Toukokuun uutiskirjeessä tietoa
- tuoreista julkaisuista ja julkistustilaisuuksista
- lähestyvistä tapahtumista
1 Tuoreita julkaisuja
1.1 Paula Alasen Sivistystori-blogi
Paula Alanen tarkastelee Sivistystori-blogissa dataa, tiedonmuodostusta ja politiikan ohjauskeinoja vapaassa sivistystyössä. Blogi liittyy SVV-ohjelman toimeenpanemaan selvitykseen, jossa Alanen kartoittaa erilaisia mittareita ja indikaattoreita. Selvitys ideoi ja kokoaa yhteen tapoja ja menetelmiä, joita voidaan hyödyntää vst:n vaikuttavuuden ja vaikutusten osoittamiseksi. Raporttia viimeistellään parhaillaan ja elokuun Vapaan sivistystyön päivillä järjestämme selvitykseen perustuvan indikaattorityöpajan.
1.2 Sivistykselliset oikeudet ja vapaa sivistystyö -julkaisusarja päätökseen
Sivistykselliset oikeudet ja vapaa sivistystyö -sarja (toim. Iina Järvinen, Jenni Pätäri & Björn Wallén) tuli juhlavasti päätökseen sivistysviikolla. Monitieteisessä julkaisusarjassa ilmestyi yhteensä kymmenen erilaista tekstiä, jotka kiinnitttävät huomiota sivistyksellisten oikeuksien toteutumisen, mutta myös velvollisuuksien kysymyksiin vapaassa sivistystyössä. Sarjaan kirjoittivat Iina Järvinen, Jenni Pätäri, Ari Sivenius, Pauli Rautiainen, Tuulikki Laes, Björn Wallén, Jussi Westinen, Sakari Sandqvist, Raija Meriläinen, Anna Kirstinä, Tiia Kontkanen, Satu Heimo ja Terve raha -työryhmä eli Johannes Kananen, Toni Kellinsalmi, Päivi Pöyhönen, Kimmo Sarekoski ja Tuulikki Sarekoski. Viimeisenä julkaisimme koosteen teksteissä tehdyistä politiikkasuosituksista.
Tutustu kirjoituksiin sekä kirjoittajiin täällä. Kiitämme lämpimästi kaikkia sarjan tekemiseen ja sen mahdollistamiseen osallistuneita sekä lukijoita. Sarja on osa Sivistyksen teemavuoden ohjelmaa.
Yhteistyössä EPALEn kanssa sarjan teksteistä on julkaistu myös sisältöjä kiteyttäviä blogeja.
1.3 Kutsu julkistustilaisuuteen: Opintokeskusten historia ja nykypäivä – oppimista ja osallisuutta yli sata vuotta
Aika: tiistaina 11.6. klo 17:30-19:30
Paikka: Eduskunnan kansalaisinfo, Arkadiankatu 3, 00100 Helsinki.
Opintokeskusten historia ja nykypäivä – Oppimista ja osallisuutta yli sata vuotta kokoaa yhteen opintokeskusten historian. Julkaisussa kuvataan aluksi kansansivistystyön ensiaskeleet 1800-luvulla, murrosaikojen ja kasvun vuosien vaikutus opintotoiminnan muotoihin sekä viime vuosikymmenien vaiheet, joissa toimintamuodot ovat monipuolistuneet, laajentuneet ja vakiintuneet, tosin talouden ristipaineissa. Opinhalua ei Suomen kansalta ole puuttunut.
Toisessa osassa opintokeskustoimintaa esitellään seitsemän teeman kautta:
Alusta alkaen päämääränä on ollut ihmisten kouluttaminen kansalaisyhteiskunnan toimijoiksi ja aktiivisiksi kansalaisiksi. Toiminnassa on vahvistettu osallisuutta ja sosiaalista pääomaa, mitä on tukenut myös monipuolinen kulttuurin harrastaminen. Pitkäikäisenä arvona on ollut demokratian edistäminen, ja 2000-luvulla on tuotu yhä kirkkaammin esiin kestävä kehitys, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.
Julkaisu on opintokeskusten syntyä ja toimintaa kuvaava perusteos päättäjille ja vapaan sivistystyön toimijoille. Se toimii erinomaisesti lukemistona opinnoissa, joissa käsitellään Suomen kansalaisyhteiskunnan historiaa, järjestötyötä ja aikuiskasvatusta.
Ohjelma
17.30 Ovet auki
17.40 Alkusanat
17.45 Kirjailijahaastattelu
18.15 Paneelikeskustelu: Kansalaisyhteiskunta ja järjestöissä oppiminen hyvinvoivan yhteiskunnan kivijalkana
18.45 Keskustelua ja kirjan signeerausta
19.30 Tilaisuus päättyy
Ennakkoilmoittautuminen 10.6.2024 mennessä: Ilmoittaudu tästä
Kansalaisinfo on esteetön tila, jonne kuljetaan turvatarkastuksen läpi. Tulethan ajoissa ja otathan mukaan henkilöllisyystodistuksen
2 Lähestyviä tapahtumia
2.1 Kevään viimeinen vst-tutkimuksen opintopiiri
SVV:n kevään viimeinen vst-tutkimuksen opintopiiri gradujen sekä väitösten valmistelijoille järjestetään 3.6. klo 9–11. Ks. verkkosivu
2.2 Vapaan sivistystyön päivät
Vapaan sivistystyön päivien ohjelma julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa touko-kesäkuussa.
Teema: Vapaan sivistystyön monimuotoisuus yhteiskunnallisena voimavarana
Ajankohta ja paikka: Helsinki 29.–30.8.24, Aikuisopisto
Järjestäjät: Aktiivi-Instituutti, aluehallintovirastot, Opintokeskukset ry sekä Vapaa Sivistystyö ry.
2.3 Kasvatuksen historian ja filosofian kesäpäivät 2024
Teema: Kritiikki
Ajankohta ja paikka: 13.–14.6.24, Tampereen yliopisto
Ilmoittautuminen: 11.6. mennessä.
Keynotet: Hanna-Maija Huhtala: Kritiikki ja kasvatusfilosofia: muutamia kriittisen teorian (ja muita) huomioita. Tuukka Tomperi: Kriittisen kritiikin kritiikki. Käytännöstä ja kriteereistä
Järjestäjät: Political Philosophies and Sociologies of Education (POISED) -tutkimusryhmä, Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopiston filosofian oppiaine sekä Kasvatuksen historian ja filosofian tutkimuksen verkosto.
Verkkosivu: https://events.tuni.fi/kahifi2024/
(Kuva: Sanomalehti Hufvudstadsbladetin lehtienjakelu. Hufvudstadsbladetin sisäpiha, Läntinen Heikinkatu 22, Helsinki 1934. Museovirasto.)