Lähde: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, opinnäytetori. Teksti: Suvi Saviniemi. Opinnäyte julkaistaan pian TAU:n sähköisessä järjestelmässä.
Kesäyliopistojen tehtäväkuvan muotoutuminen suomalaisessa aikuiskoulutusjärjestelmässä
Kesäyliopistot ovat alueellisia, pääsääntöisesti kesäyliopistoyhdistysten ylläpitämiä vapaan sivistystyön oppilaitoksia. Ensimmäinen kesäyliopisto perustettiin vuonna 1912 Jyväskylään, ja sen keskeiseksi tehtäväksi tuli jatkokouluttaa kansakoulunopettajia sekä tarjota ylioppilaille akateemisia kesäopintoja korkeakouluopintoihin hakeutumisen ensiaskeleeksi. Sittemmin kesäyliopistoverkosto on laajentunut ympäri Suomea, sen toiminta on muuttunut ympärivuotiseksi ja sen opintotarjonta on monipuolistunut. Tänä päivänä kesäyliopistojen koulutustarjonta koostuu ensisijaisesti avoimesta yliopisto-opetuksesta ja ammatillisesta täydennyskoulutuksesta, joiden lisäksi niiden toimintaan kuuluu oppilaitoksesta riippuen ikääntyvien yliopistotoimintaa, kielikursseja, yleissivistäviä ja valmentavia koulutuksia sekä tilauskoulutuksia.
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin kesäyliopistojen tehtäväkuvan historiallista muotoutumista suomalaisessa aikuiskoulutusjärjestelmässä. Tutkimukseni näkökulma kiinnittyi erityisesti kesäyliopistojen ja koulutuspolitiikan välisiin suhteisiin ja siinä tapahtuneisiin muutoksiin. Tarkastelussa keskityttiin siihen, millaisessa roolissa kesäyliopistot on nähty koulutuspolitiikassa eri aikoina, ja millaisia vaikutuksia koulutuspoliittisilla linjauksilla on ollut kesäyliopistojen toiminnan edellytyksiin ja tehtäväkuvaan. Ajallisen tarkastelun avulla pyrin tekemään näkyväksi kesäyliopistojen kehityskulun taustoja ja sen kautta myös lisäämään ymmärrystä niiden roolista tänä päivänä yhtenä aikuiskoulutuksen organisaatiomuotona. Tutkimuskysymykseni olivat: 1. Millaisten vaiheiden kautta kesäyliopistojen tehtäväkuva on muotoutunut? 2. Miten koulutuspoliittiset linjaukset ovat vaikuttaneet kesäyliopistojen tehtäväkuvan ajalliseen muotoutumiseen?
Tutkimukseni metodologisena lähestymisotteena ja analyysimenetelmänä käytin kasvatuksen historian tutkimusta ja tulkitsevaa politiikka-analyysia. Tutkimusaineisto puolestaan koostui useista erilaisista kirjallisista lähteistä ja dokumenteista: kesäyliopistohistoriikeista, aiemmasta tutkimuksesta ja kirjallisuudesta, komiteanmietinnöistä sekä yksittäisten kesäyliopistojen kokouspöytäkirjoista ja toimintasuunnitelmista. Näiden lähdeaineistojen avulla pystyin tarkastelemaan kesäyliopistojen kehityskulkua ja toiminnan muutoksia sekä yleisellä tasolla että oppilaitostasolla.
Tutkimuksen keskeisenä tuloksena jaoin kesäyliopistojen tehtäväkuvan muotoutumisen viiteen vaiheeseen. Vaiheet kuvastavat kesäyliopistojen tehtäväkuvassa tapahtuneita painopisteen muutoksia ja niiden keskeisiä politiikkavaikutteita. Ensimmäisessä vaiheessa, yliopistollisen kansansivistystyön vaiheessa (1912—1949) kesäyliopistotoiminnan perustaminen ja alkuperäinen koulutustehtävä kytkeytyivät yliopistollisen kansansivistyksen periaatteisiin, ja niiden tehtäväkuvassa korostuivat kansakoulunopettajien jatkokoulutus ja ylioppilaille suunnatut akateemiset opinnot. Kesäyliopistojen perustamisessa aloitteellisia olivat kaupungin yliopistomieliset tahot, ja toiminnan poliittinen ohjaus oli vähäistä. Alueellisen korkeakoulutuksen vaiheessa (1950—1969) kesäyliopistoverkosto laajeni, ja uusien kesäyliopistojen tehtävät kiinnittyivät akateemisen opetuksen alueelliseen levittämiseen sekä uusien yliopistojen perustamistavoitteisiin. Sittemmin oppilaitosverkostoaan laajentaneet kesäyliopistot siirrettiin opetusministeriön valvonnan alaisiksi, ja samana vuonna niiden edunvalvonnan tueksi perustettiin yhteistoimintaelin. Tehtäväkuvan laajentumisen vaiheessa (1970—1988) aikuiskoulutusjärjestelmän kehittämistyön osana maahan luotiin avoimen yliopiston järjestelmää, minkä seurauksena kesäyliopistojen ja täydennyskoulutuskeskusten välille tuli kiistaa yliopistollisen tehtävän työnjaosta. Tällöin kesäyliopistot laajensivatkin elinehtonaan tehtäväkuvaansa uusille koulutusalueille ja erityisesti ammatilliseen täydennyskoulutukseen. Työvoimakeskeisen koulutuksen vaiheessa (1989—1997) kesäyliopistojen koulutustehtävänä puolestaan korostui työllisyyttä edistävä, osin työvoimapoliittisesti ohjautuva aikuiskoulutus, kuten erilaiset lyhytkurssit ja ammatillispätevöittävä koulutus. Lisäksi kesäyliopistoissa vahvistui uuden EU-hankerahoitusten myötä maakunnallinen kehittämistyö. Politiikkaohjautuvan aikuiskoulutuksen vaiheessa (1998—) kesäyliopistot liitettiin lakiin vapaasta sivistystyöstä, jolloin niille myös asetettiin lakisääteinen koulutustehtävä. Lainsäädännön uudistamisen yhteydessä myös valtionavustusten rahoitusperusteet uudistettiin, ja lisäksi kesäyliopistot on sitoutettu erilaisiin koulutuksen kehittämishankkeisiin. 2000-luvulla kesäyliopistojen tehtäväkuva on monipuolistunut, ja niiden toiminta on suuntautunut koulutuspoliittisten tavoitteiden mukaisesti erityisesti tutkintotavoitteisiin avoimen yliopiston kursseihin sekä maakunnallisen yhteistyön vahvistamiseen. Lisäksi niiden toiminnan taustalla korostuu pyrkimys kustannustehokkaaseen toimintaan ja oman kilpailukyvyn vahvistamiseen toiminta-alueellaan.
Tutkimukseni tulokset osoittavat, että vaikka kesäyliopistot ovat aina vuonna 1998 säädettyyn lakiin asti toimineet itsenäisesti ilman valtiollista ohjausta, on kesäyliopistojen tehtäväkuva mukaillut aikuiskoulutusjärjestelmän organisoitumista ja siihen liittyviä koulutuspoliittisia tavoitteita. Aina 1960-luvun loppuun saakka kesäyliopistot toteuttivat itsenäisesti asettamiansa tavoitteita myötäilevän sivistyspolitiikan mukaisesti, mutta 1970-luvulta lähtien niiden toimintaa on koulutuspoliittisin linjauksin, erityisavustuksin ja lopulta lainsäädännön keinoin pyritty ohjaamaan koulutuspolitiikan aikuiskoulutusjärjestelmälle määrittelemien tavoitteiden mukaisesti.
Toisaalta tulokset myös osoittavat, että kesäyliopistot eivät kuitenkaan ole ainoastaan koulutuspoliittisiin uudistuksiin reagoivia koulutuksen järjestäjätahoja, vaan ne ovat koko olemassaolonsa ajan korostaneet toimintansa perustana alueellista koulutustehtäväänsä. Kesäyliopistoilla onkin ollut keskeinen merkitys koulutuksen alueellisen saatavuuden parantajana ja muun koulutusjärjestelmän täydentäjänä kulloistenkin koulutustarpeiden ja oppilaitoskohtaisten tavoitteiden mukaisesti. Yhä tänä päivänä lainsäädännön määrittelemä koulutustehtävä mahdollistaakin niiden toiminnan alueellisista lähtökohdista. Samalla kesäyliopistojen tehtäväkuvan suuntaamisessa kuitenkin korostuu yhä enemmän myös koulutuspoliittinen työ, jonka merkitys on kasvanut kesäyliopistojen toimintaedellytysten määrittäjänä.
SVV-ohjelma onnittelee lämpimästi Metasivistys-hankkeessammekin mukana ollutta Suvia opinnäytteen johdosta!
Päivitys 26.6.: Gradu on vapaasti luettavissa Tampereen yliopiston Trepo-tietokannassa.
