Sivistystori-blogi

Sivistystori on osa Sivistystyön Vapaus ja Vastuu -ohjelman vuoden 2021 ja 2022 sivistysulostuloa. Blogissa vapaan sivistystyön tutkijat ja asiantuntijat sekä sivistyksestä kiinnostuneet SVV:n yhteistyökumppanit kirjoittavat sivistystyöstä ja sivistyksen yhteiskunnallisesta merkityksestä. Blogia tullaan julkaisemaan keskimäärin kerran viikossa. Sivistystori-blogin tarkoituksena on edistää vapaan sivistystyön tutkijoiden ja toimijoiden välistä vuoropuhelua sekä tuoda esille moniäänistä sivistyskeskustelua.

SVV tekee Sivistystori-blogin kanssa yhteistyötä EPALE:n eli Aikuiskoulutuksen eurooppalaisen foorumin kanssa. SVV:n ja EPALE:n yhteistyö toteutuu verkkojulkaisuissa ja mediasisällöissä. SVV:n Sivistystori-blogisarjaa tullaan julkaisemaan EPALE:n sivuilla eri kielillä.

Ensimmäinen käännetty Sivistystori-blogiteksti on aikuiskasvatustieteen professori Jyri Mannisen teksti jatkuvasta oppimisesta (Onko jatkuva oppiminen elinikäisen oppimisen pahin uhka?). Teksti on tähän mennessä julkaistu EPALE:n sivuilla ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi ja ranskaksi. Tältä sivulta pääset lukemaan kieliversioita (blogitekstin oikea yläkulma: Document available also in…).

Sivistystori-blogista on käyty keskustelua esimerkiksi Vapaa Sivistystyö ry. -Facebook-ryhmässä. Twitterissä Sivistystoriin viitatessa kannattaa käyttää hashtagia #Sivistystori ja profiilitunnusta @SVastuu.

Vuoden 2021 Sivistystori-bloggarit ja kirjoitusten otsikot ilmestymisjärjestyksessä

  1. Jyri Manninen: Onko jatkuva oppiminen elinikäisen oppimisen pahin uhka?
  2. Anna Kirstinä: Sivistys demokratian asialla
  3. Jonas Ahlskog: Bildningens återkomst i nordisk samhällsdiskussion
  4. Marion Fields: Uteliaisuudesta ja mokaamisesta – miksi ennakoida?
  5. Maria Joutsenvirta: Sivistyminen vaatii hidastamista
  6. Raija Meriläinen: Korvaako osaaminen sivistyksen?
  7. Johanna Kallio: Ekososiaalisen sivistyksen ituja – puutarhasta?
  8. Sanna Rekola: Sivistystyö rakentaa suhdetta maailmaan
  9. Golaleh Makrooni, Shafiqul Alam & Nasrin Jinia: Towards sustainability – sustainable integration of immigrants through alternatives in adult vocational education
  10. Anne Partanen: Riittämättömyyden noidankehä
  11. Nina Luukkainen & Ursula Haapanen: Lasten ja nuorten liikuntakasvatuksessa on tapahduttava suunnan muutos
  12. Tarja Hooli: Nimeni on Vapaa, Vapaa Sivistystyö
  13. Annika Pastuhov: Mimer vill skapa mötesplatser för folkbildningens forskare och praktiker
  14. Satu Heimo: Moniäänistä sivistyskeskustelua etsimässä
  15. Marion Fields: Sivistyksen lupaus ja kohtaamisen taito
  16. Björn Wallén: Validointi, vuorovaikutus ja voimaantuminen syväsivistyksessä
  17. Jonas Ahlskog: Skall bildningen stärka eller utmana vår identitet?
  18. Tiia Kontkanen: Mitä tarkoitat osaamisella, vapaa sivistystyö?
  19. Sini Teräsahde: Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa ajatella sivistystä?
  20. Anni Holopainen: Aikuisten perusopetus – Vapaan sivistystyön hybridi kameleontti
  21. Björn Wallén: Kasvatus ja syväsivistys elonkehän kiertotaloudessa
  22. Johanna Kallio: Iduista versoiksi – Ajatuksia itsen kasvattamisesta ekokriisien ajassa
  23. Raija Meriläinen: Koulutuspolitiikka ja onnistumisen mittaaminen
  24. Nina Hjelt: Mikä sivistyksen tasa-arvo?
  25. Jyri Manninen: Oppija oppii oppimalla

Vuoden 2022 Sivistystori-bloggarit ja kirjoitusten otsikot ilmestymisjärjestyksessä

  1. Tiia Kontkanen & Satu Heimo: Vapaan sivistystyön hallinnasta, vallasta ja rahoituksesta
  2. Leea Keto: Luottaisitko sinä yhteisöagenttiin?
  3. Anna Ojapelto-Multala: Yhteistutkimus – tapa toteuttaa toisin hanketyötä
  4. Anna Kirstinä: Laadukasta sivistystyötä vai sivistystä demokratian puolesta?
  5. Artëm Kuosti & Yuri Kitaba: Digi kuuluu kaikille – vai kuuluuko?
  6. Mikko Lehtonen: Myöntäisimmekö rahoitusta sivistyksen edistämisestä?
  7. Tarja Hooli: Eihän tämä nyt ole mitään, tämmöistä vain
  8. Uwe Gartenschlaeger: Old wine in new bottles – Why do we find “Bildung” so interesting right now?
  9. Heidi Simppala & Niina Vuori: Kunta olemme me
  10. Satu Heimo: Laulu sivistyksen ja rauhan siltana
  11. Päivi Väisänen-Haapanen: Vapaa sivistystyö uudistuvissa kunnissa ja hyvinvointialueilla
  12. Julia Kukkoaho: Opistovuosi oppivelvollisille – Nuorten parhaaksi?
  13. Hanna Väätäinen: Tehokkaasti kieli haltuun ja sitten alkaa elämä? Luku- ja kirjoitustaidon oppiminen aikuisena on kokonaisvaltainen elämänmullistus
  14. Hanna Pulkkinen: Kulttuuriharrastus vahvistaa hyvinvointia
  15. Mia Turpeinen: Tiedettä yleistajuistava sivistystyö hyödyttää yksilöä ja yhteiskuntaa
  16. Kukka-Maaria Vuorikoski

Tästä pääset tutustumaan kaikkiin Sivistystori-blogin julkaisuihin SVV-sivuilla.

Tästä pääset EPALE:n sivuille. Sivun alalaidasta löydät kaikki EPALE:n käännöstekstit, joita on 8.12.2022 mennessä kertynyt kaikkiaan kaksitoista.