Sivistystori-blogi 3.10.25. Kirjoittajat Anna Renfors ja Juha Suoranta
Vapaalla sivistystyöllä on paljon mahdollisuuksia pitkäikäisten digitaalisessa yhteiskunnassa, jossa väestön vanhimmat ikäryhmät muodostavat kasvavan osan yhteiskunnan aktiivisista toimijoista ja digitaalisesta teknologiasta on tullut osa ikäihmisten arkipäivää. Selvitimme opetus- ja kulttuuriministeriölle ikäihmisten digitaitoja ja -syrjäytymistä koronapandemian aikana ja pandemian vaikutuksia vapaan sivistystyön oppilaitosten varautumiseen.
Ikäihmisten digitaaliset taidot ovat tällä hetkellä yksi suomalaisen yhteiskunnan suurista kysymyksistä. Miten ikääntyneet selviytyvät digitalisoituvassa yhteiskunnassa? Selvitysten mukaan 65–74-vuotiaista vain noin puolella on vähintään digitaaliset perustaidot ja vain runsas viidennes 75–89-vuotiaista hallitsee edes perustaidot.
Samaan aikaan ikäihmisten määrä kasvaa. Elokuussa 2025 Suomessa ylitettiin yli miljoonan vähintään 70-vuotiaan raja. Vuosisadan puolivälissä Suomessa asuu arvioiden mukaan lähes kaksi miljoonaa yli 65-vuotiasta. Muutosta on kuvattu ”ikääntymisen vallankumoukseksi” ja keskustelua on käyty pitkäikäisten yhteiskunnasta. Pitkäikäisten yhteiskunnassa elämä pitenee ikään kuin keskeltä, sillä viimeisten, heikentyneen toimintakyvyn vuosien määrä ei kasva eliniän pidentyessä.
Rinnakkain pitkäikäisyyden kanssa etenee yhteiskunnan toimintojen digitalisoituminen, joka koskettaa kaikkia kansalaisia ja heidän digitaitojaan. Digitalisaatio ei tarkoita pelkkää teknistä erilaisten digilaitteiden osaamista, vaan liittyy kokonaisvaltaisesti elämänhallintaan, sosiaalisiin suhteisiin ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen.
Voidaankin puhua pitkäikäisten digitaalisesta yhteiskunnasta, jossa ihmisillä on entistä enemmän toimintakykyisiä vuosia. He ehtivät olla palkkatyössä aiempaa pidempään, kouluttautua, harrastaa ja opetella uusia taitoja ja elää useiden samaan aikaan elossa olevien sukupolvien kanssa. Vapaalla sivistystyöllä voi olla edessään uusi kultainen aikakausi, jos pitkäikäistyvät ihmiset tavoitetaan sivistyksellisen opintotoiminnan pariin.
Ikääntyneet eivät muodosta yhtenäistä joukkoa. Elämäntilanteeltaan 65-vuotiaat eroavat paljon 90-vuotiaista. Nykyisin 65–74-vuotiaat ovat usein läheistensä tukijoita ja hoivaajia, eivät niinkään itse avun tarpeessa. Vasta hyvin vanhassa iässä – yli 85-vuotiaana – toimintakyvyn heikkeneminen alkaa näkyä selvemmin. Silti heidän on yhä useammin hoidettava monia arjen askareita, kuten pankki- ja terveysasioita digitaalisesti. Digivälinein pidetään yhteyttä myös läheisiin, opitaan uutta ja osallistutaan kulttuuriin sekä yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Kaikki ikäihmiset eivät ole samalla viivalla digitalisaation suhteen. Ikä, koulutustausta ja taloudellinen tilanne vaikuttavat siihen, millaista ”digitaalista pääomaa” ikääntyvällä on käytössään. Tutkimuskirjallisuuden perusteella tunnistimme viisi erilaista digitaalisten laitteiden käyttäjätyyppiä:
- Aktiivinen käyttäjä on tyypillisesti 65–75-vuotias, jolla on hyvä koulutus ja taloudelliset resurssit. Hän käyttää digilaitteita monipuolisesti arjen asioihin, harrastuksiin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Hän omaksuu uusia palveluja helposti ja antaa usein vertaistukea muille.
- Käytännön hyötyjä arvostava on yleensä yli 70-vuotias, joka käyttää digilaitteita pääasiassa arkeaan helpottaviin tarkoituksiin. Uusien palveluiden käyttö perustuu selkeisiin ja konkreettisiin hyötyihin.
- Epävarma ja tukea tarvitseva on tyypillisesti yli 75-vuotias, joka osaa käyttää joitakin digipalveluita läheisten avulla. Hän on motivoitunut oppimaan, mutta tarvitsee ohjausta ja rohkaisua.
- Välttelevä ja varauksellinen on yleensä yli 75-vuotias, joka pitäytyy perinteisissä asiointitavoissa. Hän ei koe digilaitteita tarpeellisiksi ja suhtautuu niihin epäluuloisesti.
- Ulkopuolelle jäänyt on usein yli 80-vuotias, jolla ei ole osaamista tai mahdollisuuksia digilaitteiden käyttöön. Hän kokee helposti ulkopuolisuutta ja on riippuvainen läheistensä avusta.
Digitaalisten laitteiden tarpeiden mukaiseksi hyödyntämiseksi tarvitaan ratkaisuja, joissa huomioidaan kaikki käyttäjäryhmät. Erityisesti tulee kiinnittää huomio ulkopuolelle jääneiden ryhmään. Vapaa sivistystyön yksi toimintamuoto on ollut etsivä toiminta, jossa koulutuspalvelut ja oppimisen tuki tuodaan lähelle osallistujia. Kuten eräs haastateltavamme asiaa hahmotteli:
Täytyisikö mennä siihen suuntaan, mitä on pankeilla. Niillähän kiertää palveluauto maaseudulla. Myös kirjastoauto kiertää. Saisiko jonkun kombon näin, että on pankki, kirjasto ja sitten tää digijuttu. Digiauto, vanha savuttava Transit, uskottava auto kärrää pihalle ja mummelit ja äijät sisälle ja kahvit ja katotaan, miten tää homma menee. Se olisi se matala kynnys, että tullaan melkein porstuaan autolla. Ei tartte lähtee mihinkään, ja jos ei tää digi kauheasti innosta, niin onhan siellä hyvää seuraa. Ja sitten tulee tää kanta-asiakkuus pikkuhiljaa. (67-vuotias mies)
Vaikka vapaa sivistystyö on kulkenut digitalisaation edistämisen eturintamassa, pitkäikäisten yhteiskunta haastaa edelleen kehittämään toimintatapoja: ennakoivaa digikoulutusta, matalan kynnyksen tukea ja saavutettavia digipalveluja. Vapaan sivistystyön rooli on keskeinen, sillä se on joustavaa ja saavutettavaa opintotoimintaa ja kohtaa ihmiset jo lähtökohtaisesti heidän omista tarpeistaan ja kiinnostuksenkohteistaan lähtien.
Siksi vapaan sivistystyön oppilaitokset ovat oivia paikkoja kannustaa ja tukea ikäihmisiä digin kokeilemiseen ja vahvistaa heidän digivalmiuksiaan turvallisessa ympäristössä. Ne voivat tarjota myös vertaistukea ja yhteisöllisyyttä – asioita, joita ei voi korvata yksin teknologialla.
Pitkäikäisten digitaalisen yhteiskunnan käsite korostaa, ettei käsillä olevassa murroksessa ole kyse pelkästään teknologisesta tai demografisesta muutoksesta. Kyse on ennen kaikkea kulttuurisesta muutoksesta, joka muovaa ymmärrystämme ihmisistä, yhteiskunnan toiminnasta ja sukupolvien suhteista.
Eliniän piteneminen ja digitalisaatio muuttavat käsityksiämme oppimisesta, osallistumisesta ja siitä, mitä on elää virkeänä pitkään. Tässä muutoksessa vapaalla sivistystyöllä voi olla ratkaiseva tehtävä rakentaa siltoja sukupolvien välille, vahvistaa ikäihmisten digiosaamista ja avata uusia mahdollisuuksia osallistua täysivaltaisesti yhteiskuntaan.
Kaikki ei ikäihmisten eikä muidenkaan elämässä kuitenkaan ole pelkkää digiä. Kuten eräs haastateltavamme muistutti:
Se [kone] ei esimerkiksi voi ottaa ketään syliin, pitää lasta ja pitää sitä hyvänä. Pitää oikein puristaa ja jos on huono olla, niin kerro mulle ja ollaan tässä poski poskea vasten. Musta olisi hirveää, jos sellainen kaikki loppuisi. Se läheisyys. (79-vuotias nainen)
Lue lisää
Renfors, Anna & Suoranta, Juha (2025). Digiä ikä kaikki? Ikäihmisten digitaidot ja -syrjäytyminen koronapandemian aikana ja koronapandemian vaikutukset vapaan sivistystyön oppilaitosten varautumiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2025:22. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/166478
Tutustu myös aiemmin ilmestyneisiin Sivistystori-blogeihin:
- Vapaan sivistystyön ja kesäyliopistojen merkitys ikääntyneiden digiosallisuuden ja digitaitojen tukemisessa (Laura Pajula)
- Robottilukutaito vapaan sivistystyön opetustarjontaan (Päivi Rasi-Heikkinen, Susanna Rivinen & Aino Ahtinen)
Kirjoittajista
Anna Renfors on äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Hakkarin koulussa Lempäälässä ja OAJ:n hallituksen jäsen.
Juha Suoranta on aikuiskasvatuksen professori Tampereen yliopistossa ja Sivistysliitto Kansalaisfoorumin hallituksen puheenjohtaja.
(Kuva: Juha Suoranta)
