SVV-uutiskirjeessä tuoretta tutkimustietoa, terveisiä Vapaan sivistystyön päiviltä Vaasasta sekä tietoa lähestyvistä tutkimuskonferensseista
Tutkittua tietoa
Sivistystori-blogi: Kukka-Maaria Vuorikoski & Jyri Manninen: Opintokeskusten koulutustarjonta tutkittu. Opintokeskuksissa tuotetaan monipuolista osaamista henkilökohtaisen ja sosiaalisen kasvun sekä kansalais- ja järjestötoiminnan saralla. Koulutus tukee myös hallitusohjelman tavoitteita.
Tuore pro gradu: Heidi Karppanen tarkastelee pro gradu -tutkielmassaan Erasmus+ henkilöliikkuvuuksien vaikutuksia kansalaisopistoissa hankekaudella 2014–2020. Kansainvälisyys vahvistaa kansalaisopistojen tehtävää ja roolia sekä opistojen toiminnan eri tasoilla että laajasti yhteiskunnassa.
Tuore väitöskirja: Itsensä kehittäminen köyhyydessä. Iina Järvinen (Tampereen yliopisto). Väitöstutkimuksen tutkimuskysymys on, mitä ja miten yhtäläinen mahdollisuus kehittää itseään, eli itsensäkehittämisoikeus, varattomuuden sitä estämättä on. Sen turvaaminen on julkisen vallan tehtävä, ja siitä säädetään perustuslain 16.2 §:ssä. Tutkimuksen tavoite on analysoida itsensäkehittämisoikeuden sisältöä ja ymmärtää sen merkitystä köyhien näkökulmasta.
Terveisiä Vapaan sivistystyön päiviltä
Lue Tommi Lehtosen (vastuullisuus- ja eettisyysjohtaja, Vaasan yliopisto) puheenvuoro vapaan sivistystyön vapaudesta ja vastuusta
Tutustu tutkimustyöpajan puheenvuoroihin tapahtuman verkkosivulla:
- Partipolitiskt engagemang inom SDP som bildningspraktiker. Preliminära iakttagelser (Annika Pastuhov, tutkijatohtori, Åbo Akademi)
- Opintokeskukset kansalais- ja demokratiakasvattajina – opintokeskusten koulutustarjonnan analyysi (Kukka-Maaria Vuorikoski, asiantuntija, Opintokeskukset ry & Jyri Manninen, professori, Itä-Suomen yliopisto)
- Aikuiskasvattajien koulutuskäytäntöjen tarkastelua vapaan sivistystyön yhteisöprojektissa (Satu Heimo, väitöskirjatutkija, Åbo Akademi)
- ”Anti on yhtä kokonaisvaltaista kuin lapsen aito oppiminen” – Erasmus+ henkilöliikkuvuuksien vaikutukset kansalaisopistossa hankekaudella 2014–2020 (Heidi Karppanen, koulutussuunnittelija, Sastamalan opisto)
- LTA-RIA Research-based Impact Analysis of Erasmus+ Adult Education Programmes (Johanna Tarvainen, ohjelma-asiantuntija, Opetushallitus)
Yhteisiä suuntaviivoja tutkimukseen? Vapaan sivistystyön tutkimuksen strategiapajan kooste (professori Petri Salo).
Tulossa pian: Kooste Minun vapaa sivistystyöni -työpajasta.
Lähestyviä tutkimuskonferensseja
- Kasvatustieteen päivät 23.-24.11. Vaasassa, Åbo Akademissa. Teemana Koulutus ja tutkimus yhteiskunnassa – yhteiskunta koulutuksessa ja tutkimuksessa. Abstraktit 30.9. mennessä.
- Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivät 8.-9.2.2024 Helsingin yliopistossa. Teemana Kestävä kehitys ja jatkuva oppiminen muuttuvassa maailmassa. Teemaryhmä- ja symposiumhaku 15.9. asti.
- Mimers årliga forskarkonferens den 7-8 november 2023. Temat för årets konferens är Folkbildning i det lokala. Deadline för texter är den 2 oktober.
Voimaa ja iloa syksyyn!
(Kuva: Jeremy Thomas, Unsplash)