Lapset liikkuvat, jos aikuisetkin liikkuvat. Perheiden liikuntakasvatus on olennainen osa kansansivistystyötä ja urheiluopistojen toimintaa.
Suomalaisen liikuntakasvatuksen tehtävänä on innostaa, kannustaa ja kasvattaa ihmisiä liikkumaan läpi elämän. Sen tarkoituksena on luoda ihmisille merkityksellisiä onnistumisen kokemuksia ja edistää uuden oppimista. Onnistumiset tukevat yksilöiden henkistä kasvua ja itsetunnon kehittymistä. Liikunnan merkitys nähdään tärkeänä osana ihmisen elinkaaren vaiheita; hyvinvoivista lapsista kasvaa aktiivisia nuoria ja edelleen toimeliaita ja työelämän paineita kestäviä aikuisia sekä vireitä vanhuksia.
Yhteiskuntamme lapset ja nuoret ovat tulevaisuutemme tekijöitä. Miksi sitten emme huolehdi, että jokainen lapsi ja nuori liikkuisi vähintään yleisten liikkumissuositusten mukaisesti eli vähintään tunnin reippaasti tai rasittavasti joka päivä?

Osallistava malli on avain liikuntakipinän syntymiselle
Pohja lasten ja nuorten liikkumisinnostuksen syntymiselle luodaan perheen yhteisellä liikuntakasvatuksella. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan haastattelututkimuksen mukaan paras tapa saada lapset ja nuoret liikkumaan on kannustava ja osallistava malli, jossa aikuiset liikkuvat lasten kanssa ja luovat kannustavan ilmapiirin liikkumiselle. Tärkeää on luoda monipuolisia mahdollisuuksia tutustua erilaisiin liikkumistapoihin ja antaa lapsille ärsykkeitä liikuntakipinän syntymiselle. Merkityksellistä on se, että perheessä pidetään liikkumista hyvänä, tärkeänä ja arvostettavana asiana.
Liikkumisen terveyshyötyjä ei voida kiistää; terveyshyödyt on tunnistettu ja tunnustettu monissa tutkimuksissa. Lapsia itseään ei varmasti motivoi lupaus hyvästä terveydestä, luuston kehittymisestä, paremmasta hengitys- ja verenkiertoelimistöstä, sosiaalisista vuorovaikutustaidoista, oppimisvalmiuksista tai taitavammasta motorisesta liikkumista. Eräs asia on kuitenkin sellainen, joka heitä saattaa innostaa: liikkumisen tuoma hyvä mieli ja uudet jännittävät kokemukset, tuntemukset sekä aistimukset.
Liikuntakasvatus ja -koulutus urheiluopistojen sivistyksellisenä tehtävänä
Urheiluopistojen vapaan sivistystyön koulutus noudattelee sen historiallisia juuria kansalaisten liikuntakasvatuksen edistäjänä. Tarkoituksena on tukea kansalaisten fyysistä, psyykkistä ja henkistä hyvinvointia ja tasapainoa. Koulutustehtävämme on nyky-yhteiskunnassa noussut kansan liikkumattomuuden myötä entistä tärkeämmäksi.
Suomen yksitoista valtakunnallista liikunnan koulutuskeskusta eli urheiluopistoa kantaa verkostona suurta huolta erityisesti lasten ja nuorten liikkumattomuudesta. Vastauksena liikkumattomuuden haasteeseen Urheiluopistoverkosto on sopinut 4-vuotisen strategiakauden tavoitteista lasten ja nuorten liikkumisen lisäämiseksi. Olemme osaamisyhteisö, jonka tarkoituksena on luoda edellytyksiä lasten ja nuorten liikkumiselle ja hyvinvoinnille. Toteutamme tätä tehtävää kehittämällä liikunnan ja urheilun osaamista sekä järjestämällä koulutuksia, tapahtumia ja leirejä. Osaamisemme kulmakiviä on pitkäaikainen työ suomalaisen huippu-urheilun parissa. Kansalaisten liikkumisen, hyvinvoinnin ja terveystietoisuuden lisäämiseksi tarvitsemme työhön mukaan kaikki lasten ja nuorten parissa toimivat yhteisöt. Työtä riittää siis meille kaikille.
Lapset ovat luonnostaan uteliaita ja aktiivisia. Meidän kaikkien tehtävänä on saada heidät kokemaan, että liikkuminen on innostavaa, kannustavaa, mielenkiintoista ja jännittävää. Lapset ja nuoret tarvitsevat kuitenkin aikuisen, kasvattajan, ohjaajan, valmentajan tai opettajan tuen liikkumaan lähtemiseksi ja innoittajaksi. Muutoksen on lähdettävä meistä.

***

Nina Luukkainen
Urheiluopistot ry:n pääsihteeri, kasvatustieteiden maisteri, kolmen pienen lapsen äiti ja olympiajudoka

Ursula Haapanen
Varalan Urheiluopisto, liikunnanopettaja, liikuntatieteiden maisteri ja psykomotoriikan asiantuntija
Kuvituskuvat: Urheiluopistot ry.
Lähteet:
JYU tutkimuksia 2020. Laukkanen A. Lapsensa mieltymykset tunteva vanhempi voi ohjata liikuntaan jämäkästikin. Saatavilla: https://www.jyu.fi/fi/ajankohtaista/arkisto/2020/04/lapsensa-mieltymykset-tunteva-vanhempi-voi-ohjata-liikuntaan-jamakastikin
***
Kirjoitus on osa SVV:n Sivistystori-blogisarjaa, jossa ilmestyy keskimäärin kerran viikossa tekstejä vapaan sivistystyön tutkijoilta ja oppilaitoskentän asiantuntijoilta sekä SVV:n yhteistyökumppaneilta.