Tervehdys SVV-ohjelmasta!
Syksy toi tullessaan uutta tutkimustietoa vapaan sivistystyön positiivisista vaikutuksista yksilölle ja yhteiskunnalle. Kansalaisopistojen liiton teettämä ja Itä-Suomen yliopiston aikuiskasvatuksen professori Jyri Mannisen tekemä tutkimus Kansalaisopiston aikuisopiskelijat luokkakuvassa. Kansalaisopiston merkitys kuntalaisille ja kunnalle sai huomiota myös valtakunnan mediassa. Tutkimuksen mukaan kansalaisopiston kursseille osallistuminen tuottaa suurimmalle osalle vastaajista merkittäviä laajempia hyötyjä, kuten hyvinvointia, itseluottamusta, uutta arkeen tai työhön liittyvää osaamista, kuten digitaitoja ja tietotekniikan hallintaa, sekä ystävyyssuhteita. Opistoa kuvattiin metaforilla kuten henkireikä, harrastus, virkistäytymispaikka, mahdollisuus ja piristysruiske. Tutkimuksessa tehtiin löydöksiä myös opiskelun taloudellisista vaikutuksista ja yhteydestä työhyvinvointiin.
SVV-ohjelman myötä syntyy tasaiseen tahtiin myös opinnäytetutkimuksia vapaan sivistystyön aiheista. Hanna Koivusen pro gradu -tutkielma käsittelee opinnollista kuntoutusta kansanopistojen kehittäjänä. Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opinnäytetyötorilla on muitakin juttuja tuoreista tutkimuksista, esimerkiksi turvapaikanhakijoiden ohjauksesta ja nuorisotyönohjaajien ammatillisesta osaamisesta.
SVV-ohjelman tiedotuskanavaksi on avattu Twitter-tili. Myös Itä-Suomen yliopiston Opinsauna-hankkeella on aktiiviset Facebook-ryhmä ja Twitter-tili. Seuraa näitä, niin tiedät, mitä vapaan sivistystyön tutkimuksessa tapahtuu!
Ennakkotietona ilmoitamme, että Tampereella järjestetään Väinö Voionmaan -seminaari 12.2.2019 sen kunniaksi, että Voionmaan syntymästä on tullut kuluneeksi 150 vuotta. Seminaarin ohjelmassa nimekkäät tutkijat ja vaikuttajat avaavat Väinö Voionmaan työn merkitystä suomalaiseen historian tutkimukseen, politiikkaan ja kansansivistystyöhön. Laita päivämäärä kalenteriisi ja seuraa tiedotusta.