Syksyn 2022 ja kevään 2023 aikana viisi kertaa verkossa kokoontuva valtakunnallinen ohjattu vertaisoppimiseen painottuva opintopiiri ja vertaisryhmä, jossa vapaasta sivistystyöstä pro gradu -tutkielmaansa tekevät maisterivaiheen aikuiskasvatustieteiden opiskelijat voivat oppia lisää vapaasta sivistystyöstä ja tutkimuksen tekemisestä sekä saada tukea toisiltaan.
Yhteisissä tapaamisissa kuullaan aluksi aina vapaan sivistystyön asiantuntijan, yliopisto-opettajan, tutkijan tai väitöskirjatutkijan alustus opiskelijoiden toivomasta aiheesta. Tämän jälkeen aiheesta keskustellaan yhdessä. Lisäksi opiskelijat esittelevät omaa pro gradu -tutkielmaansa ja antavat muille opiskelijoille palautetta ja kehitysideoita omien tietojensa ja kokemustensa pohjalta.
Kohderyhmä: Vapaasta sivistystyöstä pro gradu -tutkielmaansa tekevät kasvatustieteen yliopisto-opiskelijat
Tavoitteet:
- Opiskelija hahmottaa vapaan sivistystyön kokonaisuuden kasvatustieteissä.
- Opiskelija hahmottaa pro gradu -tutkimusraportin osa-alueiden sisällöt ja tavoitteet.
- Saamansa tiedon ja palautteen pohjalta opiskelija osaa kehittää ja rakentaa omaa pro gradu -tutkielmaansa eteenpäin.
- Opiskelija osaa antaa palautetta muiden opiskelijoiden tutkielmista.
- Opiskelija osaa tiivistää tekstiksi ja esitykseksi oman pro gradu -tutkielmansa keskeisimmät tavoitteet ja havainnot.