Sivistystori-blogi 17.3.25. Kirjoittajat Hilla Tolonen ja Joanna Hämäläinen, Joutsenon Opisto
Onko tavoitteenasi elämä luontoa ja muita ihmisiä kunnioittaen? Haluatko tehdä työtä, jolla on merkitys ja yhteiskuntaa uudistavaa voimaa? Uskomme, että aika moni voi allekirjoittaa nämä tavoitteet, varsinkin jos työskentelee opetuksen, koulutuksen ja kasvatuksen parissa. Opettajan työssä haasteeksi kuitenkin nousee, miten hienot tavoitteet käännetään pedagogiikaksi niin, että ihminen alkaa elää todeksi opetus- ja oppimisprosessissa kiteytettyjä viisauksia arjen tasolla.
Näitä asioita olemme työstäneet Joutsenon Opistolla useamman vuoden ajan ensin ekososiaalisen sivistyskäsityksen ja sittemmin planetaarisen sosiaalipedagogiikan parissa. Olemme pureutuneet näiden käsitehirmujen ytimeen teoriassa ja käytännössä: muun muassa Arto O. Salosen ja OKKA-säätiön tuottamien materiaalien ja koulutusten inspiroimina olemme ottaneet opistona askeleita uudenlaisella oppimisen polulla kohti kestävämpiä toimintatapoja, mutta matkaa on taivallettu myös ihan oikeilla luontopoluilla. Olemme laittaneet lapiot multaan ja siemeniä itämään opiston kasvimaalle. Sen myötä opistoyhteisössämme monen mielessäkin on alkanut itää uudenlaisia ajattelutapoja, jotka ovat johtaneet uusiin oivalluksiin ja kokeiluihin! Kaikki tämä on haastanut mutta myös antanut jaettuja merkityksellisyyden kokemuksia ja luonut siten syvempää yhteyttä itseen, toisiin ja ympäristöön. Olemme päässeet jakamaan kokemuksiamme ja oivalluksiamme muun muassa Glopisto -nimisessä hankkeessa, johon olemme tuottaneet planetaarisesti kestäviä opintoja ja täydennyskoulutusta kansanopisto-opettajille ja kaikkien muidenkin saataville.
Rohkea pedagoginen kehittämiskokeilumme on johtanut siihen, että nykyisin Joutsenon Opistossa toteutetaan planetaarista sosiaalipedagogiikkaa muun muassa kokemukselliseen ja maailmasuhdetta uudistavaan oppimiseen pohjautuvilla Edetään EKOina ja Hyvinvoiva keho ja mieli -opintolinjoilla. Lukuvuoden kestävissä kansanopisto-opinnoissa oppijan suhde itseen ja ympäröivään luontoon on keskiössä ja tarkastelun kohteena. Opettajat nähdään kanssaoppijoina ja -tutkimusmatkailijoina, jotka kulkevat opistovuoden ajan ryhmän rinnalla kokemuksesta toiseen niiden äärelle ja välissä pysähtyen, herääviä tuntemuksia aistien ja merkityksellisyyttä pohtien. Tietoakin opiskellaan, mutta se ei nouse tunnetta ja kokemusta tärkeämpään rooliin. Omasta maailmasuhteesta tietoiseksi tuleminen on keskeinen tavoite, jota kansanopiston yhteisöllinen ympäristö ja ilmapiiri tukevat jo luonnostaan.
Kuinka perinteisemmästä opettajalta oppilaalle -opetuksesta voi siirtyä tällaiseen yhteiseen oppimisyhteisössä jaettuun tutkimusmatkailuun, jonka tavoitteena on ihmisen sisäisesti motivoitunut toiminta kestävämmän tulevaisuuden puolesta? Kestävän muutoksen suunta on tavallisesti sisältä ulospäin. Olipa kyse opettajasta tai opiskelijasta – siis yksilöstä – joka tähtää uudella tavalla toimimiseen tai ajatteluun (oppimiseen!), tai kokonaisesta oppilaitoksesta, joka haluaa muuttaa strategiaansa ja arjen toimintatapojaan, muutos onnistuu luultavasti paremmin, kun se nousee sisältä ulos- eikä toisinpäin. Muutos on usein epämukavuusalueelle astumista ja sille löytyy monesti vastustajia. Jos ulkopuolista vastustusta ei ilmene, niin oma sisäinen kriitikko ehkä kyseenalaistaa: ”Sinäkö muka voisit muuttaa maailmaa?!”. Joutsenon Opistolla lepyttelemme tätä kriitikkoa rakentamalla arvostavaa yhteyttä: kun sen löytää ensin suhteessa itseensä, arvostusta on helpompaa laajentaa myös muita kohtaan. Tavoitteena onkin antaa ja saada kokemus omasta arvokkuudesta ja merkityksellisyydestä opistoyhteisössä – tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään, olipa opiskelija, opettaja tai muu henkilökunnan jäsen. Kun minä saan olla tärkeä osa kokonaisuutta, myös omat tekoni näyttäytyvät merkityksellisinä. Olen osa ympäristöäni ja valinnoillani kytköksissä maailmaan. Meistä jokaisella on valtaa ja siten myös vastuuta, ensin ehkä itsemme ja sitten lähiyhteisömme kokoisessa kontekstissa, mutta sama toimii myös laajemmin. Olennaista on oma luottamus siihen, että minulla on merkitystä.
Jotta kestävä muutos voisi tapahtua opettajuudessa ja oppimisessa, tarpeen ja halun muutokseen olisi siis hyvä lähteä opettajasta itsestään. Uudenlainen pedagoginen lähestymistapa opetukseen vaatiikin rohkeita opettajia. Planetaarista sosiaalipedagogiikka toteuttavan opettajan täytyy uskaltaa irrottautua jonkin verran hallinnantunteesta ja heittäytyä oppimistilanteiden vietäväksi, antaa opiskelijoiden kokemusten ja tarpeiden kuljettaa opetusta eteenpäin. Välillä on hyvä mennä ulos luokasta tai luokassakin päästää irti etukäteissuunnitelmista. Luokan ulkopuolella tapahtuva kokemuksellinen oppimistilanne rikkoo perinteisen opettaja–oppilas roolituksen ja luo tilaa uudenlaiselle, tasavertaiselle yhdessä olemiselle. Kun kiertotaloutta, yhdenvertaisuutta tai vaikkapa omaa identiteettiä pohditaan kierrätyskeskuksessa, rantakalliolla tai metsäpolulla, aiheisiin löytyy ehkä uudenlaisia näkökulmia ja myös uudenlaisia tuntemuksia. Näissä tilanteissa opettaja on kokijan roolissa opiskelijoiden kanssa. Tämä luo syvyyttä ja turvaa opiskelijoiden ja opettajan väliseen vuorovaikutukseen ja tunnetyöskentelyyn, ja rakentaa pohjan aidolle kohtaamiselle, jossa niin opettajan kuin opiskelijan on turvallista sanoittaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan sekä tunnistaa omia kehitystarpeitaan. Ilman näitä havaintoja uudistumisen tasolle on vaikea päästä. Opettaja voikin tiedon välittäjän sijaan toimia rohkaisevana esimerkkinä, tarjoten samastumispintaa omien kokemustensa ja tuntojensa kautta. Kuitenkin usein riittää, että on empaattisena rinnalla kulkijana uusissa kokemuksissa.
Opettajan heittäytyminen tutkimusmatkalle ja kokemusten jakaminen opiskelijoiden kanssa ei kuitenkaan tarkoita, etteikö opettaja olisi enää opettaja. Tehtävämme on sitäkin tärkeämpi: on luotava oppimistilanteita ja menetelmiä, joissa oppija oivaltaa itse ja hoksaa oman toimijuutensa maailman muuttajana. Opettajan on tarjottava sytykkeitä opiskelijan oppimispolun alkuun, jotta se siivittäisi opiskelijan omalle matkalleen juuri sen kokoisilla eväillä, että muutos elää ja etenee hänessä myös opistolla vietetyn ajan jälkeen. Tämä saattaa kuulostaa haastavalta ja erikoiselta perinteiseen opettajalta oppilaalle -opetukseen verrattuna. Kuitenkin planetaarinen sosiaalipedagogiikka voi olla opettajalle vapauttavaa, innostavaa, eheyttävää ja parhaimmillaan jopa työhyvinvointia lisäävää – ainakin meille luontoretket ja vierailu kansallispuistossa ovat palvelleet myös virkistymistä ja työhön sitoutumista!
Uskomme, että monissa vapaan sivistystyön oppilaitoksissa arvostavat kohtaamiset ovat arkea ja opiskelun suola. Sen sijaan näiden kokemusten tärkeyden tunnistaminen ja sanoittaminen keskeiseksi tekijäksi kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa ei ehkä ole yhtä hyvin tiedostettu asia. Voisimmeko vapaan sivistystyön kentällä näyttää esimerkkiä maailmaa muuttavasta supervoimasta, yksilön arvostavan kohtaamisen vaikutuksesta, joka parhaimmillaan valaa ihmiseen toivoa ja luottamusta nähdä itsensä maailman muuttajana? Yksilössä tapahtunut oivallus omasta maailmaan kytkeytymisestään voi saada aikaan laajaa muutosta, kuten hollantilaiskirjailija Rutger Bregman on todennut: ”Tosiasiassa maailmaa ovat aina muuttaneet pienet asialleen omistautuneiden ihmisten ryhmittymät” (Helsingin Sanomien haastattelu 19.10.2024).
Syvimmät ja järisyttävimmät muutoksen kokemukset alkavat usein vaikeiden, itseä koskevien tunteiden ja toimintatapojen kriittisenä tarkasteluna. Eikä prosessi helpotu tämänkään jälkeen, koska on osattava sietää epäonnistumisia ja harhailuja pois muutoksen polulta. Se kuuluu muutoksen luonteeseen. Turvallisessa yhteisössä lempeän opettajan rinnalla on kuitenkin helpompi löytää sisäinen motivaatio muutokselle ja rohkeus astua oppimisen polulle kokeilemaan toisin toimimista tai uusia asioita. Olemme myös huomanneet, että myötätuntoisessa oppimisyhteisössä omia aiempia ajattelu- ja toimintatapoja voidaan uskaltaa tutkia ja tarkastella kriittisesti, mikä on monesti hyvin vapauttavaa, kun sille tielle on rohjennut lähteä. Se, miten opettajina mahdollistamme opiskelijoillemme matkan lähtöpisteestä A paikkaan B, jossa muutosta on tapahtunut, vaatii jatkuvaa tietoista ja hienotunteista sillan rakentamista koetun maailman ja halutun muutoksen välillä. Sillan tulee olla turvallinen, huonoissa hetkissä kannatteleva ja myötätuntoisesti eteenpäin auttava sekä jatkuvasti uudistuva. Kiteyttäisimmekin planetaarisen opettajuuden eräänlaiseksi sillanrakentajuudeksi. Se on vaativaa, mutta erittäin palkitsevaa työtä, kuten moni opettaja tietää: herättää suurta kiitollisuutta saada olla kulkemassa hetken aikaan opiskelijan oppimispolulla ja todistamassa hänessä tapahtuvia, ihmisen kokoisia muutoksia. Vähättelemättä yksilön elämän mittaluokkaa muutoksilla voi olla vieläkin suurempi vaikuttavuus, jos moni ihminen havahtuu kestävämmän elämäntavan tarpeellisuuteen ja alkaa toteuttaa sen edellyttämiä muutoksia arjessaan.
Haaveenamme onkin, että koulutuksen kautta ihmiset voisivat alkaa nähdä itsensä tärkeinä muutoksentekijöinä, jotka tiedostavat tekojensa vaikuttavan siihen, millainen maailmamme on tulevaisuudessa. Inspiroituneet opettajat ovat tärkeitä sillanrakentajia matkalla kohti tätä tavoitetta, ja vapaan sivistystyön toimijoille tämä on erityisen tuttua. Rohkaisemmekin kaikkia opettajia ja muita vapaan sivistystyön toimijoita yhteiseen, vastuulliseen sillanrakennustyöhön, jotta koulutuskenttämme olisi ekososiaalisesti sivistynyt ja planetaarisesti kestävä. Kaikki toimijat yksilöistä yhteisöihin ovat tärkeitä, ja alkuun riittää se yksikin inspiroitunut, jonka innostus havahduttaa, oivalluttaa ja kannattelee lempeästi kohti muutosta.
Kirjoittajista
Hilla Tolonen, KM, on työskennellyt Joutsenon Opistolla vuodesta 2013 saakka kasvatustieteen, psykologian ja erityispedagogiikan opettajana sekä apulaisrehtorina. Hilla on myös Vedic Art -opettaja.
Joanna Hämäläinen, FM, ympäristöteknologian insinööri (AMK), on työskennellyt vuodesta 2021 asti Joutsenon Opistolla kestävyystaitojen opettajana ja turvallisuusvastaavana.
Hilla ja Joanna ovat uudistavan ja planetaarisen sosiaalipedagogiikan rohkeita eteenpäin viejiä. Erilaiset koulutustaustat antavat tälle työparille voimaa: Joannan insinöörimäisissä hyppysissä Hillan joskus melko filosofiset ja korkealentoiset ajatukset muotoutuvat uudenlaiseksi käytännön tekemiseksi, jonka äärellä kumpikin saa yllättyä ja inspiroitua.
Artikkelikuva: Hilla Tolonen ja Joanna Hämäläinen Repoveden kansallispuistossa Edetään Ekoina -linjan ekoina luonnossa -opintojaksolla keväällä 2024.
Mainio yleiskuva. Millä tavoin yksittäinen oppija kulkee oman matkansa näissä prosesseissa? Jos siis näkökulmana on oppija tarinan minänä, miten hän saattaisi kertoa tarinaansa.