Anna Ojapellon pro gradun mukaan työllistyvyysnäkemys näyttäytyy kotoutumisessa itsestään selvänä, mutta näin ei suinkaan aina ole ollut.
Teksti pohjautuu Anna Ojapellon pro gradu -työhön sekä haastatteluun (18.2.2021).
Anna Ojapelto selvittää pro gradu -työssään, miten työllistyvyysnäkemys on tullut vallitsevaksi suomalaisessa kotoutumiskoulutuksessa. Työn lähestymistapana on diskursiivinen ja genealoginen politiikan tutkimus. Tutkimusaineistona on käytetty aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelmadokumentteja sekä opetussuunnitelmasuosituksia vuosilta 1997, 2007, 2012 sekä 2017.
Diskursiivinen ja genealoginen politiikan tutkimus tarkoittaa tässä yhteydessä tutkimusta, joka on kiinnostunut toiminnan historiallisesta perspektiivistä ja siitä, miten nykytilaa voi kyseenalaistaa tekemällä historian avulla tapahtunutta muutosta näkyväksi. Ojapellon tutkimuksessa tarkasteluun nostetaan kotouttamisen politiikkojen ja käytäntöjen muuttuvat diskurssit, eli esimerkiksi se, miten kotoutumisesta ja kotouttamisesta on puhuttu ja miten niitä on määritelty eri aikoina.
Ojapelto on pro gradu -työssään analysoinut dokumenttiaineistoa erilaisten ohjaavien kysymysten kautta. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi kysymykset: Miten kotoutuminen on nähty? Miten kotoutuminen määritellään? Mitkä ovat kotoutumiskoulutuksen sisällöt? Mikä on kotoutumiskoulutuksen rooli maahanmuuttajien kotoutumisessa? Työssään hän esittelee kronologisesti erilaisten katkelmien avulla kotoutumisen opetussuunnitelmasuosituksia sekä vertailee tekstejä ja esitystapoja toisiinsa.
Kotoutumiskoulutuksen perusta näyttää muuttuneen
Tutkimuksen mukaan kotoutumiskoulutusta koskevissa opetussuunnitelmissa painottui vielä 1990-luvulla hyvin vahvasti maahanmuuttajien oikeudet ja tasa-arvo, joiden nähtiin toimivan pohjana kotoutumiskoulutukselle. Vuosien myötä lähestymistapa on muuttunut maahanmuuttajien aktivointia ja työllistymistä painottavaksi. Käsitys kotoutumisesta on kaventunut korostamaan yksilön vastuuta kotoutumisen onnistumisessa, kun aiemmin kotoutumista koskevan vastuun nähtiin vahvemmin jakautuvan maahan muuttaneen ja vastaanottavan yhteiskunnan välillä. Aiemmin kotoutumiskoulutuksen tarkoituksena on ollut käynnistää maahan muuttaneen kotoutumisprosessi ja tarjota yhtäläiset mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaan. Nyt kotoutumiskoulutuksen rooli näyttää välineellistyneen: Koulutuksessa tarjotaan tietyt tiedot ja taidot, joiden avulla oletetaan maahanmuuttajan työllistyvän tai etenevän muihin opintoihin. Viimeisimmissä opetussuunnitelmadokumenteissa on selkeästi myös havaittavissa ohjauksen korostaminen. Ohjaus myös nähdään tavoitteellisena, työhön ohjaavana, kun se aiemmin 90-luvulla nähtiin kokonaisvaltaisena ja yhtenä sopeutumisprosessia tukevana välineenä.
Ojapellon mielestä yksi kiinnostavimmista tutkimusprosessin aikana nousseista havainnoista oli se, miten vuosien aikana kotouttamistoimien sääntely näyttää lisääntyneen samalla, kun kotouttamistoimet ovat pirstaloituneet yhä useammalle toimijalle. Nykyään yhteiskunnalliset kotouttamistoimet ovat pitkälti kilpailutettuja tai projektiluontoisia. Mitä pirstaleisemmaksi kotouttamiskenttä on tullut, sitä säännellymmäksi ja yksityiskohtaisemmaksi aineistodokumenttien sisällöt ja ohjeistukset ovat kuitenkin muuttuneet. Vuosien mittaan ohjaus ja arviointi ovat saaneet enemmän jalansijaa kotoutumiskoulutuksessa. Toiminta on yksilökeskeistä ja painottaa yksilön vastuuta, ja samanaikaisesti suunnitelmissa kuvataan tarkat ohjeet koulutuksen toteuttamiselle ja käytettäville työkaluille. Tarkan sääntelyn voisi nähdä varmistavan koulutuksen toteuttamisen tietyllä tapaa ja pyrkivän takaamaan koulutuksen laadun. Samalla se kuitenkin näyttäisi kertovan koulutusorganisaatioiden vapauden kaventumisesta.
Kotoutumiskoulutus on vain yksi esimerkki muillakin aikuiskasvatuksen ja -koulutuksen kentillä toteutuvasta ilmiöstä, markkinaehtoistumisesta. Ojapelto toivoo tutkimuksensa tuovan esille sen, miten tärkeää olisi kyseenalaistaa totuttuja tapoja tehdä ja ajatella. Työllistyminen ja sen painottaminen nähdään suomalaisessa yhteiskunnassa luonnollisena ja itsestään selvänä. Erilaisissa ilmiöissä olisi kuitenkin tärkeää tiedostaa, miten tähän pisteeseen on tultu ja miksi, ja voisivatko asiat olla jollain toisella tavalla. Ojapellon mukaan kotouttamiskentän toimijat haluavat lähtökohtaisesti työssään tukea maahanmuuttajia. Todellisuudessa hyväksi tarkoitettu toiminta voi kuitenkin kääntyä itseään vastaan ja osoittautua joksikin muuksi, kuin mitä on luultu. Siksi kotouttamiskentän toimijoiden ja koulutusorganisaatioiden kannattaisi rohkaistua reflektoimaan omaa toimintaansa. Miten asioita tehdään ja miksi? Miksi jossain toiminnassa ollaan mukana ja mitä intressejä toiminta palvelee? Tutkimuksen tai tutkimusyhteistyön avulla voisi tehdä näkyväksi toiminnan syitä ja seurauksia sekä mahdollisia arvoristiriitoja. Itsereflektion kautta on mahdollista peilata omaa toimintaansa yhteiskunnalliseen tilanteeseen.
Uudistamalla toimintaansa vapaan sivistystyön toimijat pyrkivät oikeuttamaan olemassaoloaan. Työllistyvyysdiskurssi läpileikkaa myös vapaan sivistystyön toimintaa ja jopa ohjaa sitä historiallisesti uuteen suuntaan. Samalla markkinaehtoistuneet rahoitusmallit voivat kuitenkin ajaa sivistystoimijoita allekirjoittamaan tiettyjä intressejä ja tavoitteita, jotka eivät välttämättä ole vapaan sivistystyön perinteisen arvopohjan mukaisia. Ojapellon mukaan vapaan sivistystyön historiallisesti vahva arvopohja perustelisi paikkaansa myös kotoutumisen kentällä. Aiheestakin voidaan kysyä, mikä on juuri nyt kotoutumiskoulutuksen vapaus ja mikä vastuu.
Miksi juuri kotoutuminen?
Ojapeltoa on nuoresta asti kiinnostanut kotoutumis- ja maahanmuuttotematiikka, ja esimerkiksi kasvatustieteiden kandityössä hän tarkasteli maahanmuuttajaopiskelijoiden näkemyksiä työllistymispainotteisesta kotoutumiskoulutuksesta. Työharjoittelupaikka maahanmuuttajien työllistymistä tukevassa Ote työhön -hankkeessa löi lukkoon lopulta pro gradu -työn aiheen.
Ojapelto on kokenut oppineensa valtavasti niin aiheesta kuin tutkimusmetodiikastakin. Häntä kiinnostaa myös jatkossa tutkimustyö. Ojapelto toteutti pro gradu -työnsä englannin kielellä. Hänen mukaansa on tärkeää mahdollistaa myös kansainvälinen keskustelu kotoutumisesta ja englanninkielinen työ tavoittaa suuremman yleisön. Pro gradu -työn haasteena on kuitenkin ollut kääntäminen, sillä kaikki sanojen merkitykset ja nyanssit eivät englannin kielellä tule näkyviin.
Haastattelun lopuksi Ojapelto nostaa esille kiinnostavan huomion liittyen kotoutuminen ja kotouttaminen -sanojen etymologiaan. Muissa pohjoismaissa käytetään integration-termiä, mutta Suomessa tätä sanaa enää harvemmin näkee. Nykykäsitys kotoutumisesta ja kotouttamisesta on kuitenkin kaukana sananmukaisesta ”kodin tunnusta”, mikä kertoo siitä, että kotoutumisen ja kotouttamisen käsitteet on määritelty ulkoapäin. Käsitteet ovat myös olleet vahvasti politisoituneita alusta alkaen. Ojapelto pohtii, onko maahanmuuttajilla itsellään mahdollisuutta määritellä, mitä kotoutuminen tai ”kodin tuntu” heille merkitsee. Mitä tapahtuisi, jos kotoutumista ajateltaisiinkin ”kodin tunnun” edistämisenä? Kotoutuminen ei kuitenkaan kaikille tarkoita työllistymistä.
***
Tutustu tarkemmin Anna Ojapellon pro gradu -työhön:
Anna Ojapelto 2020. Integration for employability? Transforming discourses in integration training for adults. Master’s Thesis, Tampere University. LINKKI
Aikuiskasvatus-tiedelehden sivuilta löytyy mielenkiintoinen artikkeli, joka tarkastelee myös kotoutumiskoulutuksia. Tiina Montonen ja Sirpa Lappalainen: Pieniä kertomuksia kotoutumiskoulutuksessa työskentelevien kouluttajien työn monipaikkaistumisesta. ”Artikkelissamme kysymme, miten pedagogisen koulutuksen saaneet kouluttajat rakentavat ymmärrystä omasta työstään ja opettajuudestaan muuttuvassa kotoutumiskoulutuksessa.” Lue artikkeli: https://journal.fi/aikuiskasvatus/article/view/88428/47608