Kansalaisopistojen liitto KoL:in tiedote 25.9.2020:
Kansalaisopistojen liiton hallitus on myöntänyt Kansalaisopistopalkinnon 2020 Itä-Suomen yliopiston aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manniselle. Palkinto myönnettiin professori Mannisen pitkäjänteisestä tutkimustyöstä ei-tutkintotavoitteisen aikuisopiskelun sosiaalisen tuottavuuden parissa. Kansalaisopistopalkinto myönnetään taholle tai henkilölle, joka on työssään, luottamustoimessaan tai vapaa-ajallaan edistänyt aktiivisesti ja esimerkillisesti kansalaisopistojen tunnettuutta tai opistoissa tehtävää kansansivistystyötä.
Professori Manninen on edistänyt tutkijanurallaan vahvasti elinikäisen oppimisen, aikuiskasvatuksen ja erityisesti vapaan sivistystyön tutkimusta ja kehittämistä. Hänen panostuksensa kansalaisopisto-opiskelun yksilölle ja yhteiskunnalle tuottamien vaikutusten selvittämiseen ja kuvaamiseen ovat merkittäviä.
Professori Mannisen kolme merkittävää kansalaisopisto-opiskelun vaikutuksia kuvaavaa tutkimusta vuosilta 2015, 2018 ja 2019 osoittavat kansalaisopiston kurssien tuottavan sekä hyvinvointia opiskelijoille että säästöä kunnalle. Opiskelijan osaamisen kehittymisen ohessa kasvava hyvinvointi näkyy mm. itseluottamuksen ja ystäväverkostojen kasvuna.
Lisätietoa tunnustuksesta täällä
SVV esittää lämpimät onnittelut Jyrille, joka on ollut alusta asti mukana SVV-yhteistyöohjelman kehittämisessä ohjausryhmän kautta.
Onnea!
