Riittämättömyyden kokemukset haastavat minäpystyvyyttä. Mepystyvyys ja yhdessä tekeminen ovat vastauksia vapaan sivistystyön uuteen normaaliin.
Vapaassa sivistystyössä etäopetuksen ja -työn lisääntyminen on lisännyt pohdintaa mahdollisuudesta selviytyä opistojen arjesta niin kurssitoiminnassa kuin opistojen hallinnossakin. Monet ovat kokeneet riittämättömyyttä saavuttaa kursseille asettamiaan tavoitteita, saada kurssilaiset innostumaan opiskelusta maskiensa takaa ja ylipäätään saada kurssitoiminta päättymään suunnitellussa aikataulussa. Asiaa ei ole helpottanut tieto, että koronaepidemia on ennen pitkää voitettu ja sen myötä voidaan palata normaaliin päiväjärjestykseen.
Mitä uusi normaali tarkoittaa ja miten pääsemme irti riittämättömyyden noidankehästä, kun tämä uusi normaali koittaa?
Taustalla hetkellisesti alentunut minäpystyvyyden tunne
Tunne riittämättömyydestä pohjautuu hetkellisesti alentuneeseen minäpystyvyyden tunteeseen. Minäpystyvyys on yhteydessä siihen, miten henkilö käyttäytyy ja motivoi itsensä tietojensa ja kykyjensä puitteissa (Bandura 1977; 1997). Minäpystyvyys kuvaa, uskooko henkilö saavuttavansa toiminnalleen asettamansa tavoitteet kykyjensä puitteissa. Minäpystyvyyden taustalla ovat kokemukset, jotka muodostavat eräänlaisen jatkumon, johon henkilö itsensä asemoi. Näkökulmassa korostuvat persoonalliset ja sosiaaliset kokemukset. Kokemuksen persoonallinen luonne viittaa näkemykseen vapaan sivistystyön henkilöstöstä aktiivisina toimijoina, kun taas kokemuksen sosiaalinen luonne viittaa kokemuksen muotoutumiseen heidän kurssiryhmäläisten ja työtoveriensa kautta.
Kokemukset, joihin opiston henkilökunta on tässä ajassa joutunut peilaamaan minäpystyvyyttään, ovat ulkoapäin nopeasti muuttuneet terveysviranomaisilta ja kuntien/kaupunkien taholta tulleiden ohjeistusten takia. Näihin on jokaisen täytynyt sopeutua.
Vapaan sivistystyön kentällä töitä tekevä henkilöstö on hyvin innovatiivista, itsenäisesti töitään suunnittelevaa ja toteuttavaa väkeä. Jatkuvat muutokset arjen työssä sekä keskeytysten ja suunnittelemattomuuden sietäminen ovat väistämättä alentaneet joidenkin minäpystyvyyden tunnetta. Monet ovat pohtineet, riittävätkö omat tiedot ja taidot muutoksista selviytymiseen uusien näppärien digiratkaisujen viidakossa. Olenko tarpeeksi muuntautumiskykyinen uusien vaateiden edessä?
Riittävyyden tunteen vahvistaminen
Miten vahvistaa riittävyyden ja minäpystyvyyden tunnetta ja uskoa omiin kykyihin? Aikaisemmat hallinnan ja onnistumisen kokemukset, työssä opitun tiedollisen kapasiteetin hyödyntäminen sekä merkittävien toisten ja mepystyvyyden vahvistaminen kurssiryhmien sisällä ja ulkopuolella edesauttavat vahvistamaan riittävyyden tunnetta työssä. Riitän sellaisena kuin olen. Myönteisen riittävyyden kehän vahvistaminen auttaa luomaan innovatiivista työilmapiiriä ja jaksamaan työelämän haasteissa.
Entä se uusi normaali? Miten käy sosiaalisten kokemustemme minäpystyvyyden vahvistamisessa; säilyvätkö turvavälit toisiimme, vaikka meidän ei enää tarvitsisi niitä pitää? Puhummeko jatkossakin näkymättömän kasvomaskin takaa, vaikka sitä ei enää kasvoilla olisikaan?
Vapaan sivistystyön yhtenä uutena normaalina on ehkäistä riittämättömyyden tunteen syntymistä sekä ylläpitää mepystyvyyttä elinikäisen oppimisen viitekehyksessä. Mepystyvyyden tunteen vahvistamiseen tarvitsemme toisiamme luodaksemme onnistumisen kokemuksia niin kurssilaisille kuin itsellemmekin.
***
Anne Partanen on kasvatustieteen tohtori ja toimii tällä hetkellä Järvi-Saimaan kansalaisopiston rehtorina. Vapaan sivistystyön kentän lisäksi hän on työskennellyt luokanopettajana ja kasvatustieteen yliopistonopettajana. Vapaassa sivistystyössä Annea kiinnostaa sen laaja-alaisuus. Mottona hänellä on menneisyydestä oppiminen ja tulevaisuuteen katsominen: Yhdessä olemme vahvempia ja tarvitsemme kaikkien opistojen ääntä vapaan sivistystyön merkityksen kirkastamiseksi. Anne irtautuu työstä harrastamalla liikuntaa eri muodoissa vuodenaikojen mukaan. Melonta ja hiihtäminen ovat rakkaita harrastuksia.
Lähteet:
Bandura, A. 1977. Self-efficacy: Toward a Unifying Theory of Behavioral Change. Psychological Review 84 (2), 191–215.
Bandura, A. 1997. Self-efficacy: The exercise of control. New York: W.H. Freeman.
***
Annen kirjoitus on osa SVV:n Sivistystori-blogisarjaa, jossa ilmestyy keskimäärin kerran viikossa tekstejä vapaan sivistystyön tutkijoilta ja oppilaitoskentän asiantuntijoilta sekä SVV:n yhteistyökumppaneilta.
Korona yllätti kaikki – ja vauhditti samalla monia asioita niin hyvässä kuin pahassakin. Ihmisten tavat reagoida erilaisissa kriisitilanteissa ja niiden pitkittyessä ovat minäpystyvyydestäkin johtuen luonnollisesti erilaisia. Selvää on, että korona markkeeraa jonkinlaista muutos- tai murroskohtaa myös vapaassa sivistystyössä niin toimialana kuin alan toimijoillekin. Muutoksia on vaikea saada aikaan, jos ei pureuduta rakenteisiin, joita ovat myös alaan liittyvät sisäiset ja ulkoiset ajattelumallit. Miksi kaiken pitäisi säilyä loputtomiin samanlaisena? Millainen on sinun visiosi uudesta normaalista vapaassa sivistystyössä?
Kulunut vuosi on opettanut ainakin epävarmuuden sietämistä, toimimista parin-kolmen viikon aikajänteenllä, työsopimusjuridiikkaa, viranomaisviestinnän ja median seurantaa, yhteydenpitoa kuntiin, varautumissuunnitelmien tekoa, kriisiviestintää ja virologiaa. Kaikki tärkeitä asioita, vaikka perustyö jäikin välilä kriisinhoidon jalkoihin.