Sivistyksen tasa-arvo moninäkökulmaisessa ja -arvoisessa Suomessa toteutuu rakenteellisia esteitä ja syrjintää purkamalla sekä aktiivisen etsivän tai hakevan työn avulla. Ajattelua tulisi avartaa ja sivistyskeskustelua laajentaa.
”Kaikille kaikkea tasapuolisesti”, linjasi Johan Amos Comenius kasvatuksen periaatteeksi kirjassaan Didactica Manga 1600-luvun alkupuoliskolla. Valistusajattelussa sivistys nähtiin ihmisyyteen kuuluvana velvoitteena. Se ei siis ole tiedollinen tai taidollinen ”ominaisuus” eikä minkään erityisryhmän omaisuutta; sivistys kuuluu kaikille syntyperään ja sukupuoleen katsomatta.
Tasa-arvo on edelleenkin sivistyksen keskeisimpiä periaatteita ja tavoitteita. Olemme Suomessa ylpeitä tasa-arvoisesta yhteiskunnastamme. Mutta ponnistammeko sivistyksen ja kasvatuksen kentille yhtenevistä lähtökohdista? Tulemmeko niissä yhdenvertaisesti kuulluiksi, kohdatuiksi ja kohdelluiksi? Tasa-arvo tarkoittaa myös ihmisille hieman eri asioita. Pyrimmekö esimerkiksi tosiasialliseen tasa-arvoon vai riittääkö meille ”mahdollisuuksien tasa-arvo”?
Näkökulmia sivistyksen tasa-arvon rakentamiseksi
Vuonna 2022 Kansanvalistusseura (Kvs-säätiö) avaa uuden sivistystä ja kasvatusta käsittelevän näyttelytilan, Sivistystilan. Sivistystila on vuorovaikutteinen näyttely, jossa katsotaan suomalaisen sivistyksen ja koulutuksen tarinan kautta tulevaisuuteen. Sitran Sivistys+ -hankkeen rahoituksella olemme toteuttaneet tilan sisältötyöskentelyn tueksi työpajoja, joissa koostamme näkökulmia sivistyksen juurista sekä luomme pohjaa sivistyksen tulevaisuuden hahmottelemiseksi. Syyskuussa 2021 kokoonnuimme työryhmän kanssa tavoitteenamme tuottaa tietoa, näkemyksiä ja kysymyksiä sivistyksen keskeisestä periaatteesta, tasa-arvosta.
Sivistys ja tasa-arvo kytkeytyvät erottamattomasti yhteen. Sivistys on yhtäältä henkilökohtainen prosessi, joka on kaikkien ulottuvilla. Toisaalta toimimme suhteessa yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja asemiin. Sivistyksen tasa-arvoa voi tarkastella tietenkin useista eri näkökulmista ja se on toteutunut eri aikoina eri tavoilla. Nostan tässä esiin kaksi näkökulmaa.
Minkälainen ja kenen tieto on arvokasta ja määritellään jokaisen sisäistettäväksi ”yleissivistykseksi”?
Ensinnäkin voidaan kysyä, mikä hyväksytään sivistykseksi. Mitä kielitaitoa tai minkälaista monikielisyyttä esimerkiksi pidetään toivottuna ja mitä puolestaan ongelmallisena? Entä minkälaiset elämänkokemukset ja niiden myötä karttunut tieto näyttäytyy resurssina ja mikä pahimmillaan leimaavana ja ei-toivottuna?
Erilaiset yhteiskunnassa vaikuttavat arvot ja tavoitteet läpäisevät myös sivistysinstituutioita ja niille määriteltyjä tavoitteita. Ne eivät aina sovi saumattomasti yhteen sen ajatuksen kanssa, että sivistyksellä tavoiteltaisiin tasa-arvoa tai oikeudenmukaisuutta. Esimerkiksi koulun käytännöt ja oppisisällöt heijastavat valtakulttuuria, ja siksi koulun kulttuuria voidaan pitää valtaapitävien kulttuurina.
Tutkijat ja kansalaisjärjestöt tuottavat tietoa tasa-arvosta ja sen toteutumisesta, mutta tämä tieto ei aina tavoita politiikan tekijöitä. Sen sijaan tietyt koulutuskentän tapahtumat, kuten Pisa-tulosten julkaisu herättävät aina laajaa kiinnostusta koulutukseen. Ne puolestaan voivat viedä sivistyksen määrittelyä omiin suuntiinsa.
Yhtenä askeleena tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta tavoittelevalle sivistykselle olisi sen tunnistaminen, miten tämänhetkinen maailmankuvamme on historiallisesti rakentunut ja rakentuu edelleen hierarkioille ja sorrolle. Esimerkiksi tieteen dekolonisaatiopyrkimyksissä haastetaan ja puretaan tieteellisen tiedon muodostuksen kolonialistisia rakenteita, rakenteellista rasismia ja valkoisuusnormia.
Miten hyvin sivistyksellinen ja kasvatuksellinen tasa-arvo toteutuu?
Suomessa kaikilla on teoriassa mahdollisuus sivistää itseään. Sivistys on henkilökohtainen prosessi, joka on kaikkien ulottuvilla läpi elämän. Emme kuitenkaan toimi tyhjiössä. Niin henkilökohtainen kuin yhteisöllinenkin sivistys on ympäristön ja rakenteiden vaihtelevasti tukema asia. Sivistystila-työpajassa pyrittiin tunnistamaan rakenteisiin ja käytänteisiin kytkeytyviä tasa-arvon esteitä eri aikoina. Millaista syrjintää ja ulossulkemista sen kentillä on siis tapahtunut ja tapahtuu nyt?
Koulutuksessa valikoidaan ihmisiä yhteiskunnallisiin asemiin, kuten koulutus- ja työurille, ja normittaminen liittyy keskeisesti oppilaiden tai opiskelijoiden taustaan. Esimerkiksi erityisopetukseen päädytään muita useammin matalammista sosioekonomisista lähtökohdista. Lisäksi yliedustettuina erityisopetuksessa ovat maahanmuuttajataustaiset oppilaat ja pojat.
Toisena esimerkkinä työpajassa nostettiin lastenkulttuuripalveluiden saavutettavuus. Yhdenvertaisten lastenkulttuuripalvelujen toteutuminen edellyttää käytännössä vahvaa etsivää työotetta, muutoin niiden äärelle löytävät lähinnä yhteiskunnan hyväosaisimmat. Taiteen ja kulttuurin ammattilaisten kenttä muotoutuu puolestaan vahvasti sen mukaan, kenellä on ollut mahdollisuus lapsuudessaan ja nuoruudessaan harrastaa taiteita.
Pohdimme myös aikuiskoulutuksen merkitystä ja edellytyksiä toimia ”toisena mahdollisuutena”. Mahdollistammeko käytännössä sen, että ihminen voi kiinnostua uusista asioista ja kouluttautua vielä myöhemmälläkin iällä? Keskustelussa tunnistettiin myös vapaan sivistystyön kentällä kohdattu ongelma siitä, että koulutuksiin osallistuvat jo valmiiksi paljon koulutetut, etuoikeutetut ryhmät. Tämän havainnon on nostanut esille myös Titta Väätäinen pro gradu -tutkielmassaan.
Mainituista esimerkeistä käy ilmi, että sivistyksen tasa-arvon toteutumiseksi tarvitaan yhtäältä rakenteellisten esteiden ja syrjinnän purkamista, toisaalta aktiivista etsivää tai hakevaa työtä. Lisäksi on avarrettava ajatteluamme ja löydettävä keinot sivistyskeskustelumme laajentamiseksi. Emme elä yhtenäiskulttuurissa, vaan moninäkökulmaisessa ja -arvoisessa Suomessa.
Ehkä kaikkien sivistystyön kenttien toimijoiden olisi aika jakaa yhdessä havaintojaan ja osaamistaan moniäänisen sivistyksen mahdollistamiseksi ja vahvistamiseksi? Muutoksen aikaansaamiseksi olisi hyödyllistä pohtia yhdessä oivalluksia ja jakaa hyviä käytäntöjä siitä, miten voimme varmistaa, että palvelut ja toiminta on mukaan ottavaa, saavutettavaa ja kohdentuu myös muille kuin kaikkein perinteisimmille kävijöille. Kutsumme kaikki mukaan tähän työhön myös Sivistystilassa.
***
Nina Hjelt on kasvatustieteen maisteri ja toimii projektipäällikkönä Kvs-säätiössä. Häntä kiinnostaa muun muassa ekososiaalinen sivistys, elinikäinen oppiminen ja sen pohtiminen, millaiset arvot, päämäärät ja ihmiskuva kasvatusta kulloinkin ohjaavat. Nina rakastaa yhdessä ajattelua ja nauramista.
Nina Hjelt: En jämlik bildning? | EPALE (europa.eu)
Nina Hjelt: What is equality in education? | EPALE (europa.eu)
***
Sivistystyön Vapaus ja Vastuu -ohjelma julkaisee vuonna 2021 Sivistystori-blogia. Blogissa vapaan sivistystyön tutkijat ja asiantuntijat sekä sivistyksestä kiinnostuneet SVV:n yhteistyökumppanit kirjoittavat sivistystyöstä ja sivistyksen yhteiskunnallisesta merkityksestä. Blogia julkaistaan keskimäärin kerran viikossa.
