Vapaaehtoistyöhön osallistuminen kasautuu. Henkilökohtaisten kutsujen ja kohtaamisten kautta myös omista kyvyistään epävarmat saataisiin innostettua mukaan.
Järjestöllisen sivistyksen ytimenä on kyky elää toistemme kanssa ja muuttaa maailmaa. Järjestötoiminnassa sivistymme käydessämme kursseilla, opimme vertaisina yhdessä tekemällä ja tunnemme yhteenkuuluvuutta ollessamme osa omaa yhteisöämme. Tutkimuskirjallisuudessa on jonkin verran puhuttu järjestötoiminnan aatteellisuuden positiivisesta vaikutuksesta oppimiskokemuksiin. Järjestöön liittyvää ajaa lupaus siitä, että maailma voisi olla parempi. Lisäksi yhteisöllisyys ja toive nähdyksi tulemisesta houkuttelevat meitä toimimaan.
Tässä blogissa pohdin, mitä opittavaa meillä vapaassa sivistystyössä on tuoreesta suomalaiseen vapaaehtoistyöhön liittyvästä tutkimuksesta. Suuri osa suomalaisesta vapaaehtoistyöstä tehdään järjestöissä. Järjestötoimintaan ja vapaan sivistystyön opintoihin osallistuvat usein samat ihmiset ja siksi puhunkin kasautumisilmiöstä.
Vapaaehtoistoiminta houkuttaa hyväosaisia
Opintokeskus Sivis osallistuu nyt jo vakiintuneen Vapaaehtoistyö Suomessa -kyselyn toteuttamiseen. Tänä vuonna teemana oli tulevaisuus. Vastaajilta kyseltiin aikomuksista tehdä vapaaehtoistyötä kolmen vuoden päästä ja sitä edesauttavista tekijöistä.
Vapaaehtoistyö Suomessa -kyselyn mukaan hyvin koulutetut ja vakaalla työuralla olevat vastaajat tekevät muita enemmän vapaaehtoistyötä nyt ja aikovat tehdä sitä muita enemmän tulevaisuudessa. Jos Suomessa tehtäisiin kysely osallistumisesta vapaan sivistystyön opintoihin lähitulevaisuudessa, tulos saattaisi olla samanlainen.
Kun analysoin aineistoa tarkemmin tulevaa artikkeliani varten, ryhmittelin vastaajia sen mukaan, kuinka paljon he aikovat toimia vapaaehtoistyössä tulevaisuudessa ja kuinka hyvin he uskovat kykyjensä riittävän siihen. Ryhmistä löytyi nykytilanteeseen tyytyväisiä, heitä, jotka toivovat erilaisia ja uusia tapoja tehdä vapaaehtoistoimintaa sekä heitä, joita toiminta ei kiinnosta.
Erityisen mielenkiintoiseksi osoittautui ryhmä, joka voisi lisätä omaa toimintaansa, mutta jonka usko omiin kykyihin on muita vähäisempi. Heistä muita harvempi on viimeisen vuoden aikana ollut vapaaehtoistoiminnassa. Lisäksi heistä muita harvemmilla on korkeakoulutus, ja tässä ryhmässä oli myös keskimääräistä enemmän työttömiä. Kun muihin ryhmiin lukeutuvat vastaajat kokevat, että toiminnan organisointiin liittyvät tekijät (esim. mahdollisuus tehdä lyhyitä keikkoja tai toimia etätehtävissä) auttaisivat heitä, tässä ryhmässä koettiin niiden lisäksi muita useammin tarvetta sille, että kokee itsensä tervetulleeksi mukaan ja että omat kyvyt riittävät.
Kelpaanko sellaisena kuin olen?
Yllä esittelemäni havainto ei ole vieras myöskään vapaassa sivistystyössä. Palasin tätä tekstiä kirjoittaessani Jyri Mannisen ja työryhmän muutaman vuoden takaiseen Joensuun alueella toteutettuun tutkimukseen kansalaisopistossa opiskelun hyödyistä opiskelijoille. Tutkimuksen mukaan omaan osaamiseensa ja osallistumiseensa muita negatiivisemmin suhtautuneet opiskelijat saavat opinnoista eniten hyötyä. He ovat kuitenkin osallistujina aliedustettuja – aivan kuten vapaaehtoistoiminnassa.
Vaikka Vapaaehtoistyö Suomessa -kyselystä tehty havainto osallistujien kokemuksista ei ole tuore ja mullistava, meidän on vapaassa sivistystyössä koko ajan syytä pitää mielessä, että toimintamme ei tavoita kaikkia. Pelko siitä, että ei kelpaa mukaan sellaisena kuin on, voi olla taustalla myös siinä, ettei rohjeta tulla mukaan vapaan sivistystyön koulutukseen.
Miten tuoda sivistyksen lupaus kaikille?
Järjestöjen ja vapaan sivistystyön toimijoiden tulee jatkuvasti opetella kohtaamaan ihmiset, joilla ei ole uskoa omaan pärjäämiseensä. On oltava helppoja tapoja aloittaa vapaaehtoistyö tai maistella vapaan sivistystyön opintoja. Meidän on alati herkemmin kuunneltava oppijoita. Positiivista oli, että Vapaaehtoistyö Suomessa -kyselyn mukaan 60 prosenttia ihmisistä, jotka voisivat tehdä nykyistä enemmän vapaaehtoistyötä mutta jotka eivät usko kykyihinsä, lähtisi mukaan, jos he saisivat henkilökohtaisen kutsun. Jopa heistä, joita vapaaehtoistyö ei kiinnosta, lähes joka viides saattaisi lähteä mukaan, jos pyydettäisiin suoraan. Kohtaamisessa on voimaa.
Järjestöissä jo toimivat vapaaehtoiset jakavat osaamistaan yhteiseen käyttöön ja yhteisen sivistymisen pohjaksi, jos tekeminen on mielekästä ja siihen on mahdollista vaikuttaa. Toiminnan houkuttelevuuteen vaikuttaa myös se, miten meidät kohdataan ja nähdään ihmisinä. Tuore Eurooppalaisen sivistysverkoston manifesti puhuu sivistyksen lupauksesta, jonka tulisi olla kaikkien ulottuvilla. Manifesti kannustaa vapaan sivistystyön toimijoita ja myös järjestöjä tekemään tästä totta. Kohtaamalla ja rohkaisemalla ihmisiä voimme luvata enemmän!
***
Marion Fields on valtiotieteiden tohtori, joka on työskennellyt Opintokeskus Siviksessä vuodesta 2007. Hän on opettanut 90- ja 2000-luvuilla englantia Omniassa (silloisessa Espoon työväenopistossa) ja useammassa kansanopistossa. Koulutuspolitiikan ja koulutussosiologian jatko-opintojen kautta Marion löysi ’vapaan sivistystyön elämän rakkauden’ eli järjestötoiminnassa oppimisen. Marionin vapaa-ajan täyttää kulttuuririentojen ja -harrastusten lisäksi muun muassa kävely ja patikointi sekä vapaaehtoistyö.
Kuvituskuvat: Pixabay
Lisää lukemista:
Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa -kyselyn tulokset: https://kansalaisareena.fi/wp-content/uploads/2021/05/Vapaaehtoistyo_tutkimusraportti_2021.pdf Pidempi artikkeli tulevaisuuden näkymistä valmistuu myöhemmin.
Jyri Mannisen ryhmän tutkimus: https://kaks.fi/wp-content/uploads/2019/05/julkaisu_hyvinvointia-ja-sosiaalista-paaomaa-kansalaisopiston-hyodyt-osallistujille-kaupungille-ja-alueelle-3.pdf
Eurooppalaisen sivistysverkoston manifesti
***
Kirjoitus on osa SVV:n Sivistystori-blogisarjaa, jossa ilmestyy keskimäärin kerran viikossa tekstejä vapaan sivistystyön tutkijoilta ja oppilaitoskentän asiantuntijoilta sekä SVV:n yhteistyökumppaneilta.
