Emotions, agency & activism -työpaja 31.3.

Emotions, agency & activism -työpaja 31.3.

Is education for everyone? What are we learning for? How could education be transformative and promote active global citizenship? What makes us feel compassion and take a stand for better future?

Näitä kysymyksiä tarkasteltiin Vapaa Sivistystyö ry:n, Fingon ja Sivistystyön vapaus ja Vastuu -yhteistyöohjelman konsensuskonferenssimenetelmään perustuvassa verkkotyöpajassa torstaina 31.3.2022.

Työpajassa globaalia kansalaiskasvatusta, kestävää kehitystä ja aktivismia tarkasteltiin inspiroivien ennakkomateriaalien ja tutkijoiden ja toimijoiden puheenvuorojen herättämien ajatusten pohjalta. Keskustelua käytiin pienryhmissä ja lopuksi havaintoja tuotiin yhteen. Työpajassa oli yhteensä 25 osallistujaa.

Kirjoituksen lopusta löydät linkin työpajan materiaaleihin.

Kuva: Kuvakaappaus Katri Jurvakaisen esityksestä.

Työpaja oli jaettu kolmeen osioon, jotka olivat Taide, tunteet ja toimijuus; Kestävien tulevaisuuksien rakentamista; sekä Kasvatus kriittiseen ymmärrykseen ja toimijuuteen.

Työpajassa oli löydettävissä kaksi erilaista laajempaa teemaa: toisaalta globaalit kysymykset planeettamme kestävyydestä (esim. ilmastonmuutoksen hillitseminen ja globaali vastuu) ja toisaalta kysymykset ihmisten välisyydestä ja yhdenvertaisuudesta (esim. eriarvoisuuksien purkaminen ja kriittinen myötätunto). Kaikki esitykset liittyivät näihin kahteen kysymykseen, kukin eri tavoin.

Raisa Foster, tamperelainen filosofian tohtori ja taiteilija, kuvasi esityksessään sitä, miten taide voi auttaa uudenlaisen holistisen maailmankuvan luomisessa. Ekososiaalisten kriisien aikana tarvitaan systeemistä ja kehollista ymmärrystä siitä, että ihmisinä me olemme riippuvaisia toinen toisistamme ja toimivista ekosysteemeistä. Taiteen kautta ihmiset voivat tietää eri tasoilla: aisteillaan, tunteillaan ja järjellään. Tunteet eivät ole ihmisestä irrallisia, koska ihminen on holistinen kokonaisuus: tunteva, ajatteleva ja aistiva olento. Moniaistisuutta ja yhteisöllisyyttä korostavat taidekasvatusprojektit voivat haastaa rationalismin ja individualismin ylivaltaa ja auttaa kasvamaan kohti kokonaisvaltaista kehollista maailmasuhdetta.

Annukka Toivonen, Suomen Rauhanliiton globaalikasvatuksen asiantuntija, kuvasi, miten rauhankysymyksiä ja maailmanlaajuisia keskinäisriippuvuuksia, sekä näiden suhdetta globaalin oikeudenmukaisuuteen, voidaan käsitellä konkreettisten esimerkkien kautta prosessidraaman keinoin. Prosessidraamassa sekä opettajat että oppilaat eläytyvät ja ottavat uusia rooleja. ”Draamamenetelmät voivat tuoda globaaleja monimutkaisia kysymyksiä hyvin konkreettisella tavalla lähemmäksi ihmisten arkea ja tarjota samaistumispintaa. Kyky toimia globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta syntyy kyvystä ymmärtää maailman ja kauempana meistä elävien ihmisten moninaisia todellisuuksia.” Toivonen muistutti, että myös tunteiden merkitys globaalikasvatuksessa on keskeinen. Erilaisia esille nousevia tunteita ei tarvitse pyyhkiä pois, vaan niitä on tärkeä nimetä ja keskustella siitä, mistä ne nousevat ja mistä ne viestivät. Tunteet ovat tärkeitä toimijuuden synnyttämisessä ja ne yleensä viestivät meille jostakin tärkeästä, johon on syytä pureutua tarkemmin.

Antti Rajala Oulun yliopistosta kertoi konkreettien utopioiden pedagogiikasta, jota on hyödynnetty nuorten ilmastotoimijuuden vahvistamisessa Helsingin ja Oulun yliopistojen yhteisessä Pedagogy of Concreate utopias -tutkimushankkeessa. Rajala kuvasi erilaisia pedagogisia lähestymistapoja, joiden avulla hankkeessa on pyritty vastaamaan nuorten ilmastoahdistukseen ja tuettu aktiivista kansalaisuutta ja aktivismin heräämistä. Keskeistä on ollut tulevaisuusajattelun ja konkreettien utopioiden hyödyntämistä vaihtoehtoisten – ja usein mahdottomaltakin tuntuvien – tulevaisuuskuvien rakentamisessa. ”Jotta voidaan rakentaa kestävää tulevaisuutta, on osattava kuvitella, miltä mahdottomaltakin tuntuva tulevaisuus näyttäisi ja keksittävä luovia keinoja, joiden avulla suunnata kohti tätä haluttua tulevaisuutta”. Hankkeessa innostavaa on ollut Rajalan mukaan nuorten into ja omistajuus projekteistaan sekä yhteistyö opettajien, kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden ja nuorten ilmastoaktivistien kanssa.

Katri Jurvakainen Tampereen yliopistosta nosti esityksessään esille kylmääviä asioita maailman tilasta. Kaiken toivottomuutta tuottavan tiedon keskellä hän kuitenkin muistutti meitä myös siitä, miten tärkeää kriittisen toivon ylläpitäminen on. ”Koulutuksen rooli on kahtalainen: sen tehtävänä on paitsi uusintaa yhteiskuntaa (ylläpitää sen sosiaalista ja kulttuurista jatkuvuutta) myös uudistaa sitä. Koulutus kärsiikin neutraaliuden harhasta, mikä estää meitä tunnistamasta siihen liittyviä ongelmia.” Todellisuudessa sillä myös uusinnetaan vallitsevaa kestämätöntä systeemiä, ellemme herää kriittisesti ja peruntavanlaatuisesti tarkastelemaan kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä arvoja ja toimintatapojamme. Olisiko koulutuksen jo vedettävä hätäjarrusta (jos kukaan muu ei sitä tee)?

Kristiina Brunila Helsingin yliopistosta totesi esityksessään, että koulutus on aina poliittista, tunnistimme sitä tai emme. Vaikka Suomessa usein korostetaan koulutuksen tasa-arvoa ja yhdenvertaisia koulutusmahdollisuuksia, ei asia ole näin yksinkertainen. Koulutus ei ole reilua, demokraattista tai kaikille avointa. Eriarvoisuutta yläpitävät rakenteelliset ja sosiaaliset mekanismit, kuten rasismi, syrjintä ja vallan epätasainen jakautuminen johtavat eriarvoisuuden syventymiseen myös kasvatuksessa ja koulutuksessa. Koulutukseen vaikuttavat myös erilaiset kansalliset ja ylikansalliset valtakeskittymät, kuten esimerkiksi yksityistäminen ja digitalisaatio. Brunila nosti esiin oleellisen kysymyksen: Miten koulutamme niin, että suuntaamme syvälle eriarvoisuutta uusintaviin juurisyihin ja vältämme uusintamasta niitä?

Alice Jäske, kasvatustieteen maisteri ja perustajajäsen Mixed Finns & Students of Colour -yhdistyksessä, kuvasi puheenvuorossaan kasvuaan aktivistiksi. Kriittiseksi ajattelijaksi ei välttämättä synnytä, mutta siihen voi koulutuksen kautta kasvaa, jos oman ajattelun kehittymiselle annetaan mahdollisuuksia. Kriittisessä ajattelussa ei välttämättä ole valmiita oikeita vastauksia, vaan ne etsitään ja rakennetaan yhdessä. Jäsken mukaan polku aktivistiksi ja aktiiviseksi kansalaiseksi voi kulkea esimerkiksi seuraavasti: 1) Kriittisen ajattelun oppiminen ja uudet toimintamallit, 2) Toiminta jonkun tärkeän tavoitteen puolesta ja aktivoituminen kansalaisena, 3) Turvallinen ja tukeva yhteisö. Jäsken mukaan kasvattajien tulisi ennen kaikkea esittää itselleen kysymyksiä, jotka koskevat turvallista oppimis- ja kasvuympäristöä, reflektiivisyyttä ja omien etuoikeuksien ja ennakkokäsitysten tunnistamista.

Kuva: Kuvakaappaus Kristiina Brunilan esityksestä.

Mitä aktivismi sitten on? Voiko opettaja tai kasvattaja olla aktivisti?

Työpajaan osallistui paljon kasvatusalan toimijoita: kasvatustieteiden opiskelijoita, tutkijoita, yliopisto-opettajia, järjestötoimijoita sekä vapaan sivistystyön kouluttajia. Ennakkomateriaalin teksti No Single Struggle ja Alice Jäsken puheenvuoro omasta aktivismistaan, nostivat ansaitusti esille kysymyksen siitä, kuinka voimme jokainen omalla toiminnallamme vaikuttaa. Tärkeää on sen tosiasian tunnistaminen, että olemme itse osa systeemiä, joka ylläpitää eriarvoisuutta ja kestämätöntä kehitystä. Samaan aikaan kuitenkin olemme myös osa ongelman ratkaisua. Jokaisella meistä – erityisesti kasvatus- ja opetusalalla toimivilla – on paljon valtaa ja mahdollisuuksia saada muutosta aikaan. Jokainen meistä voi toimia ”aktivistina” vaikuttaen yhteiseen tulevaisuuteen.

Katri Jurvakainen totesi esityksensä lopussa, että

Educators need to acknowledge and question their role in a system that aims at eternal economic growth. Action creates hope. Sara Komulaisen sanoin: Our duty as educators is to educate ourselves.”

Työpajamme sai osallistujilta kiitosta oman ajattelun herättelystä, uusista näkökulmista ja verkostoista. Työpaja olisi varmasti voinut olla vieläkin moniäänisempi, mutta kaiken kaikkiaan me järjestäjinä koimme, että työpajan näistä teemoista voisi järjestää toistekin ja jatkaa aihetta koskevaa keskustelua kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden ja vapaan sivistystyön toimijoiden kesken.

Yksi pienryhmistä kirjoitti muistilappuunsa, että utopia menetelmänä on parempi kuin utopia tavoitteena, sillä ajatukset utopiasta voivat viitoittaa meille polun, jota seurata. Ehkä voisimme enemmän työssämme ja arkipuheessamme myös hyödyntää ja käyttää sanoja, kuten kehollisuus, tunteet, utopiat ja sukupolvisuus. Kehollisuutta tai tunteita ei saisi leikata pois kasvatuksesta tai sivistyksestä. Kestävä kehitys on myös rohkeita tekoja, poisoppimista sekä “sydämen sivistystä” – globaalia vastuuta ja osallistumista yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen.

Jäimme myös pohtimaan yksilöiden ja yhteisöjen suhdetta. Pitäisikö kouluissa ja oppilaitoksissa kasvattaa enemmän yhteisöjä kuin yksilöitä? kuten joihinkin muistilappuihin oli kirjoitettu: lapset tulee opettaa kriittisiksi ajattelijoiksi, aktivisteiksi jo peruskouluaikana. Toisaalta myös meillä kasvattajilla on suuri vastuu reflektoida omia ennakkokäsityksiämme ja pohtia, minkälaisten ”linssien” läpi tarkastelemme maailmaa ja miten se vaikuttaa niihin ihmisiin, joita työssämme kohtaamme. 

Activism is more than demonstrations – it´s activeness in our own community.

Miten lähtisimme viemään näitä asioita eteenpäin? Lähtisitkö kanssamme yhteiselle matkalle kriittiseen ajatteluun ja aktiiviseen kansalaisuuteen?

Tutustu työpajan materiaaleihin:

EMOTIONS, AGENCY AND ACTIVISM – Sivistystyön Vapaus ja Vastuu

Tutustu Fingon koordinoiman kansalaisjärjestöjen Globaalikasvatusverkoston tarjoamaan tukeen, vinkkeihin ja menetelmiin TÄÄLLÄ

Fingon verkkosivuilta löydät myös globaalikasvatuksen verkkokurssin ja podcastsarjan.

Kirjoittajat:

Satu Heimo, SVV-ohjelma
Anna Kivimäki-Pelluz, Fingo
(kuva: Markus Sommers)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *