Miksi uudistaa kansalaisopiston kurssitarjontaa?
26.2. Sini Teräsahde
Jari Mäkelä yllättyi kuullessaan työväenopiston rehtorilta, että vapaan sivistystyön oppilaitoksissa on täysi vapaus järjestää minkälaisia kursseja tahansa. Vaikka Mäkelä ei omien sanojensa mukaan tuntenut vapaata sivistystyötä entuudestaan kovin paljoa, oli hänellä tuntuma, että oppilaitosten kurssitarjonta noudattaa vuosi toisensa jälkeen lähes samaa kaavaa. Mäkelä päättikin tutkia pro gradu -tutkielmassaan, miten kansalais- ja työväenopistojen kurssitarjonta muodostuu ja mitä tekijät ja ketkä toimijat vaikuttavat kurssitarjontaan. Mäkelä keräsi tutkimusaineistoa Tampereen seudun työväenopistolta ja Sastamalan opistolta.
Mäkelälle selvisi, että ensinnäkään kansalais- ja työväenopistoilla ei yleensä ole opetussuunnitelmaa, vaan koulutustarjontaa ohjaa alueelliset koulutustarpeet. Laki vapaasta sivistystyöstä määrittelee vapaan sivistystyön koulutuksen tavoitteita yleisellä tasolla, mutta ei puutu sisältöihin. Lailla on kuitenkin ohjausvaikutusta vapaan sivistystyön koulutustarjontaan rahoituksen määräytymisperusteiden kautta.
Vapaan sivistystyön rahoitus on nykylainsäädännön mukaan suoriteperusteista eli kansalaisopiston rahoitus määräytyy kertomalla opetustuntien määrä määrätyllä yksikköhinnalla. Edullista on tällöin tuottaa kursseja, joiden järjestämisestä aiheutuvat kustannukset ovat pienet, mutta jotka vetävät kuitenkin paljon opiskelijoita. Rahoitusasetuksissa on kursseille lisäksi asetettu opiskelijoiden minimimäärät, joten vain pientä opiskelijajoukkoa kiinnostavia kursseja ei voida toteuttaa. Nämä lähtökohdat on otettava huomioon kurssien suunnittelussa.
Valtiovalta pääsee kuitenkin ohjaamaan jopa kurssien sisältöjä myöntämänsä laatu- ja kehittämisrahoituksen kautta. Projektirahoitus suunnataan usein niin, että kursseja järjestetään jollekin tietylle, entuudestaan aliedustetulle kohderyhmälle. Laatu- ja kehittämisrahoituksella rahoitettujen kurssien toteutusta myös seurataan. Näin olleen laatu- ja kehittämisrahoituksen voidaan nähdä kaventavan kansalaisopistojen kurssitarjonnan vapautta.
Tutkimus osoitti, että kuntaomistajien ohjauksen määrä vaihtelee opistoittain. Kuntaomisteisessa kansalaisopistossa täytyy sitoutua kunnan strategiaan. Kunta määrittelee opiston budjetin. Tampereella kunta oli tilaaja-tuottaja ‑mallin voimassa ollessa tilannut opistolta koulutusta aihealueittain. Mäkelä sai kuulla, että kuntaomistajalta oli tullut suoraa ohjeistusta kurssitarjontaan siten, että ”huuhaa-kursseja” oli karsittu pois tarjonnasta, vaikka muuten opistoille annettiin hyvin vapaat kädet.
Kansalaisopistojen opetustarjontaan vaikuttavat myös erilaiset sidosryhmät. Erilaiset yleishyödylliset yhdistykset tarjoavat opistoille kurssi-ideoita, jonka jälkeen toteutuksia suunnitellaan yhdessä. Tampereen seudun työväenopistolla on oma opiskelijayhdistyksensä, joka esittää palautetta ja toiveita kursseista. Yhdistykseen kuulumattomienkin opiskelijoiden voidaan nähdä ”äänestävän jaloillaan” kurssitarjonnasta. Yrityksistä tulevia kurssitoiveita taas opistoissa joudutaan pohtimaan tarkkaan: onko kurssin toteuttaminen aiheellista verovaroin toimivassa opistossa, jos kurssi tuottaa selvästi taloudellista hyötyä yritykselle.
Kansalaisopistoilla on myös kilpailijansa. Kansalaisopistot joutuvat pohtimaan kurssitarjontaansa suhteessa viralliseen koulutusjärjestelmään kuuluvien aikuislukioiden, avointen yliopistojen ja avointen ammattikorkeakoulujen kurssitarjontaan sekä alueen muiden vapaan sivistystyön oppilaitosten kurssitarjontaan. Vapaa sivistystyö toimii opetustarjonnallaan usein virallisen koulutusjärjestelmän täydentäjänä, sillä tutkintoja tarjoavilla koulutusmuodoilla on selvä kilpailuetu. Alueen muiden vapaan sivistystyön oppilaitosten kanssa pyritään välttämään molemmille epäedullista kilpailua ja siksi kurssitarjontaa pyritään limittämään puolin ja toisin.
Kurssitarjontaan vaikuttaa myös kurssin järjestämiseen tarvittavat tilat, laitteet ja niiden kustannukset ja saatavuus. Esimerkiksi miesten suosimia puutyökursseja ei pystytä tilojen puutteen vuoksi järjestämään niin paljoa kuin olisi kysyntää. Kurssin toteuttamismahdollisuuteen, eritoten uusien kurssi-ideoiden kohdalla, vaikuttaa myös se, löytyykö kurssille opettajaa.
Kurssitarjonnasta rajataan omaehtoisesti pois uskonnollinen ja ääriryhmien toiminta, vaaraa aiheuttavat lajit ja yleisesti yhteiskunnan arvojen ja normien vastainen toiminta. Aina ei ole kuitenkaan helppoa määritellä, missä rajat kulkevat. Vapautta ja moniarvoisuutta pidetään mielellään yllä, jos mitään haittaa ei kurssista aiheudu.
Kaiken tämän tiedon hallitsevat opistoissa koulutussuunnittelijat, jotka ovat keskeisiä henkilöitä kurssitarjonnan muodostamisessa. Heillä on usein vankka kokemus, minkä tyyppiset kurssit vetävät opiskelijoita ja minkälaiset kurssit ovat toteuttamiskelpoisia. Vaikka koulutussuunnittelijat seuraavat valppaina aikaansa, keräävät palautteita ja kuuntelevat opettajien ja opiskelijoiden kurssi-ideoita, niin silti heillä on rajatut mahdollisuudet uudistaa koulutustarjontaa. Tiettyjä samoja, suosittuja kursseja järjestetään vuodesta toiseen.
Suurin syy opistojen koulutustarjonnan hitaaseen uudistumiseen vaikuttaa Mäkelän tutkimuksen perusteella olevan rahoituksen suoriteperusteisuus. Riskejä ei kannata ottaa, vaan koulutus kannattaa suunnata jo ennestään aktiivisille kansalaisille, jotta kurssit saadaan varmasti täyteen. Kansalaisopistojen koulutuksen markkinoistumista ja sen vaikutuksia on tutkinut myös Etelä-Karjalan kansalaisopiston rehtori Emilia Valkonen väitöskirjatutkimuksessaan. Kurssitarjonta on taloudellisesti kannattavaa pitää saman sisältöisenä niin kauan kuin etupäässä ikääntyvät kesto-opiskelijat täyttävät kurssit. Mäkelän haastattelemien opistojen henkilökunta tunnisti kyllä, että todelliset, uusia opiskelijaryhmiä tavoittavat uudistukset vaatisivat muun muassa järjestelmien ja opetuksen digitalisointia, koulutuksen markkinointia sosiaalisessa mediassa, opistojen visuaalisen ilmeen uudistamista, hakevaa toimintaa ja toiminnan kansainvälistämistä entisestään.
Jari Mäkelän pro gradu -tutkielma ”Kansalais- ja työväenopistojen kurssitarjonnan muodostuminen” valmistui maaliskuussa 2017. Tutkimus oli menetelmältään toimintatutkimus. Tutkimusaineistona olivat haastattelut, havainnoinnit ja monenlaiset opistojen toimintaa koskevat dokumenttiaineistot. Tutkielman ohjaajana toimi professori Anja Heikkinen. Koko pro gradu -tutkielma löytyy Tampereen yliopiston sähköisestä julkaisuarkistosta http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201705171579.