SVV-ohjelma toteuttaa opetus- ja työelämäyhteistyötä Aikuiskoulutuksen Eurooppalaisen Foorumin eli EPALEn, yliopistojen sekä alueellisten vapaan sivistystyön toimijoiden kanssa. Pyrimme yhdessä vahvistamaan vapaan sivistystyön tunnettuutta osana yliopisto-opintoja sekä nuorison keskuudessa yhteiskehittävällä otteella.
12.2.25 vierailimme Helsingin yliopiston kurssilla Kasvatustieteilijän toimintakentät. Kuulimme innostavia puheenvuoroja projektipäällikkö Mikko Mattilalta Tampereen kesäyliopistosta, toiminnanjohtaja Marita Salolta Opintokeskus Siviksestä, koulutusasiantuntija Marja Juholalta Kalliolan kansalaisopistosta sekä erityisasiantuntija Johanna Tarvaiselta EPALEsta (OPH). Tilaisuuden lopuksi asiantuntijat kokoonatuivat paneeliin, jolle opiskelijat saivat esittää kysymyksiä. Opiskelijat haastoivat panelisteja pohtimaan muun muassa koulutuspoliittisia sekä vapaan sivistystyön keinoja edistää ihmisten mahdollisuuksia kehittää itseään läpi elämän haastavassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Keskustelua käytiin myös ammatillisen itsensä kehittämisen mahdollisuuksista vapaassa sivistystyössä.
Kiitos seminaariin osallistuneille asiantuntijoille innostavista puheenvuoroista, kurssin vastuuopettaja Liubov Folgerille mahdollisuudesta osallistua kurssille sekä kaikille osallistuneille ja aktiivisille opiskelijoille!






- Jenni Pätärin (SVV-ohjelma) esitys
- Mikko Mattilan (Tampereen kesäyliopisto) esitys
- Marja Juholan (Kalliolan kansalaisopisto) esitys
- Johanna Tarvaisen (EPALE/OPH) esitys
(Kuvat: Jenni Pätäri, SVV-ohjelma)