Vapaan sivistystyön teemaryhmä Aikuiskasvatuksen tutkijatapaamisessa Jyväskylässä
18.–19.2.2016 järjestetyn Aikuiskasvatuksen tutkijatapaamisen vapaan sivistystyö teemaryhmässä esiteltiin viisi tutkimusta:
- Jyri Manninen: Kansalaisopisto-opiskelun tuottamien hyötyjen rahallisen arvon määrittely – mission impossible?
- Aki Ojakangas: Vapaan sivistystyön lainsäädäntö pedagogisen kehittämisen
- Anja Heikkinen & Jenni Pätäri: Oikeaa ja väärää sivistystä
- Annika Turunen & Ari Sivenius: Etnografia osallisuuden ymmärtämisessä
- Peter Ehrström: Reflections on Deliberative Walks – Participatory Method and Learning Process
Teemaryhmän puheenjohtajina toimivat Anja Heikkinen ja Jyri Manninen.
Uutisartikkeli tutkijatapaamisesta
Koosteen laati abstraktien ja esitysten pohjalta Leena Saloheimo
Kansalaisopisto-opiskelun tuottamien hyötyjen rahallisen arvon määrittely – mission impossible?
Jyri Manninen, Itä-Suomen yliopisto, Kasvatustieteiden ja psykologian osasto
Manninen on tehnyt esitutkimuksen, jossa hän kokeili ei-rahallisten hyötyjen taloudelliseen arvottamiseen kehitettyjä menetelmiä vapaan sivistystyön koulutukseen tehtyjen investointien kannattavuuden arviointiin. Esityksessään Manninen pohtii menetelmiä ja niihin liittyviä ongelmia erityisesti aikuiskoulutuksen rahallisten vaikutusten laskemisen näkökulmasta, kuvasi Benefits of Lifelong Learning -tutkimuksessa (BeLL) löydettyjä suomalaisten kansalaisopisto-opiskelijoiden kokemia hyötyjä ja esitti Investoinnin sosiaalinen tuotto arviointimallin (Social Return of Investment, SROI) avulla arvion kansalaisopisto-opiskelun rahallisista hyödyistä.
Esitutkimuksen päätulos on, että vapaan sivistystyön tyyppisen aikuisopiskelun hyötyjen rahallisia arvoja on erittäin vaikea laskea, vaikka aikuiskoulutuksen vaikutusten arviointia on tästä näkökulmasta tehtykin jonkin verran. Sivistyshyötyjen muuttaminen rahalliseen muotoon on erityisen haastavaa, koska kyse on ”pehmeistä” hyödyistä, aikuisopiskelun vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä, vaikutusketjujen todentaminen on haastavaa ja rahallisten viitearvojen määrittely hyödyille työlästä. Kaikki löydetyt aikuisopiskeluun liittyvät aikaisemmat tutkimukset kuitenkin osoittavat että koulutusinvestoinnit selvästi maksavat itsensä takaisin.
Manninen on esittänyt esitutkimuksen tuloksena, että yksi kansalaisopisto-opintoihin investoitu euro tuottaa 3,4–5,6 euron hyödyn. Esitutkimus tehtiin Kansalaisopistojen Liiton tilauksesta.
Esitutkimuksen raportti KoL:n sivuilla.
Tutkimusta on esitelty Souli-verkkolehdessä.
Vapaan sivistystyön lainsäädäntö pedagogisen kehittämisen tukena?
Aki Ojakangas, Murikka –opisto / Suomen Kansanopistoyhdistys / Tampereen yliopisto
Ojakangas tarkasteli esityksessään vuodenvaihteessa (2016) voimaan tulevia vapaan sivistystyön lain muutoksia, joilla on käytännön opistotyön arjessa monia vaikutuksia. Normiston ja käytännön ristiriitoja ratkotaan uuden lain määräyksillä, jotka tavoittelevat etäopiskelun, työssäoppimisen sekä koulutuskeston muutosten avulla aiempaa joustavampaa opistoarkea.
Viranomaisohjaus vapaassa sivistystyössä on ollut pelkistettyä. Suomen Kansanopistoyhdistys on joutunut laatimaan pelisäännöt jäsenopistoilleen, koska viranomaisohjaus on ollut ohutta ja opistojen arjen ratkaisut monikirjoisia. Ajoittain opistokäytäntöjen lainmukaisuutta on selvitelty OPH:n tarkastuksin ja jopa oikeusprosessien kautta. Uusin lakimuutoksin pyritään edesauttamaan joustavia ja monipuolisia opiskelukäytäntöjä. Samalla kuitenkin tarve arjen ohjaukseen on lisääntynyt.
Uuden säädännön määräykset voivat toimia viranomaisvaltion ja kansalaisyhteiskunnasta kumpuavien koulutustehtävien tarpeiden yhdistäjänä, siltana virallistavoitteiden ja sivistyspedagogiikan välille.
Ojakangas tarkasteli esityksessään alkavaa muutosta Bourdieun kenttäteorian käsitekehikosta käsin. Esitys nojasi sekä Ojakankaan käytännön toimintaan kansanopistoliikkeessä sekä hänen työn alla olevaan väitöstutkimukseen
Oikeaa ja väärää sivistystä
Anja Heikkinen & Jenni Pätäri, Tampereen yliopisto
Esityksessä Heikkinen ja Pätäri luotasivat vapaan (kansan)sivistystyön kehkeytymistä: miten ja millaisissa kamppailuissa vapaan kansansivistystyön piirissä on tuotettu sitä koskevaa totuutta ja miten totuus on kiinnittynyt eri kansanryhmien pyrkimyksiin yhteiskunnallisen asemansa säilyttämiseen tai nostamiseen. Samalla kansaa on ohjattu hyväksyttäviin tulkintoihin sivistyksestä ja sivistystyöstä.
Esityksessä tarkasteltiin sitä, millaisen kuvan vapaan sivistystyön tehtävästä tutkimustieto tarjoaa. Pätäri pohti väitöstutkimuksensa pohjalta, miten vapaaseen sivistystyöhön kohdistuvissa opinnäytetöissä 1930–1950-luvuilla muodostettiin suhde kansalaiseen ja määriteltiin hyvän, vastuullisen kansalaisen ideaalia ja miten muodostettiin suhde valtioon, kansalaisyhteiskuntaan, ympäristöön tai vapaan sivistystyön käytäntöön. Pätäri kysyi myös, tarttuiko vapaan sivistystyön tutkimus sotien jälkeisiin vastakohtaisuuksiin vai myötäilikö se mieluummin konsensuspolitiikkaa Castrénin mietinnön (1929) hengessä.
Heikkinen puolestaan vertaili suomalaisessa vapaassa sivistystyössä pitkäkestoisesti esiintyneitä vaihtoehtoisia tulkintoja työväen sivistysliikkeen ja talonpoikaisen sivistysliikkeen kesken. Työväen sivistysliike painotti kosmopoliittista, rationalistista ja tiedelähtöistä tulkintaa, kun taas talonpoikainen sivistysliike korosti paikallista tai yhteisöllistä, kokemuksellista ja kokonaisvaltaista sivistystulkintaa. Molemmat liikkeet torjuivat vasemmistolaisen ja oikeistolaisen ekstremismin kiihotuksena ja ideologisena agitaationa ja propagandana. Heikkinen perustaa vertailunsa 1900-luvulta 1950-luvulle ulottuvan dokumentti- ja lehtiaineiston sekä tutkimuskirjallisuuden luentaan.
Tutkijat kysyivät, mitä merkitystä heidän löydöksillään on vapaan sivistystyön nykypäivän tulkintavaihtoehtojen, ristiriitojen ja tuotetun totuuden ymmärtämiselle. Voiko yhtäältä sivistyshyötyä, toisaalta kansanvaltaisuutta ja tasa-arvoa painottavia diskursseja pitää perinteisten vaihtoehtojen päivitettyinä versioina, jotka torjuvat globaalia kilpailua lietsovat ja kapitalismikriittiset tulkinnat?
Etnografia osallisuuden ymmärtämisessä
Annika Turunen, Åbo Akademi & Ari Sivenius, Itä-Suomen yliopisto
Mitä etnografia on? Voiko etnografisella lähestymistavalla tutkia sekä opintopiirin merkitystä että sen suhdetta kansalaisuuteen? Turunen ja Sivenius valmistelevat artikkelia aiheesta.
Turunen kuvasi lähestymistapaa prosessimaisena tutkimusotteena osallisuuden ymmärtämisessä ja tulkitsemisessa. Tutkijat havainnollistavat sitä käyttämällä esimerkkinä opintokeskuksen filosofian opintopiiriä, johon osallistui yhdeksän jäsentä. Filosofit olivat 30–60 -vuotiaita, samaisen yliopiston ja nykyisen asuinympäristönsä kasvatteja. Tutkija osallistui opintopiirin toimintaan yhtenä sen jäsenenä ja samaan aikaan tutkijana.
Tarkastelun taustoittavana ajatuksena on näkemys, että pohjoismaissa vapaa sivistystyö on toiminut keskeisenä demokratian rakentajana ja aikuisväestön osallisuuden tukena. Kansalaisuus nähdään toiminnan kautta ilmeneväksi, sosiaalisessa kanssakäymisessä paljastuvaksi sekä sivistymiseen kytköksissä olevaksi.
Turunen pureutui esityksessä sivistysprosessin tarkasteluun. Millaisia ehtoja etnografian prosessimaisuus asettaa sekä konkreettisesti että symbolisesti osallisuuden tutkimukselle, kun lähestymistapa muodostuu menemiseksi opintopiiriin, ”olemiseksi siellä” (osallistujana) ja ”olemiseksi täällä” (tutkijana) (Geertz 1973)?
Reflections on Deliberative Walks – Participatory Method and Learning Process
Peter Ehrström, Åbo Akademi
Ehsrtröm totesi esityksessään, että erilaisia yhteistoimintamalleja on kehitetty deliberatiivisen demokratian teorian pohjalta (Carson & Karp, 2005). Tammi, Raisio & Ollila (2014) ovat esimerkiksi tutkineet opiskelijoiden kokemuksia kolmessa kansalaisraati (Citizens’ Jury) -tapauksessa ja tulleet tulokseen, että kansalaisraati on varteenotettava vaihtoehto kollegioille tietoisuuden lisäämisessä ja kiinnostuksen herättämisessä demokraattisiin toimintatapoihin. Kehittämiskävelyitä (Development Walks) on kokeiltu mm. Uusi paikallisuus –hankkeessa ja määritelty ne tärkeäksi kansalaisten osallistamisen menetelmäksi (Ehrström & Katajamäki, 2013).
Ehrström & Raisio ovat esitelleet näiden kahden metodin yhdistelmän, deliberatiiviset kävelyt (Deliberative Walks), jossa kehittämiskävelyt järjestetään kansalaisraadin viitekehyksessä. Tavoitteena on tuikea osallistujien oppimisprosessia sekä tietopohjaa ja innostaa heitä aktiivisempaan osallistumiseen.
Kävelyjen ja seminaarien yhdistämistä on kokeiltu aiemminkin, mutta DW integroi systemaattisesti kansalaisraadin ja kehittämiskävelyt. Kaksi pilottitutkimusta on jo toteutettu ja niiden tulokset esitellään tekeillä olevassa artikkelissa.