Sosiaalinen media voi rohkaista sivistyskäsitysten jakamiseen. Kiteytys sivistyksestä vapauksina ja vastuina puhuu omaehtoisen kasvun ja kunnioituksesta kumpuavien käytännön tekojen puolesta.
Sivistys on ollut ilahduttavan vilkkaan keskustelun aiheena viime aikoina. Kansanvalistusseura KVS kysyi hiljattain Twitterissä, olisiko twitteristeillä hetki aikaa ajatella sivistystä. Päivitys rohkaisi ihmisiä kertomaan, mitä sivistys itse kullekin merkitsee ja moni innostui jakamaan sivistyskäsityksensä.
Sivistyskäsityksiä on yhtä monta kuin on sivistystä ajattelemaan kykeneviä ihmisiä, joten yhden henkilön onkin mahdotonta pystyä laatimaan kaikenkattava, kaikkia tyydyttyvä ja tyhjentävä määritelmä. Täydellisen määritelmän laatimisen mahdottomuuden ei kuitenkaan kannata antaa lannistaa, vaan itse kukin voi lähteä rohkeasti reflektoimaan sivistyksen omakohtaisia merkityksiä. Oma sivistyskäsitys asettuu silloin lukuisten muiden joukkoon. Kaikki nämä käsitykset yhdessä vahvistavat ja päivittävät jaettua ymmärrystä sivistyksestä ja sivistyksen edistämisen tarpeesta nykypäivän yhteiskunnassa.
On myös hyvä huomata, että sosiaalisessa mediassa käydyssä keskustelussa sivistyksen ajattelua väistämättä ehdollistaa kyseisen alustan rakenne ja kulttuuriset tavat. Ajatusprosessia ei välttämättä kuitenkaan haittaa, että prosessin lopputuotos täytyy kiteyttää pieneen merkkimäärän.
SIVISTYS VAPAUTENA JA VASTUUNA
Lähdin siis hetkeksi ajattelemaan sivistystä ja reflektoin sivistyskäsitystäni. Ajatukseni sivistyksestä lähtivät muotoutumaan vapauden ja vastuun tematiikan kautta. Yksi vaikute siihen lienee ollut se, että Sivistystyön vapaus ja vastuu -yhteistyöohjelman myötä olen ennenkin ajatellut sivistystyön vapauksia ja vastuita. Toinen vaikute lienee ollut ajankohtaisen koronapandemian hoitoon, ilmastonmuutokseen ja valtion talouteen liittyvän politiikan ja virkamieskulttuurin seuraaminen. Edellä mainitut koettelevat ihmisten etiikan tajua.
Eettinen keskustelu on kuitenkin jokseenkin epämuodikasta, sillä siitä muodostuu helposti velvoite pyrkiä toimimaan oikeammaksi katsotulla tavalla. Samalla tavalla jotkut voivat myös karsastaa sivistystä ja sivistyksestä keskustelua, mikäli sivistys koetaan ylhäältä asetetuksi velvoitteeksi ja yhteiskuntaluokan ja hyvän ihmisen merkitsijäksi.
Ajatuksistani sivistyksestä ja sen merkityksistä muodostui seuraava kiteytys:
Sivistys merkitsee
vapautta ennakkoluuloista ja vapautta kasvaa ja löytää paikkansa yhteiskunnassa;
vastuuta ja kunnioitusta itseä, lähimmäisiä, yhteiskunnan oikeudenmukaista toimintaa ja luontoa kohtaan.
AJATUKSEN AVAILUA
Sanottuaan ääneen tai kirjoitettuaan ajatuksensa, ihminen jää usein vielä pohtimaan, mitä tulikaan sanottua. Tällöin ajatukset tekevät uuden tarkoitusten ja merkitysten etsimisen ja löytämisen kierroksen. Niin kävi tälläkin kertaa. Avataan siis vähän näitä sivistykseen liittämiäni merkityksiä.
Vapaus sivistyksen määrittelijänä ei ole ongelmaton, sillä vapaudella on myös negatiivisia kaikuja oman edun tavoitteluna muista välittämättä. Omassa sivistyskäsityksessäni vapaus tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että ihminen on omaksunut kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuden periaatteen ja on vapaa ennakkoluuloisista me–ne-jaotteluista, jotka estävät kohtaamasta toisen ihmisen vertaisenaan. Toisekseen sivistyksen vapaus tarkoittaa sitä, että järjestelmällisen sosialisaation lisäksi kasvavalla ihmisellä on vapaus muodostaa omia mielipiteitä ja maailmankatsomus.
Sivistystä on kuitenkin ennen kaikkea kaikkien ihmisten kasvun vapauden eli muun muassa kouluttautumismahdollisuuksien turvaaminen, sillä tilasto jos toinen kertoo, että koulutus auttaa ihmistä löytämään yhteiskunnasta paikan, jossa omilla kyvyillään voi tuottaa palveluksia toisille ja elantoa itselleen. Vapautena voi kuitenkin pitää myös sitä, ettei kaikkien tarvitse pyrkiä pudotuspeliin perustuvien meritointi- ja urajärjestelmien huipulle asti. Kasvaa voi sellaisillakin elämän alueilla, joilla ei ole vakiintuneita mittaamiskäytäntöjä. Vapautta on ymmärtää, että vähempikin riittää sivistyneeseen ja onnelliseen elämään omaksi kokemallaan paikalla osana tervehenkisiä yhteisöjä. Toisaalta ihminen on vapaa palaamaan koulunpenkille ja sivistämään itseään itsenäisesti tai erilaisissa yhteisöissä kaiken ikäisenä.
Vastuun nähdään yleisesti ottaen tulevan vapauksien mukana. Omassa sivistyskäsityksessäni vastuut eivät ole varsinaisesti vapauksien seurannaisia, mutta vastuita on keveämpi kantaa, jos on ensin saanut olla vapaa kasvamaan. Vastuuntunto saa alkunsa kunnioituksesta, mutta se ilmenee käytännön tekoina. Sivistystä on siis se, että ihminen suhtautuu kunnioittavasti niin itseensä kuin lähimmäiseensä, eli keneen tahansa kanssakulkijaan, ja toimii vastuullisesti aiheuttamatta tahallaan itselleen tai lähimmäisilleen vaaraa tai haittaa.
Sivistys merkitsee myös yhteiskunnan oikeudenmukaista toimintaa, ja siitä huolehtiminen vahvistaa luottamusta demokratiaan ja poliittishallinnolliseen järjestelmään. Oikeudenmukaisesti toimiva yhteiskunta sekä edellyttää että vahvistaa erilaisten kansalaisjärjestöjen toimintaa. Lisäksi kaikenlainen tieteellinen tutkimus lisää jatkuvasti tietoa, jonka avulla voi sekä analyyttisesti että poliittisesti päätellä, minkälainen toiminta on oikeudenmukaista ja vastuullista eri näkökulmista katsottuna, vaikka lopulta oikeudenmukaisuus onkin tapauskohtainen kokemus.
Tutkimus on myös lisännyt tietoa luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä ja ilmastonmuutoksesta. Siksi sivistykseen kuuluu todennetun, vastenmielisenkin tiedon hyväksyminen ja pyrkimys elää siten, ettei vahingoittaisi luonnon monimutkaista ekosysteemiä. Vaikka asumis- ja elämäntavat muuttuvat, olisi syytä vaalia perinteistä suomalaista luonnon kunnioittamisen mentaliteettia ja koittaa kanavoida se vastuullisiksi teoiksi.
KENEN SIVISTYS?
Sivistys ymmärretään usein yksilön ominaisuutena, mutta ennen kaikkea se on yhteiskunnan määre. Yhteiskunta erilaisine järjestelmine ja yhteisöineen voi kuitenkin tukea yksilöiden sivistymistä ja siten ylläpitää omaa sivistysyhteiskunnan mainettaan.
Seppo Niemelän (2011) mukaan sivistyksen edistämisessä on kyse yhteisöissä tapahtuvasta itsekasvatuksesta, sivistymisestä ja sivistämisestä, joiden määritelmät voidaan johtaa sivistyksen määritelmästä. Omasta yllä kuvatusta sivistyskäsityksestäni voisi siis johtaa, että sivistyminen on ihmisen omaehtoista kasvua ja kilvoittelua kohti vapautumista ja vastuuntuntoa. Sivistäminen taas on eri ikäisten ihmisten ajattelun kehittymisen tukemista kohti sitä, että sivistysvapauden ja vastuunkannon tavoittelu alkaa tuntua merkitykselliseltä ja henkisesti palkitsevalta, eikä asioita ohitettaisi välinpitämättömällä yleisasenteella.
JAETTU AJATUS ON KAKSINKERTAINEN ILO
Sosiaalisessa mediassa sivistyksen ajattelua ehdottavat kysymykset inspiroivat itseäni tarkastelemaan ja sanoittamaan sivistyskäsitystäni. Olisiko sinullakin, hyvä Sivistystorin lukija, hetki aikaa ajatella sivistystä? Mitä sivistys juuri sinulle merkitsee? Kuinka kiteyttäisit sivistyskäsityksesi?
***
Sini Teräsahde on kasvatustieteen maisteri elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen tutkinto-ohjelmasta ja väitöskirjatutkija Tampereen yliopistosta.
***
Lähteet:
Niemelä, S. (2011). Sivistyminen: Sivistystarve, -pedagogiikka ja -politiikka pohjoismaisessa kansansivistystraditiossa. Snellman-instituutin A-sarja. Kansanvalistusseura ja Snellman-instituutti.
***
Sini Teräsahde: Förlåt, har ni tid att fundera en stund på bildning? | EPALE (europa.eu)
Kirjoitus on osa SVV:n Sivistystori-blogisarjaa, jossa ilmestyy keskimäärin kerran viikossa tekstejä vapaan sivistystyön tutkijoilta ja oppilaitoskentän asiantuntijoilta sekä SVV:n yhteistyökumppaneilta.
