SVV-ohjelma toteuttaa opetus- ja työelämäyhteistyötä Aikuiskoulutuksen Eurooppalaisen Foorumin eli EPALEn, Suomen Kasvatustieteiden Opiskelijoiden Liiton (SKOL), yliopistojen sekä alueellisten vapaan sivistystyön toimijoiden kanssa. Toteutamme yhdessä työpajoja ja luentotilaisuuksia yliopisto-opiskelijoille. Näissä tilaisuuksissa asiantuntijavieraat kertovat oppilaitostensa toiminnasta, työnsä sisällöistä sekä koulutustaustastaan ja urapoluistaan.
2000-luvulla vapaa sivistystyö on jäänyt yliopistojen opetusohjelmissa marginaaliseen asemaan. Opetus- ja työelämäyhteistyömme tähtääkin vapaan sivistystyön tunnettuuden vahvistamiseen laaja-alaisena yhteiskunnallisena toimintana niin yliopistojen kursseilla, tutkimuskohteena kuin työurien näkökulmasta – erityisesti kasvatustieteissä. On yhteiskunnallisesti merkittävää, että sivistystyötä ei unohdeta yliopistollisen asiantuntemuksen ja tutkimuksen kohteena. Alan akateeminen asema kietoutuu sen yhteiskunnalliseen asemaan ja ne voivat vahvistua yhdessä, toistensa tuella.
Työpajoissa olemme tutustuneet vapaan sivistystyön laajaan ja monipuoliseen sivistys- ja koulutustoimijoiden joukkoon sekä heidän organisoimaansa toimintaan alueellisesti vaihtuvilla kokoonpanoilla. Tilaisuudet ovat avanneet ja konkretisoineet kasvatustieteellisen asiantuntijuuden merkitystä vapaassa sivistystyössä. Lisäksi tilaisuudet ovat pyrkineet tekemään näkyväksi käytännöllisiä työkaluja aikuiskasvattajan ja -kouluttajan työarkeen sekä verkostoitumisen ja yhteistyön mahdollisuuksia.
EPALEn johdolla olemme pohtineet vapaan sivistystyön ja aikuisoppimisen kysymyksiä muuttuvassa yhteiskunnassa ja työelämässä myös kansainvälistymisen näkökulmasta. Samalla asiantuntijat ovat muistuttaneet lapsista ja nuorista vapaan sivistystyön kohderyhminä: esimerkiksi kansanopistot avaavat mahdollisuuksia elämän taitekohdissa kuten opistovuoden oppivelvollisille tai erilaisia linjavaihtoehtoja välivuottaan viettäville nuorille; kesäyliopistot taas järjestävät monipuolista lasten ja nuorten tiede- sekä leiritoimintaa. Myös kansalaisopistot, opintokeskukset sekä urheiluopistot järjestävät erilaisia harrastusmahdollisuuksia lapsille, nuorille ja perheille.
Opiskelijoilta saatu palaute on ollut innostunutta ja olemme iloinneet vapaata sivistystyötä kohtaan syntyneestä kiinnostuksesta. Monet opiskelijat ovat pohtineet ja ihmetelleet, mistä vapaan sivistystyön näkymättömyys opintojen osana voi johtua. Samalla olemme kiinnittäneet huomiota alueellisiin eroihin. Monia kiinnostaa esimerkiksi kansalaisyhteiskunnallinen toiminta, työskentely omaehtoisen itsensä kehittämisen parissa sekä heikommassa asemassa olevien tukeminen kasvatuksen ja koulutuksen keinoin. Toivomme työpajojen tuottavan sytykkeitä opintoihin sekä kurssien sisältöihin, mutta myös harrastuksiin sekä työuralle hakeutumiseen.
Lämmin kiitos kaikille tähänastiseen yhteistyöhön osallistuneille asiantuntijoille ja opiskelijoille!
Ohjelmaan voi tutustua täällä. Seuraavaksi suuntaamme Helsingin yliopiston opintojaksolle ”Kasvatustieteilijän toimintakentät” 12.2.2025.
Jos kiinnostut SVV:n opetus- ja työelämäyhteistyöstä, olethan yhteydessä SVV-koordinaattoriin (jenni.patari(at)sivistystyo.fi).














(Kuvat: Jenni Pätäri, SVV.)