Ihminen on sidoksissa ei-inhimilliseen, ja sivistyksen uusi tehtävä on luontosuhteen korjaaminen. Muutoksella on kiire, mutta tulevaisuus luodaan hidastamalla.
Jos minulta pyydettäisiin yksi neuvo yhteiskuntamme sivistyksen lisäämiseksi, toteaisin ”hidastakaa hyvät aikuiset”. Tässä jutussa kerron miksi.
Elämme nopeatempoisessa, teknologiavetoisessa ja yksilökeskeisessä kulttuurissa. Yhteiskuntamme rakenteet tukevat materiaalista vaurastumista ja muista irrallaan pärjäämistä. Toimintaa värittää jatkuva uuden hamuaminen ja keinotekoisten tarpeiden tyydyttäminen. Mikään ei tunnu riittävän. Kuvitellaan, että kuluttaminen ja tienaaminen tuovat jatkuvasti lisääntyessään onnea.
Työpaikoilla huomio on suoritteissa, jotka halutaan tehdä entistä tehokkaammin. Ketteryys on valttia ja ratkaisuja kiirehditään. Suorittaminen ja aivoja kuormittavat työtavat pitävät aikuiset kiireisinä ja synnyttävät uupumusta. Mieli käy ylikierroksilla ja yhteys kehoon heikentyy. Merkityksettömyyden tunteet valtaavat alaa.
Kyvyttömyys olla läsnä työkavereille ja läheisille estää tunnistamasta arjen valintojen yhteyttä elämän ja työn laajempiin kysymyksiin. Monilta puuttuu käsitys siitä, mihin valinnoilla kannattaa tähdätä ja minkä verran materiaalista hyvää riittää hyvään elämään.
Ilmastonmuutoksen eteneminen ja luontoresurssien rajallisuus työnnetään pois mielestä.
LAPSUUDEN HIDAS AIKA
Mieleen pujahtaa muistikuva lapsuudesta. Oli talvi ja hiihdin isoveljen ja pikkusiskon kanssa keskellä mummilan havumetsää. Tuntui jännittävältä hiihtää hitaasti koskemattomalla hangella valkoisten mäntyjen ja kuusien lomassa. Emme kyenneet näkemään kauas, mutta lähellä luonto antoi parastaan. Seikkailimme luovimalla kuusien maahan ulottuvien alaoksien väleistä. Reppuihin oli pakattu kuumaa kaakaota ja mummin tekemät voileivät. Ison kuusen alaoksat tarjosivat valmiin majan, jossa eväät syötiin. Ei ollut aikataulua eikä selkeätä määränpäätä. Ei suksittu lujaa latuja pitkin aktiivisuuskellot ranteissa. Aikaa ei lineaarisessa eli suoraviivaisessa mielessä ollut olemassa. Oli intensiivinen nykyhetki, johon sekoittui syklisen aikasuhteen tunne luonnonaikojen kierrosta ja oman kehon luonnollisesta rytmistä.
Voisiko kestävä tulevaisuus syntyä lapsuudessa kokemamme ’hitaan ajan’ ohjaamana? Intensiivinen nykyhetki, painovoimainen yhteys itseen ja luontoon, kehon rytmin mukaan tapahtuva eteneminen, utelias yhdessä luoviminen ilman tarkkaa määränpäätä?
Hyväksikäyttävästä luontosuhteesta vastavuoroiseen
Lapsemme kokevat maailman, jonka elinkelpoisuus ratkaistaan nyt. Meidän aikuisten on hidastettava ja tehtävä perustava suunnanmuutos. Olisi saatava aikaan radikaali ja hallittu yhteiskunnallinen käänne, jossa hyvinvoinnin tavoittelu sovitetaan maapallon ekologisiin reunaehtoihin. Tekemistä riittää, sillä ilmastokriisiin kytkeytyy myös luontokato ja kuudes sukupuuttoaalto. Useiden lajien nopeasti tapahtuva katoaminen on toistunut vuosimiljoonien välein luonnonvoimien seurauksena. Nyt pyyhkivä kuudes sukupuuttoaalto on ihmisen aiheuttama.
Ihmisen elämä on täysin sidoksissa ei-inhimilliseen luontoon ja sen kiertoihin. Siksi on kestämätöntä, että käsityksemme sekä sivistyksestä että taloudesta perustuvat yhä hyväksikäyttävään luontosuhteeseen ja ihmisen erottamiseen luonnosta.
Muutokset ilmastossa, maaperässä ja veden kierroissa tulevat määrittämään lastemme tulevaisuutta paljon enemmän kuin vielä ymmärretään. Hyvän tulevaisuuden ratkaisee se, kykenemmekö ajoissa elvyttämään hyväksikäyttävän luontosuhteemme vastavuoroiseen, ja tämä on Suomen kaltaisten ylikuluttavien yhteiskuntien sivistyksen mitta.
Kulttuurin muuttamisessa auttaa aikasuhteen monipuolistaminen. Ilmasto on hidas laiva kääntymään, joten käänteen onnistuminen näkyy vasta pitkän ajan kuluttua. Ihmisen työn aikajännettä on muutettava kuitenkin radikaalisti. Lyhytnäköisestä kulutus- ja voitontavoittelutaloudesta on siirryttävä malliin, jossa materiaalit ja arvot kiertävät. Käsitystä vauraudesta ja yhteiskunnallisesta arvon luomisesta on laajennettava.
Sivistys on uudenlaista toimijuutta – Oletko valmis kasvamaan ihmisenä?
Vaikka kulttuuria uudistavilla ratkaisuilla on kiire, meidän pitäisi oppia hidastamaan. Nousussa on transformatiivisen johtamisen ja oppimisen toimintamalli. Sen ytimessä on hidastamisella tavoitettava kyky aistia maailmaa kokonaisvaltaisemmin ja tunnistaa asioiden yhteen kietoutuneisuutta.
Lapsuuden kokemus painovoimaisesta hitaasta ajasta voi tulla avuksemme.
Transformaatio viittaa sekä aikuisen henkiseen kasvuun että toimijuuden muodonmuutokseen. Ratkaisut eivät nouse perinteisistä tehokkuusmalleista tai oppimisen kaavoista. On tunnustettava, ettemme tiedä kaikkea ja panostettava syväoppimiseen yhdessä toisten kanssa.
Painovoimaisissa hitaissa hetkissä kyetään päästämään irti vanhoista uskomuksista ja luomaan yhteyksiä omasta kokemuksellisuudesta käsin. Toisten ihmisten ja muiden lajien asemaan eläytyminen auttaa konkretisoimaan tarvittavia elämäntapamuutoksia.
Aistein ja kokemuksin saavutettavan tiedon merkitys kasvaa. Se, mikä saa meidät kokemaan ja kokeilemaan ja sitä kautta avautumaan toisenlaisiin maailmoihin, synnyttää transformatiivista uudistumista: aletaan aistia asioiden välisiä yhteyksiä kokonaisuudesta käsin ja tehdä niitä näkyväksi.
Sivistys on sitä, että me aikuiset kykenemme jatkamaan ihmisenä kasvua ja kyseenalaistamaan kestämättömän elintapakulttuurimme uskomuksia. Mikä elämässämme on aidosti merkityksellistä ja mikä turhaa? Miten hyvää elämää luodaan myös taloudellisen hyödyn ja suorituksia optimoivan osaajakansalaisuuden ulkopuolella?
Kaikki hyvän elämän pyrkimykset eivät enää ole eettisesti hyväksyttäviä eivätkä maapallon kantokyvyn kannalta mahdollisia. Meidän on muutettava niin ihmisenä olemisen, tietämisen kuin toiminnankin perusteita. Voimme osana yhteisöjä ja yhteiskuntaa alkaa katsoa, kokea ja elää toisin.
Vain hidastamalla onnistumme muuttamaan omaa maailmassa olemisen tapaamme ja luomaan lapsillemme kestävän tulevaisuuden.
PÅ SVENSKA (EPALE)
IN ENGLISH (EPALE)
***
Maria Joutsenvirta on kauppatieteiden tohtori ja oppimismuotoilija. Hän on kiinnostunut sivistystyöstä, jolla kehityksen suunta voidaan kääntää ekologisesti ja sosiaalisesti kestävälle uralle. Maria inspiroituu yhdessä oppimisesta, jossa kokonaisvaltaisen kokemuksen kautta avaudutaan kestävän tulevaisuuden luomisen prosesseille. Maria on ahkera luonnossa liikkuja. Hän kokee, että luonto tarjoaa paitsi loppumattomia ihmetyksen aiheita myös vahvan perustan ihmisyydelle jälkimateriaalisessa ajassa.
***
Sivistystyön Vapaus ja Vastuu -ohjelma julkaisee vuonna 2021 Sivistystori-blogia. Blogissa vapaan sivistystyön tutkijat ja asiantuntijat sekä sivistyksestä kiinnostuneet SVV:n yhteistyökumppanit kirjoittavat sivistystyöstä ja sivistyksen yhteiskunnallisesta merkityksestä. Blogia tullaan julkaisemaan keskimäärin kerran viikossa.
Nyt osuit naulan kantaan, Maria. Elämän erirytmisyyden tajuaminen edellyttää kiireen keskellä hidastamista, liikkuvaa läsnäoloa. Samalla kun luen briljanttia blogitekstiäsi, käyn läpi Valtioneuvoston selontekoa kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta Agenda2030:sta Kohti hiilineutraalia hyvinvointiyhteiskuntaa. Siinä viitataan hallitusohjelmaan, jossa ”..kannamme vastuuta toisistamme ja yhteisestä tulevaisuudesta niin, että kaikki pysyvät mukana. Sivistys on tärkeimpiä arvojamme ja ihmisen vapauden tae. Luottamus ihmisten kesken ja yhteiskunnan toimijoiden välillä on edellytys sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan rakentamiselle.”
Millä tavalla sivistys on ihmisen vapauden tae? Annat blogitekstissäsi useita vastauksia, mm. ”Lyhytnäköisestä kulutus- ja voitontavoittelu-taloudesta on siirryttävä malliin, jossa materiaalit ja arvot kiertävät. Käsitystä vauraudesta ja yhteiskunnallisesta arvon luomisesta on laajennettava.” Tämä arvojen kiertotalous-ajattelu pistää miettimään, mitkä arvot on syytä kierrättää ja mitkä arvot/uskomukset on syytä heittää historian kaatopaikalle..
Kiitos Björn. Tuot esiin hienoja kytkentöjä ja kiinnostavia kysymyksiä! Tänään toit toisessa yhteydessä esiin käyttämämme KIELEN tärkeyden. Ajattelen samoin. Kuinka sanoitamme kokemaamme (uutta) ja luomme sitä kautta asioille uusia merkityksiä? Transformatiivisen oppimisen ytimessä on viivytteleminen: se että yhteisöt kykenevät viettämään yhdessä aikaa ei-tietämisen tilassa ja viivyttämään välittömiä (jostakin vanhasta ammentavia) merkityksenantoja. Viivyttämisen ja ei-tietämisen tilassa viipyilyn kautta tiukassa olevat kulttuuriset uskomukset ja oletukset voivat lähteä löystymään ja uusiutumaan. Voimme vapautua jostakin vanhasta ja saada yhteyden johonkin uuteen tai unohdettuun arvokkaaseen asiaan.
Sivistys on yhteisvastuun ja halua ottaa siitä koppi ja tehdä korjausliikkeitä.