Sivistystori-blogi 20.1.26. Kirjoittaja: Marion Fields, Opintokeskus Sivis
Vapaan sivistystyön oppilaitoksissa toteutetaan paljon hankkeita, joihin usein liittyy tutkimuksellinen ulottuvuus. Opintokeskus Siviksessä olemme voineet jonkin verran yhdistää hankkeisiin tutkimuksellisen tiedon tuottamista joko suoraan tai hyödyntämällä niistä syntynyttä aineistoa myöhemmin. Parhaimmillaan hanketyö on synnyttänyt pitkäkestoista tiedonkeruuta, kuten järjestöille kahden vuoden välein toteutettavan osaamistarvekyselyn, jonka tuloksia olen voinut esitellä jo pidemmältä ajalta esimerkiksi Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivillä. Hankkeet mahdollistavat, mutta myös rajoittavat työtämme, kuten Satu Heimo, Annika Pastuhov ja Petri Salo tuoreessa artikkelissaan valottavat.
Tässä tekstissä pohdin kokemuksiani hankkeiden ja tutkimuksen yhteydestä. Kerron erityisesti havainnoistani käynnissä olevassa Osallisuuden osaajat järjestöissä -hankkeessa, mutta kerron myös aiemmista kokemuksistani.
Hankkeen ja tutkimuksen yhteensovittaminen on haastavaa
Toteutamme kentällä hankkeita harvoin puhtaasti tutkimusmielessä. Sen sijaan tavoitteenamme on yleensä ratkaista pedagogisia tai toimintaympäristöömme liittyviä ongelmia keskittymällä rajatun ajan niiden ratkaisemiseen.
Monessa hankkeessa kerättyä tietoa voitaisiin hyödyntää tutkimuksellisesti. Se vaatii kuitenkin ennakointia, sillä hankkeessa kerätty tieto palvelee yleensä sen tavoitteiden saavuttamista: esimerkiksi halutaan tietoa mahdollisten osallistujien koulutustarpeista, jota voidaan hyödyntää tarkkaan täsmennetyn koulutuksen suunnittelussa. Näin kerätty tieto ei kokemukseni mukaan taivu kovin hyvin muuhun kuin koulutuksen kehittämiseen tai hankkeen muihin tarpeisiin. Tiedon keruun tarkoitus ei tuolloin edes ole uuden tiedon tuottaminen.
Itsellänikin on nykyistä hankettani ennen ollut vain muutama kokemus hankkeesta, johon kuului kiinteästi tutkimusta, vaikka useassa on tehty tiedonkeruuta. Esimerkiksi työtoverini Heidi Ristolaisen vetämässä järjestötyön kehittämishankkeessa, johon kuului olennaisesti tiedon keruu, onnistuttiin keräämään sen verran monipuolinen aineisto, että saatoimme laatia siitä artikkelin Aikuiskasvatus-tiedelehteen.
Toisaalta eräässä Siviksen koordinoimassa Erasmus+-hankkeessa onnistuimme keräämään vapaaehtoisten osaamisen tunnistamista ja tunnustamista koskevan aineiston, josta saimme hankkeen jo päätyttyä tuotettua kansainvälisen tutkimusartikkelin. Tässä hankkeessa ei tutkimus ollut päätavoite, mutta hankkeen jo päätyttyä totesimme, että kumppaninamme olleen saksalaisen yliopiston menetelmät aineiston keruuseen ja aineiston laatu mahdollistivat sen tutkimuksellisen käytön. Muuten olemme hyödyntäneet aineistoja lähinnä selvitysmuotoisina raportteina tai suoraan kehittämistyössä.
Arviointia vai tutkimusta?
Nykyisessä hankkeessani keskitymme siihen, miten järjestöissä vahvistetaan osallisuutta ja osallisuuden kokemusta nyt ja tulevaisuudessa. Vastaan hankkeessa sekä tutkimuksesta että arvioinnista. Koen vaarana näiden sekoittumisen toisiinsa. Haaste liittyy samaan kuin yllä kuvailemani spesifiin kehittämistarkoitukseen liittyvä tiedon keruu. Arviointi ja mittaaminen koskevat ennalta asetettujen tulosten saavuttamista ja niiden arvottamista, vaikka molemmissa pyrimme keräämään tietoa avoimesti ja luotettavasti.
Tällä hetkellä minulla on työn alla ”Tulevaisuuden osallisuus” -nimiseen valmennukseen liittyvä tiedon keruu. Valmennukseen osallistuvat järjestöt ovat valinneet itselleen kehittämistehtäviä, jota he työstävät saaden tukea valmentajilta ja vertaisiltaan. Tässä olemme ratkaisseet arvioinnin ja tutkimuksen rajan niin, että arviointia varten teetämme ennen ja jälkeen -itsearvioinnit ja suoraan hankkeen tavoitteisiin liittyvän kyselyn. Osallistujat ovat tietoisia siitä, että hankkeessa selvitetään ja tutkitaan sitä, miten organisaatioissa opitaan ja koulutetaan osallisuuteen liittyviä aiheita. Tätä varten keräämme oivalluspäiväkirjoja ja lyhyet ryhmähaastattelut. Tietoa voimme hyödyntää tutkimuksen lisäksi arvioinnin syventämisessä, mutta tiedonkeruu on tietoisesti rakennettu palvelemaan erilaista intressiä – toivonkin esitteleväni tuloksia varsin pian.
Mitä olen oppinut hanketyössä tutkimisesta juuri nyt?
Osallisuuden osaajat järjestöissä -hanke on ollut minulle monella tavalla opettavainen kentän toimijana, jolla on myös intoa tutkia.
Ensimmäinen oppini koskee suunnitelmaan liittyvää joustavuutta. Suunnittelimme tekevämme hankkeen piirissä oleville sote- ja pelastusalan järjestöille kyselyn niiden osallisuuteen liittyvistä käsityksistä ja koulutuskäytännöistä. Alamme hankkeissa vähitellen oppia, että järjestöiltä kysellään niin paljon asioita, että kyselyt hukkuvat tulvaan. Niin kävi nytkin. Hankkeen ohjausryhmän hyväksymänä luovuimme kyselystä ja toteutimme kolme ryhmähaastattelua sekä työpajan, jossa keräsimme järjestöjen edustajien käsitteellisiä ajatuksia ja kokemuksia käsitteiden ja käytännön yhdistämisestä.
Opintokeskus Siviksessä on jäsenenä runsaasti hankkeen kohderyhmää sekä toki muitakin järjestöjä ja yhdistyksiä, joten päätimme selvittää ja tutkia koulutuskäytäntöjä hyödyntämällä koulutusten kuvauksia Sivisverkko-hallintajärjestelmästä. Vastaavia aineistoja ovat tuoreeltaan hyödyntäneet myös esimerkiksi Jyri Manninen ja Kukka-Maaria Vuorikoski. Tuloksia pääsin esittelemään Vapaan sivistystyön päivillä elokuussa 2025. Tällä kertaa pääsimme yli haasteista, joita hyvin tarkkaan rajatut hankesuunnitelmat aidolle uutta luovalle kehittämistyölle välillä luovat, ja kerätystä aineistosta saimme tietoa, jota emme osanneet ennakoida.
Toinen hyvä oppi erityisesti hanketyön näkökulmasta on ollut huolellinen käsitteenmäärittely, johon olemme päässeet haastattelujen ja kirjallisuuskatsausten avulla. Hankkeissa tämä ei aina ole aikapulan takia mahdollista ja aiemmissa hankkeissa olemme joskus törmänneet tilanteeseen, jossa esimerkiksi kumppanit ajattelevat oppimisesta keskenään hyvin eri tavalla koko hankkeen elinkaaren ajan, jolloin tulosten yhteensovittaminen on hankalaa. Nyt meillä on ollut kirkas ajatus siitä, mitä olemme edistämässä, ja se on auttanut myös rajaamaan tutkimuksellisempaa tiedon keruuta.
Sisällöllisesti kiinnostavin havainto on toistaiseksi ollut se, että vaikka järjestöt puhuvat osallisuudesta kahdesta näkökulmasta – joko yksilön pärjäämisen edistämisenä tai vaikuttamisen, tiedonjaon ja yhteisöllisyyden mahdollistavana osallistavana toimintana – koulutuksessa näkyy lähinnä vain ensimmäinen. Miten muita asioita yhdessä opitaan ja millä ehdoilla? Vapaan sivistystyön päivien esityksessäni arvelin, että ne olisivat enemmän toimintakulttuuriin liittyviä asioita, joihin liittyvä oppiminen on näkymättömämpää ja vaatii toisenlaista lähestymistä. Valmennukseen liittyvien alustavien havaintojeni perusteella näin voi ollakin.
Ota aikaa!
Hankeihmisen ikuinen ystävä on aikapula. Kuitenkin haluan houkutella kaikkia tuomaan esiin hankkeista saatuja tutkimustuloksia. Samoin arviointitieto, tunnistetut hyvät käytännöt ja muu tieto auttavat tulevia hankkeiden toteuttajia, mutta myös tutkimuksesta kiinnostuneita.
Olen mukana SVV-toimintaa organisoivassa ryhmässä. Edustan ryhmässä opintokeskuksia. Vuoropuhelu kentän ja akateemisen maailman välillä on antoisaa ja molempien työtä tukevaa. Se pitää yllä intoa jatkaa tutkimuksellisten aiheiden ylläpitämistä työssäni. Innostus mahdollistaa esimerkiksi osallisuushankkeen kaltaista toimintaa, johon olemme voineet ottaa tavoitteeksi uuden tiedon tuottamisen.
Lue lisää
Lue Marionin kokemuksia Erasmus+-hankkeiden tulosten pitkäkestoisten tulosten hyödyntämisestä täältä.
Kirjoittajasta
Marion Fields, VTT, työskentelee Opintokeskus Siviksessä asiantuntijana. Hän on myös SVV-ryhmän jäsen. Työssään Marion on tällä hetkellä erityisen innostunut ennakoinnista, osallisuudesta ja demokratiataidoista sekä arvioinnista ja tutkimuksesta. Työelämän ulkopuolella Marion harrastaa esimerkiksi musiikkia ja pitää kävelemisestä.
