Tunnelmia Sivistystyö planetaaristen kriisien ajassa -julkistamistilaisuudesta
Tänään minulla oli mahdollisuus juontaa mielenkiintoista ja innostavaa Sivistystyö planetaaristen kriisien ajassa -teemanumeron julkistamistilaisuutta, jossa pienryhmien keskusteluiden pohjana toimivat erilaiset tutkimuspuheenvuorot. Aikuiskasvatuksen teemanumero julkistettiin jo kesäkuussa, mutta nyt asioista keskusteltiin yhdessä tutkijoiden ja lehden lukijoiden kanssa. Tutkimuspuheenvuoroja olivat pitämässä professori Anja Heikkinen, tutkijat Jenni Pätäri ja Johanna Kallio Tampereen yliopistosta, asiantuntija Marion Fields OK-Siviksestä, tutkija Erja Laakkonen Kohtuus vaarassa -liikkeestä sekä tutkija Minna Santaoja Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta. Toimituskuntalaisista Severi Hämäri Kriittisestä korkeakoulusta, Ulpukka Isopahkala-Bouret Turun yliopistosta ja Arto O. Salonen Itä-Suomen yliopistosta ohjasivat ja virittivät keskustelua.
Mitä ja mikä on kansa, kansalaisuus, kansalainen ja kansalaistaminen tässä ajassa, jossa ongelmat ovat planetaarisia ja rajoja ylittäviä? Planetaaristen kriisien koskiessa kaikkia elollisia olisi tehtävä enemmän yhteistyötä ja luovuttava kilpailullisista asetelmista, kuvaavat Anja Heikkinen ja Jenni Pätäri. Tai kuten yksi osallistujista totesi – poliittisista valtakamppailuista ja oman aseman pönkittämisestä olisi mahdollista luopua, jos toimijat ymmärtäisivät, että valta kasvaa, kun liittyy toisten puheeseen.
Kysymys on kuitenkin myös meistä ja muista. Kasvatuksesta, kasvattamisesta ja ohjaamisesta. Kuka kasvattaa ja ketä, ja mikä on aikuiskasvattajan toimintakenttä. Kansallisen sivistystyön tavoitteena on ollut ylläpitää valtiollista yhtenäisyyttä ja sivistyskysymyksillä tehdään myös identiteettipolitiikkaa. Sosiaalisissa kuplissa käydyissä keskusteluissa voi joskus unohtua, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Minna Santaoja kritisoi muotikäsitteiden ylivaltaa ja mittakaavaa. Hänen mukaansa planetaarisista kysymyksistä keskusteltaessa tulisi mittakaavaa viedä myös yksilön tasolle ja arkisiin kokemuksiin, jotta jokainen voisi nähdä itsensä mukana muutoksessa ja etteivät kehykset tuntuisi valmiiksi annetuilta.
Pienryhmässä kävimme keskustelua kasvatuksen kohderyhmistä. Vaikka poliittiset toimijat tai koulutusorganisaatiot näkisivät erityisryhmien sivistystarpeet, ei ryhmiä saisi kuitenkin puheissa ja teoissa toiseuttaa. ’Toisten suvaitsemisen’ ehdoilla ’muita’ pyritään yhdenmukaistamaan, mikä ei ole mahdollista ilman, että eri tavalla ajattelevia tukahdutetaan tai että moninaisuus kapeutuu.
Voisiko vastauksena olla enemmän tai vähemmän vieraan toisen ymmärtäminen ja hänen osaansa asettuminen, pohtii Minna Santaoja. Näennäisen pienet kohtaamiset voivat olla merkittävä vaikuttamiskeino, toteaa puolestaan Erja Laakkonen. Tai ehkä aikuisten välinen kasvatuskumppanuus on ratkaisu, kuten Marion Fields ehdottaa.
Aito yhteys toisiin on tärkeää, samoin kuin sen myöntäminen, että olemassaolomme on riippuvainen muista. Aikuinen tarvitsee muita ihmisiä oppiakseen ja vaikka itsetutkiskelu voi olla alkusysäys muutokselle, olisi meidän ennen kaikkea pyrittävä kohtaamaan toinen toisemme. Me kaikki maan asujaiset, elolliset ja elottomat, olemme keskinäisriippuvuudessa toinen toisiimme ja juuri siksi oppiminen, kasvu ja kehitys toteutuvat niillä pinnoilla, joissa kohtaamiset tapahtuvat. Johanna Kallion pohdiskeleva ja herättelevä puheenvuoro vallitsevasta ekologisesta kriisistä ja omasta matkakertomuksesta itsen äärelle liikutti monia kuuntelijoita. Yhden osallistujan sanoin; ”klassinen kysymys ”Miten aiot löytää jotakin, minkä olemus on sinulle täysin tuntematon?” koskettaa yhtä lailla henkilökohtaista itsereflektiota kuin koko maapallon tulevaisuutta epävarmuuden edessä”.
Muutos ei ole joskus, vaan me elämme siinä. Siksi aikuiskasvatuksen ja sivistystyön on pohdittava tavoitteitaan ja toimintatapojaan nyt eikä myöhemmin. Vaikka esimerkiksi järjestöissä tehdään merkityksellistä työtä ihmisten tiedon ja tietoisuuden lisäämisessä, se ei välttämättä aina johda transformatiiviseen oppimiseen ja käyttäytymisen muutokseen, painottaa Marion Fields. Aikuiskasvatuksen tulisi silti pyrkiä olemaan aidosti vaikuttavaa ja elämäntapojakin muuttavaa. Keskusteluun puolestaan tulee kutsua kaikki eri tasot – kansainväliset ja kansalliset, organisatoriset ja yhteisölliset, koulutus- ja työelämätoimijat – ja ennen kaikkea sinut ja minut.
Teemanumeron ovat tuottaneet Aikuiskasvatus-tiedelehti ja Sivistystyön Vapaus ja Vastuu -yhteistyöohjelma.
Julkistamistilaisuudessa yhteistyössä mukana olivat Aikuiskasvatus, SVV-yhteistyöohjelma, KVS ja Sivistyskulma.
Kiitos kaikille puhujille ja osallistujille!
***
Kirjoittaja on Sivistystyön Vapaus ja Vastuu -yhteistyöohjelman koordinaattori
***
Tästä pääset Aikuiskasvatuksen teemanumeroon: Vol 41 Nro 2 (2021): Aikuiskasvatus 2/2021: sivistystyö planetaaristen kriisien ajassa | Aikuiskasvatus (journal.fi)
Tapahtuman tiedote: https://bit.ly/ak_teeman_tiedote
Keskustelu jatkuu myös Aikuiskasvatuksen Twitterissä: https://twitter.com/aikuiskasvatus
#aikuiskasvatus40
#arkisivistys
#sivistyskulma
#tttv21
