Vapaan sivistystyön vapaus mahdollistaa ihmisen sisäisen hyväksynnän ja voimaantumisen syväsivistyksen elävän vuorovaikutuksen prosessissa.
Yksi syväsivistyksen sanamuotoilusta on seuraava:
Syväsivistys on sisäsyntyinen ja yhdessäluova prosessi ihmisissä ja heidän yhteisöissään, ja se synnyttää kokemusperäistä koherenssia, toiminnallista toivoa sekä kestävää tulevaisuutta. Syväsivistyksen elävän vuorovaikutuksen suunta ja sädekehä avartuu sisältä ulospäin.
Satu Heimo esittää pari viikkoa sitten ilmestyneessä Sivistystori-blogikirjoituksessa kriittisiä kysymyksiä sivistyskäsitteen yksilökeskeisyydestä ja sivistyskeskustelun polarisoitumisesta: ”Sivistystä ei — voi liittää pelkäksi yksilön ominaisuudeksi. Vapaassa sivistystyössä sivistyminen mielletään perinteisesti itse-kasvatukseksi yhdessä muiden kanssa. Toiminnan, sivistyksen tai sivistymisen, tulisi nousta ihmisten omasta halusta ja toteutua vuoropuheluna. ”
Tässä kirjoituksessa jatkan reflektointia yksilön ja yhteisön itsekasvatuksesta ”yhdessä muiden kanssa”. Haluan osaltani uusintaa ja syventää sivistyksen merkityssisältöjä 2020-luvun (eko)systeemisten haasteiden valossa. Yllä olevasta syväsivistyksen muotoilusta käsin lähden kuvaamaan yhdessä muiden kanssa toteutuvaa itsekasvatusta sisäisen validoinnin, vuorovaikutuksen ja voimaantumisen muutosprosessina.
Validointi, valo, valistus
Sisäinen validointi eli hyväksyntä tarkoittaa, että ihminen tunnistaa ja tunnustaa omat piilevät kykynsä, ne oppimisen alkiot, jotka lähtevät kasvuun sopivassa oppimisympäristössä. Sisäisessä validoinnissa ei jaeta opintopisteitä tai muitakaan suoritteita ulkopuolisen tahon puolesta. Ihminen on autonominen subjekti – ei toisten silmissä oleva oppimisobjekti. Samalla sisäinen validointi ei tarkoita itsesääliin, itsesyytöksiin tai itsetuhoisiin aatoksiin vaipumista. Tuomitsevat ajatukset tulevat usein kutsumattomina vieraina, ja niitä pitää mielessään viedä maatumaan kokemuksen kompostiin, jolloin ne sulautuvat, tai tarkemmin: maatuvat kompostissa osaksi koherenttia kokemusasiantuntijuutta.
Ihmisen itsensä näkeminen omantunnon ja armollisuuden valossa on sisäisen validoinnin ydintä. Omatunto vie itsetuntoon, kun ihmisen horisontti laajenee itsetuhon kapeasta katseesta toisen näkemiseen ja tiedostamiseen. Omatunto on conscienta: tiedostamista ja rajallisen mielenmaiseman uudistavaa arviointia itsen ja toisen kohtaamisessa. Armollisuus liittyy omaantuntoon siten, että ihminen näkee itsensä hyväksyvästi ja realistisesti vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.
Kun ihminen on tunnistanut ja tunnustanut itsessään piilevät potentiaaliset resurssit, hän kokee itsensä hyväksytyksi ja samalla hänen itsetuntonsa kohenee. Tätä kutsutaan koherenssin tunteeksi; koherenssi tarkoittaa tässä yhteydessä ihmisen henkistä tasapainoa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Hyväksyminen ja koherenssin tunne nousevat näkyviin vain vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa, kun ihmisten välillä syntyy luottamista ja sosiaalista pääomaa. Tunnettu sosiaalisen pääoman tutkija Robert D. Putnam käyttää kahta käsitettä kuvaamaan sosiaalisen pääoman muodostumista: Bonding & Bridging, jossa bonding viittaa ryhmän tai yhteisön sisäisiin suhteisiin, ja bridging ryhmien ja yhteisöjen välisiin luottamuksellisiin ja syviin kytköksiin.
Vapaassa sivistystyössä ja sen tutkimuksessa on usein viitattu Putnamin sosiaalisen pääoman teoriaan, mutta teoria ei ole ristiriidaton. Sisäiset suhteet ja ulkoiset verkostot eivät ole poissulkevia, ja pääomateoria unohtaa ihmisten väliset näkyvät ja näkymättömät valtasuhteet. Miten luottamus syntyy oppivassa ryhmässä, jossa eritaustaiset ryhmän jäsenet eivät tunne toisiaan ennestään? Vapaan sivistystyön kokemusasiantuntijana vastaisin ehkä näin: luottamus syntyy läsnäolosta, toisen huomioon ottamisesta ja elävästä vuorovaikutuksesta, jossa sisäinen ja ulkoinen hyväksyntä kohtaavat.
Syväsivistyksen suunta ja sädekehä avartuu sisältä ulospäin elävässä vuorovaikutuksessa N.F.S. Grundtvigin pedagogista käsitettä muotoillen. Kun tätä Grundtvigin käsitettä laajentaa ekososiaalisen sivistyksen viitekehykseen, syntyy mielenkiintoisia kytköksiä nykymaailman planetaarisiin haasteisiin. Grundtvigin kansanopistolaulussa Oplysning (Valistus) vuodelta 1839 kansallisromanttinen oikeudenmukaisuus, maahenkisyys ja jopa planetaarisuus kuultaa läpi. Aikaisempia käännöksiä tarkempi suomennos olisi:
Onko valo vain oppineille, jotka tietävät oikean ja väärän?
Ei, taivas monelle hyvää jakaa, ja valo on lahja taivaan.
Onko valo vain planeettojen, jotka eivät voi nähdä ja luoda?
Eikö suussamme oleva Sana ole kaikkien sielujen valon tuoja?
Oma ekososiaalinen tulkintani Grundtvigin tekstistä liittyy valon alkuperään; valo säteilee samanaikaisesti ylhäältä auringosta/Luojasta (lahja taivaan) ja ihmistenvälisessä elävässä vuorovaikutuksessa (suussamme oleva elävä Sana). Maaperä on silloin myös otollinen henkilökohtaiselle kohtaamiselle ja yhteisölliselle voimaantumiselle, jossa ihmiset kukoistavat ja säteilevät tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa.
Paikallis-planetaariset kytkökset
Professori Anja Heikkinen peräänkuuluttaa sivistystyössä paikallis-planetaarisia ohjelmia. Hänen mukaansa vapaata (kansan)sivistystyön traditiota muokattiin 1910-luvulta eteenpäin nationalistisen ja keskiluokkaistavan kansallisen identiteetin rakentamiseen, jolloin paikallisuus ja kansainvälisyys jäivät vähemmälle huomiolle. Sata vuotta myöhemmin vapaan sivistystyön viitekehys kytkeytyy kylläkin globaaleihin megatrendeihin, mutta uusliberalistinen talouden ylivalta, välineellinen hyöty ja digitalisaatio asettavat paineita sivistystyön markkinaehtoiselle sopeutumiselle. Jatkuvan oppimisen ekosysteemi vaatii työelämän tarkoituksiin räätälöityjä, brändättyjä koulutusohjelmia, joissa aatteellisuus, eettisyys ja kriittinen tietoisuus jäävät puuttumaan. Heikkinen ehdottaakin sivistystyölle radikaalia paikallis-planetaarista uudelleentulkintaa:
Maa-planeetan asukkaiden yhteiset haasteet edellyttävät kansallisvaltio- ja ihmiskeskeisen sivistystyön kansaisuuden ja maahenkisyyden ajattelemista uudelleen. Sivistyksellistä kanssakäymistä tavoittelevat kollektiivit eivät siististi asetu valtion tai ihmisyhteisöjen sisäpuolelle. Vaikka sivistystyötä on tehtävä tässä ja nyt, se ei voi välttää yhteyttään ja vastuutaan maan asukkaiden tasa-arvoa, olemassaolon ja elämän oikeuksia kunnioittavaan kanssakäymiseen.
Vapaa Sivistystyön ry:n viime vuosien linjauksissa löytyy selvä yhteys yllä olevaan pohdintaan yksilö-yhteisön ja maa-planeetan välisestä vuorovaikutuksesta. Vuonna 2019 syntyi seuraava ekososiaalisen sivistyksen määritelmä, jossa 2020-luvun sivistys nähdään kahden vuosisadan päällekkäisvalotuksessa (1920-luku ja 2020-luku):
Vapaa sivistystyö on historiallinen ilmiö, jonka suomalainen ilmentymä ja toteutus on sijoittanut Suomen maailmankartalle osana Pohjolaa ja Eurooppaa. Sivistys muokkaa paikallista ja kansallista identiteettiämme siten, että tiedostamme olevamme maailmankansalaisia.
Elämme maailmassa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ekosysteeminen ajattelu on läpileikkaava periaate 2020-luvun politiikassa, taloudessa ja sivistyksen sulautuvissa oppimisympäristöissä. Ekososiaalinen sivistys on planetaarinen muutosvoima, jossa ihmiset ja heidän yhteisönsä luovat yhdessä laajenevan demokraattisen tilan, jossa kunnioitetaan kaiken elävän biologista ja kulttuurista monimuotoisuutta.
Linjauksesta ei puutu kunnianhimoa, ylevyyttä tai uuden sivistysihanteen tavoittelemista – eikä myöskään itsekritiikkiä. Kun maailman kaikki raakuus, arjen realismi ja sivistystyön rajoitteet lyövät sivistystyön toimijoita rajusti takaisin maan pinnalle, on tärkeää kuitenkin nähdä, että jalat ovat tukevasti maassa. Sieltä se maahenkisyys nousee ja kohtaa planeetan kaikki viheliäät haasteet; ekososiaalinen sivistys pitää elää todeksi validoinnin, vuorovaikutuksen ja voimaantumisen myötä, jolloin syntyy uusi maa-planeettayhteys.
Yhdessäluomisen iloa
Syväsivistys ja planetaarinen pedagogiikka oppimisympäristössä -koulutuksen yhteisellä tutkimusmatkalla koettiin juuri tällainen maa-planeettayhteys. Koulutusta kuvattiin kutsukirjeessä ”uniikiksi, yhteisluovaksi tutkimusmatkaksi, jossa arvostetaan kaikkien asiantuntijuutta sekä jokaisen tutkimusmatkalaisen repussaan kantamaa elämänkokemusta. Meitä yhdistää se, että olemme kaikki kytköksissä vapaaseen sivistystyöhön, tavalla tai toisella – ja miten sivistys asemoituu suhteessa tämän ajan suuriin haasteisiin.”
Koulutuksessa toteutettiin käänteistä oppimista, jossa mitään ei tarjottu etukäteen, ja kaikilla oli yhtäläiset mahdollisuudet jakaa aineistoja flipped learning -tyyppisesti yhteistä tutkimusmatkaa varten. Varsinainen matka alkoi Terhi Takasen ja Seija Petrowin kehittämän Co-Creative Process Inquiry -menetelmän avulla sovellettuna koulutuksen tematiikkaan. Yhdessäluomisen työpajassa luotiin yhteinen tila, jossa kehollisuus, aistitieto ja sisäinen tiedostaminen olivat läsnä neljän kohdan syklissä: tiedostaminen-vapautuminen-kirkastaminen-harjoittaminen. Työpajan lopuksi kaikki tutkimusmatkalaiset jaettiin neljään yhdessäluovaan ryhmään, jotka aloittivat työnsä mukanaan eettinen kompassi ja omaan mieleen noussut suuntaus. Prosessin tukena oli lempeästi ohjaava kartanlukija koulutuksen suunnitteluryhmästä.
Miten koulutuksessa onnistuttiin toteuttamaan tämä radikaali, yhdessäluova ote? Koulutuksen arviointi on vielä kesken, mutta jotain osviittaa antavat ryhmäläisten vastaukset Erkka Lainisen kehittämän Syväsivistys-kyselyn koherenssimittaristoon viiden temaattisen osion kautta: todellisuuden ymmärrettävyys, elämän hallittavuus, elämän merkityksellisyys, koherenssin kokemus eli henkinen tasapaino sekä koulutuksen vaikutukset koherenssin tunteeseen. Alustavien tulosten valossa näyttää siltä, että koulutukseen osallistuneiden vapaan sivistystyön toimijoiden koherenssin kokemus ja voimaantuminen vahvistuivat koulutuksen myötä (keskiarvo noin 4 skaalassa 1-5).
Omat oivallukseni liittyvät syväsivistyksen jatkopohdintaan laajenevassa planetaarisessa makrokosmoksessa; tätä tietotulvaa ja tajuntaa on ihmisen mahdotonta sisäistää – parempi on aloittaa matka omasta mikrokosmoksesta, sisäisestä maailmasta, jonka elävän vuorovaikutuksen suunta ja sädekehä on sisältä ulospäin. Validointi, vuorovaikutus ja voimaantuminen tulevat bonuksena planeetan asukkaiden tutkimusmatkan varrella!
***
Björn Wallén on tehnyt pitkää työuraa vapaan sivistystyön kentällä vuodesta 1986 ja on nykyisin Vapaa Sivistystyö ry:n puheenjohtaja. Hän on partiolainen ja planetaarikansalainen, joka kutsuu itseään sivistyksen kymmenottelijaksi. Björn pyrkii tunnistamaan ja tunnustamaan ajan sivistystarpeet historiallistavalla ja uudistavalla otteella. Kriittinen reflektio, katsomuksellinen dialogi ja ekososiaalinen syväsivistys ovat Björnille tärkeitä bingo-sanoja juuri tässä hetkessä. Björn on julkaissut kirjoja, mm. Bli något eller någon? En finlandssvensk folkbildningsodyssé, (Matts Granön kanssa, SFV 2003) sekä Kyllä kansalaisuudelle (KVS 2006). Blogikirjoitus on ote tulevasta teoksesta Syväsivistys (julkaisu 15.11.2021).
Lisätietoa ja -lukemista:
Syväsivistys ja planetaarinen pedagogiikka oppimisympäristössä -koulutus on OKM:n/OPH:n rahoittama vapaan sivistystyön koulutus. Se järjestettiin 1-5/2021.
Grundtvig, N.F.S.: ”levende vekselvirkning” elävä vuorovaikutus osana elämänvalistusta, ”livsoplysning”.
Alkuperäiset sanat, Oplysning (1839): ”Er Lyset for de Lærde blot/Til ret og galt at stave?/Nei, Himlen under Flere godt,/Og lys er Himlens gave//Er Lyset i Planeter kun,/ Som ei kan see og maele? Er ikke Ordet i vor Mund/Et Lys for alle Sjaele?” Ks. Granö, Matts & Wallén, Björn: Bli något eller någon? En finlandssvensk folkbildningsodyssé. (SFV 2003, s. 30)
Heikkinen, Anja: Vapaan sivistystyön aatteet ja ideologiat. Teoksessa Pätäri, Jenni & muut: Vapaa sivistystyö eilen, tänään & huomenna. (VST ry 2019, s. 135).
Laininen, Erkka (5/2021): Syväsivistyksen koherenssimittari. EDelphi-alustalla. Vielä julkaisematon koulutukseen liittyvä aineisto.
Putnam, Robert D.: Bowling alone. The Collapse and Revival of American Community. (New York: Simon & Schuster 2000)
Saviniemi, Suvi, Pätäri Jenni & Heikkinen, Anja: Vapaan sivistystyön ajat ja paikat. Luento Kasvatushistorian ja -filosofian kesäpäivillä 11-12.6.2019.
Takanen, Terhi & Petrow, Seija: The Power of Encoutering. A Story of Co-Creative Process Inquiry (2013), alkup. Suomenkielinen versio Kohtaamisen voima. Tarina yhdessäluovasta uudistumisesta. (Sitra 2010).
***
Kirjoitus on osa SVV:n Sivistystori-blogisarjaa, jossa ilmestyy keskimäärin kerran viikossa tekstejä vapaan sivistystyön tutkijoilta ja oppilaitoskentän asiantuntijoilta sekä SVV:n yhteistyökumppaneilta.
