En aina oikein jaksa ymmärtää, en aina oikein jaksa ymmärtää, kun rakkautta saa ei silti löydy haluavaa, ei meillä riitä aikaa rakastaa.
Toivotaan, toivotaan, toivotaan, että joskus luomme toisenlaisen maan, että antaisimme kaiken, auttaisimme ystävää, ehkä kaukana se on mut’ toivo jää.
En oikein usko rauhan kestävän, en oikein usko rauhan kestävän, Kun liekeissä taas on tää synnyinpaikka onneton, vain toivo silloin löytää asunnon.
Tämän meille monille 80-luvun lapsille tutun melodian ovat säveltäneet Jimmy Fontana ja Carlo Pes. Alkuperäinen sanoitus on Franco Migliaccin. Nämä Pertti Reposen suomennoksen sanat Toivotaan, toivotaan -kappaleessa kaikuivat mielessäni ensimmäisinä Ukrainan sodan päivinä. Silloin ajattelin, että en ehkä ehtisi kevään aikana kirjoittamaan tätä kirjoitusta, sillä sota olisi varmaan ohi muutamassa viikossa. Toisin kuitenkin kävi. Johnny Liebkindin laulutulkinta vuodelta 1973 tekee kylmän konkreettiseksi sen, miten vähän olemme vuosien saatossa oppineet, miten vähän välitämme toisistamme.
New Yorkin Harlemissa kasvanut puertoricolainen laulaja ja kitaristi José Montserrate Feliciano García teki laulun kuuluisaksi vuonna 1971 osallistuttuaan San Remon musiikkifestivaaleille Italiassa. Alkuperäiset espanjankieliset sanat che sara sara viittaavat ajatukseen ”mitä tapahtuu, se tapahtukoon – se on kohtalon päätettävissä, olen tehnyt parhaani”. Ajatus on siis päinvastainen kuin suomenkielisessä versiossa, jossa ollaan huolissaan maailman tilasta ja toivotaan ihmisten muuttavan toimintaansa. Suomenkielisessä versiossa kohteena on koko yhteiskunta, jopa koko maailma, kun puolestaan espanjankielisessä tarkastellaan itseä ja omaa elämää. Alun perin sanat ovat ymmärtääkseni viitanneet rakkauden etsintään tai sen menettämiseen, kun puolestaan Suomessa laulu viittaa universaaliin rakkauteen ja välittämiseen ihmisten välillä, sekä sotaan ja rauhaan.
Mutta mikä tässä puhuttelee minua kerta toisensa jälkeen? Miksi kirjoitan siitä Sivistystorille?
Suomessa työväenluokkaan kuuluneet alkoivat 1850-luvulta lähtien järjestäytyä laulu- ja soittokuntiin. Saijaleena Rantasen mukaan laulujuhlien tärkeimpänä tavoitteena oli kansallisuusaatteen kohottaminen ja rahvaan kasvattaminen musiikin avulla. Juhlien järjestämisestä vastasi alussa vuonna 1874 perustettu Kansanvalistusseura. Historian saatossa lauluissa kuuluivat yhtä lailla valkoisten kuin punaistenkin äänet: työväestö ja porvaristo lauloivat eri lauluja. Työväenliikkeessä musiikki oli alusta lähtien keskeinen osa toimintaa: musiikin keinoin rekrytoitiin jäseniä, tehtiin aatteellista valistustyötä ja voimistettiin yhteistä identiteettiä. Musiikin harrastaminen harjaannutti soittamisen ja laulamisen lisäksi myös muita taitoja, kuten yhdessä toimimista ja tavoitteellisuutta. Musiikin avulla oli mahdollista kohottaa ihmisten eettistä ja emotionaalista kykyä, opettaa demokratian periaatteita ja rohkaista kuuliaisuuteen.
1970-luvulla suomalainen työväenlaulu sai paljon kansainvälisiä vaikutteita esimerkiksi latinalaisesta Amerikasta. 1970-luvulla oli yleistä laulaa ja musisoida paremman maailman puolesta. Laulu oli politiikan ja taistelun, kaihonkin väline, mutta merkitsi myös vahvaa yhdessäoloa. 1970-luvulla Neuvostoliiton sosialismi saatettiin nähdä toivetilana, mutta nyt nähdään selkeämmin myös sen ongelmat. Yleisradion mukaan nykykuulija saattaa paitsi ällistyä tuon ajan laulujen poliittisesta sinisilmäisyydestä ja taisteluviisujen raivokkuudesta, myös liikuttua siitä hartaudesta ja tunteen palosta, joka lauluista usein välittyy.
Reilut kymmenen vuotta myöhemmin Baltian maat lauloivat aivan päinvastaisten asioiden puolesta. Monet meistä muistavat tai ovat kuulleet Viron laulavasta vallankumouksesta, joka tarkoittaa vuosien 1987–1991 Viron, Latvian ja Liettuan jälleenitsenäistymiseen johtaneita tapahtumia. Vuosien aikana toteutui useita suuria laulujuhlia, protesteja ja kansalaistottelemattomuutta, joka kohdistui Neuvostoliittoon.
Siinä missä laulujuhlat voivat olla protestikeino, voi laulaminen itsessään myös pyrkiä sivistämään. Kuoroyhteisöstä sivistyksen tilana ovat kirjoittaneet Aikuiskasvatus-tiedelehdessä Riikka Suhonen, Hannele Cantell, Terhi Kouvo ja Hanna Weselius. Heidän mukaansa harrastusyhteisöt voivat toimia mahdollisina kasvatuksen ja sivistyksen tiloina. Sekakuoro Koiton Laulua käsittelevässä tapaustutkimuksessa kirjoittajat halusivat selvittää, miten ja minkälaiseen ihmisyyteen harrastusyhteisö voi kasvattaa jäseniään. Siinä missä Koiton Laulu 1970-luvulla lauloi Chilen vasemmistolaisjohtajasta Salvador Allendesta, 2020-luvulla se laulaa ekokriisistä ja turvapaikanhakijoista. Artikkeli tekee näkyväksi sen, miten harrastajakuoro voi toimia yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavana ja ylisukupolvisen oppimisen yhteisönä. Kuorolaiset haluavat yhä enemmän ottaa kantaa ja toimia taiteen avulla kestävyyden puolesta.
Intohimoisesti ja sydämestään asiaansa suhtautuva harrastusyhteisö on valtava potentiaalinen, sivistystä rakentava voima.
Riikka Suhonen, Hannele Cantell, Terhi Kouvo ja Hanna Weselius (Aikuiskasvatus-lehti)
Esimerkkejä laulun voimasta löytyy ympäri maailmaa. Paitsi ainutlaatuisista lyriikoistaan, lauluäänistään ja sävelistään, ovat yksittäiset artistit tunnettuja kannanotoistaan esimerkiksi kansalaisoikeuksiin (Billie Holiday, Yhdysvallat), rotusortoon (Miriam Makeba, Etelä-Afrikka) ja korruptioon (Fela Kuti, Nigeria). Tietyt laulut ovat myös voineet toimia taistelukutsuina, kuten Portugalin Neilikkavallankumouksessa. Kansanlaulukuorot voivat jopa tehdä Erasmus+ -rahoituksen turvin kulttuuristen kokemusten vaihtoa elinikäisen oppimisen hengessä, kuten Johanna Korhonen EPALE:n sivuilla kirjoittaa.
Suomalainen Laulu ottaa kantaa -verkosto puolestaan kokoaa ihmisiä ja lauluja, jotka ovat haavoittuvien puolella. Verkoston jäsenet ottavat kantaa demokratian, yhdenvertaisuuden, rauhan ja kestävän kehityksen puolesta. Verkoston taustayhteisöjä ovat Työväen Arkiston ja Kansan Arkiston lisäksi vapaan sivistystyön toimijat: Työväen Sivistysliitto TSL sekä Kansan Sivistystyön Liitto KSL.
Mitä minä yritän tällä kaikella sanoa?
Näen musiikin siltana, joka voi yhdistää enemmän kuin erottaa. Vaikka me teemme sanoituksista erilaisia tai tavoittelemme eri asioita, voimme musiikkiin eläytymällä tai yhdessä laulamalla tuntea yhteisöllisyyttä ja rakentaa siltoja. Vaikka moni meistä saattaa muistaakin alakoulun musiikin tuntien yksinlaulukokeet ahdistavina, ovat rippikoulu- ja protuleirien yhteislaulut, stadionien jättikonsertit, kuorossa laulaminen, suvivirsi tai hyväntekeväisyyskonsertit aivan eri asia. Eikä se johdu suinkaan vain kappalevalinnoista, vaan siitä, että yhdessä laulaessa (tai musiikkiin eläytyessä, jos ei halua laulaa) olemme yhteisen kokemuksen äärellä. Tiedämme, että on myös muita, jotka tuntevat samoin kuin me: toivovat ja iloitsevat, tai surevat ja kaipaavat.
Voisiko musiikkia toimia siltana maailmanrauhaan? Mitä siihen tarvittaisiin?
En usko minkään muun nyt auttavan, en usko minkään muun nyt auttavan, siis lyökää kättä viholliset, lyökää jokainen, mä luulen silloin onnistuvan sen.
***
Satu Heimo on kasvatustieteen maisteri ja sosionomi (YAMK), ja hän työskentelee Sivistystyön Vapaus ja Vastuu -ohjelman koordinaattorina. Syksyllä 2022 hän aloittaa väitöskirjaopinnot Åbo Akademissa aiheenaan vertaisoppiminen ja aikuiskasvatuksen hankkeistuminen. Satua kiinnostavat myös yhdenvertaisuuteen ja maahanmuuttoon liittyvät aikuiskasvatuksen kysymykset. Vapaa-ajalla Satu rentoutuu lukemisen ja suunnistuksen parissa. Hän tunnistaa olevansa joskus turhan naiivi, ja välillä puurot ja vellit saattavat mennä sekaisin. Innostus on useimmiten kuitenkin korvannut osaamisen puutteet.
Kuuntele kappaleet:
Originaali, Jose Feliciano 1971
Lisätietoa:
Suhonen, R., Cantell, H., Weselius, H., & Kouvo, T. (2022). ”Kun ihminen ihminen on”: Tapaustutkimus sekakuoro Koiton Laulun yhteiskunnallisesta aktivismista 1970-luvulta. Aikuiskasvatus, 42(1), 6–24. https://doi.org/10.33336/aik.115550
Saijaleena Rantanen (2016): Laulu- ja soittojuhlat työväen aatteellisessa sivistystoiminnassa
1910-luvun vaihteessa. Teoksessa Sakari Saaritsa ja Sinikka Selin (toim.). Työväki ja sivistys. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2016. VV29.pdf (helsinki.fi)
***
Kirjoitus on osa SVV:n Sivistystori-blogisarjaa, jossa ilmestyy keskimäärin pari kertaa kuussa tekstejä vapaan sivistystyön tutkijoilta ja oppilaitoskentän asiantuntijoilta sekä SVV:n yhteistyökumppaneilta.
