Luonnonsuojeluun liittyy – paitsi taloudellisia – myös esteettisiä ja moraalisia arvoja. Kun luonnonsuojelua koskevien kysymysten käsittely soveltuu erinomaisesti moniin aikuiskasvatustyön muotoihin, olisi siihen kiinnitettävä paljon enemmän huomiota, kuin tähän asti on tapahtunut.”
Harva 1958, 53–54.
Pysäyttävintä sitaatissa on se, että nyt, yli 60 vuotta teoksen julkaisemisen jälkeen, samat keskeiset kysymykset ovat jatkuvasti tapetilla: tiedämme esimerkiksi sen, että tarvitsemme jatkossakin metsiä hiilinieluiksi ja että niillä on keskeinen osa ihmisen immuunijärjestelmän kehittymisessä sekä psyykkisen hyvinvoinnin lisäämisessä. Silti talous ja jatkuvan taloudellisen kasvun eetos ovat edelleen keskeisimpiä aikamme arvoja, joiden myötä elämän jatkuminen ja koko luonto alistetaan talouskasvun ehdoille. Tarvitsemme siis edelleen toimia, jotka keskittyvät muuttamaan vallitsevia arvokäsityksiä. Ekososiaalisen sivistyksen merkitys nykyisten arvokäsitysten muuttamisen välineenä on nähdäkseni ennen kaikkea se, että keskittymällä elämän ekologisiin ja sosiaalisiin ulottuvuuksiin eettisinä ja moraalisina kysymyksinä, tulemme aina samalla myös tietoisemmiksi itsestämme ja niistä elämäntapahtumista, jotka ovat muokanneet näkemyksiämme maailmasta.
Verson kasvattamisesta
Kasvitieteellisesti tarkasteltuna kasvilla on kaksi osaa: juuret ja verso. Juurien tehtävä on pitää verso pystyssä ja kuljettaa ravinteita maasta verson muihin osiin. Jotta kasvi voisi hyvin, on juuria lannoitettava ja toisinaan jopa jaettava. Maata niiden ympärillä pitää siis muokata, jotta ne löytäisivät uusia ravinteita verson vahvistamiseksi.
Metaforinen verso, johon olen viitannut sekä tekstin alussa että yllä, kuvaa ihmistä kasvavana, toisiin vaikuttavana ja toisten kanssa kommunikoivana olentona. Metaforiset juuret taas kuvaavat ihmisen omaksumaa arvomaailmaa ja ajattelua. Jotta ihminen siis voisi kasvaa, täytyy ajatuksia, käsityksiä ja omaksuttuja arvoja kultivoida eli muokata. Juuri tästä on kysymys, kun puhun itsekasvatuksesta.
Kasvatusfilosofian klassikkoajattelija J. A. Hollo (1885–1967) käskee kasvattajan suhtautua kasvatettaviinsa ”kuin puutarhuri rakkaisiin puihinsa”. Kasvatuksessa on siis tärkeää kultivoida ajatuksia ja tuntemuksia, sekä oppia kyseenalaistamaan omaksuttuja arvoja. Samat ehdot pätevät Hollon mukaan kaikessa kasvatuksessa – myös itsekasvatuksessa. Tämä itsekasvatuksellinen juuria ravisuttava työ on välttämätöntä, jotta voisimme ihmisinä, versoina, kasvaa täyteen kukoistukseen. Tarvitsemme lannoitetta ja kuokkaa – toisinaan jopa myrskyn, joka suorastaan ravistelee meitä juuriamme myöten.
Esitän jälleen, että saavuttaaksemme kollektiivisesti kestävämmän elämäntavan mukaiset arvot ja kurkottaaksemme kohti ekososiaalista sivistystä, meidän täytyy hoitaa ja ravita sekä itseämme että maata ympärillämme. Kumpaakin voimme tehdä juurruttamalla itseämme ympäristöömme – olkoon se sitten puutarhanhoitoa, viljelyspalstan ylläpitämistä, huonekasvien kasvattamista tai vaikkapa herneenversojen hoivaamista. Kun hoivaamme maata, hoivaamme samalla itseämme – olemmehan me ihmisinä aina osa luontoa ja maan lapsia.
***
Johanna Kallio on apurahatutkija EnAct – Researching Environmental Activism and Self-Cultivation -tutkimushankkeessa Tampereen yliopistossa ja kuuluu Aikuiskasvatuksen tutkimusseuran johtokuntaan. Johanna rakastaa puutarhanhoitoa ja monenlaisia eläimiä, sillä elämä kaikissa muodoissaan on itsessään arvokasta ja vaalimisen arvoista.
Johanna Kallio: Från frö till planta – tankar om självfostran under ekokrisen | EPALE (europa.eu)
Lähteet:
Harva, Urpo. 1958. Aikuiskasvatus. Helsinki: Otava.
Hollo, J. A. 1931. Itsekasvatus ja elämisen taito. Porvoo: Werner Södersrtröm Osakeyhtiö.
Itsekasvatuksesta, tutustu TÄHÄN
Itsetutkiskelusta, tutustu muun muassa TÄHÄN
Juuret, tutustu kasvitieteellisesti TÄHÄN
Kasvien kommunikoinnista ja ihmisen toiminnan seurauksista siihen, tutustu TÄHÄN
Kultivoinnista, tutustu TÄHÄN
Stoalaisuudesta, tutustu TÄHÄN
***
Kirjoitus on osa SVV:n Sivistystori-blogisarjaa, jossa ilmestyy keskimäärin kerran viikossa tekstejä vapaan sivistystyön tutkijoilta ja oppilaitoskentän asiantuntijoilta sekä SVV:n yhteistyökumppaneilta.
