Sivistystyön Vapaus ja Vastuu

Tampereen yliopisto

Aikuiskoulutus Suomessa jaetaan ammatilliseen aikuiskoulutukseen ja vapaaseen sivistystyöhön. Tämä tutkimus kohdistuu vapaaseen sivistystyöhön ja vapaan sivistystyön oppilaitoksiin: liikunnan koulutuskeskuksiin, opintokeskuksiin, kesäyliopistoihin, kansanopistoihin ja kansalaisopistoihin. Tutkimuksessa tarkastellaan vapaan sivistystyön oppilaitosten tehtäväkuvan muutosta osana systeemistä järjestelmää. Oppilaitosten toimintaympäristön muutoksiin sopeutumista tarkastellaan erityisesti resurssiriippuvuuden ja alueellisuuden näkökulmista. Tutkimuksen tulokset kootaan yhteen muodostaen vapaan sivistystyön tulkintahorisontiksi toiminnan sisällöllistä muutosta kuvaava resurssiriippuvuusjana. Tutkimus on tekstintulkinnallishermeneuttinen. Tutkimuksen aineisto muodostuu alan tutkimuskirjallisuudesta, vapaan sivistystyön arviointi- ja kehittämisprosessien raporteista sekä vapaan sivistystyön oppilaitosten vuosina 2012 ja 2013 uudistettujen ylläpitämislupien hakemuksista. Viime vuosina laskenut valtionapu on vapaalle sivistystyölle kriittinen resurssi. Myös lainsäädäntöpohja, valtionapuperusteet ja valtionhallinnon ohjaus- ja toimintakäytännöt ovat muuttuneet ja vaikuttaneet vapaan sivistystyön oppilaitosten yleisiin toimintaedellytyksiin. Resursseja oppilaitokset ovat 1990-luvulta lähtien enenevässä määrin hankkineet myös monilta muilta koulutustoiminnan sektoreilta ja suoraan markkinoilta. 

Omaehtoisen persoonallisen kasvun tukeminen on ollut vapaan sivistystyön ydinsisältö. Ydinsisältö on muuntunut 1900-luvun aikana enemmän institutionalisoituneeksi koulutukseksi osana koulutusjärjestelmää, tai yleissivistävien harrasteopintojen tukemiseksi institutionalisoituneissa toimintapuitteissa. Vapaan sivistystyön oppilaitosten toiminnan sisältö on jatkuvasti sopeutunut sekä resursseiltaan että alueellisesti yhteiskunnan tarpeisiin. Toiminnan sisältömuutokset ovat olleet luonteeltaan inkrementaalisia ja tehtäväkuvaa koko ajan laventavia. Pitkällä kaarella ja isossa kuvassa tarkasteltuna vapaan sivistystyön oppilaitosten toiminta on aina ollut pääosin sisällöltään konservatiivista ja sopeutuvaa, eikä toiminnan kehysnormistoon koko kaaren aikana ole liittynyt leimallisesi yhteistä transformatiivista tehtävää. Oppilaitosten identiteetti nousee paikallisesta, maakunnallisesta tai valtakunnallisesta toimintatarpeesta. Toiminnan sisältöä perustellaan alueellisella koulutuksen saavutettavuuden tasa-arvolla ja tuotettujen koulutuspalveluiden tarvelähtöisyydellä. Paikallista identiteettiä korostetaan muutospaineessa, eikä aikaisempaa ylipaikallisempaa identiteettiä ole kovin laajasti omaksuttu. Uuden vuosituhannen puolella toimintaa ohjaavan opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta on painotettu rakenteellista ja sisällöllistä muutostarvetta, hyötyä sekä erityisryhmien koulutusta. Jatkuva, 1990-luvulla alkanut, yhteiskunnallinen muutospaine on vaikuttanut ja vaikuttaa vapaan sivistystyön oppilaitosten toimintaympäristöön, mutta muutokseen reagointi on oppilaitosmuodoittaan ja oppilaitoskohtaisesti ollut hyvin erilaista. Oman roolin epäselvyys jatkuvassa toiminnan sisällön muutospaineessa niin resurssien, rakenteen kuin toimintaympäristönkin osalta aiheuttaa oppilaitoksille epävarmuutta oman ydintehtävän sisällöstä. Toisaalta pitkäaikainen systeeminen luottamuspääoma toimintaa ohjaavaan ministeriöön ja eduskuntaan on mahdollistanut hitaan, vaiheittaisen, ja paikallista muutosjoustavuutta hyödyntäneen muutoksen. 

Koulutussektorin valtiollinen toimintapolitiikkaohjaus (policy) on 2000-luvulla merkittävästi lisääntynyt erilaisten kehittämisohjelmien myötä. Myös kehittämishankkeista on tullut osalle oppilaitoksista resurssienhankinnan arkea. Vapaan sivistystyön oppilaitosten rooli osana oppivaa aluetta on käytettävissä olevan partnerin rooli ja ilmenee leimallisesti omaa koulutus- ja sivistystehtävää ja sen erityisyyttä korostamalla. Oppilaitokset ovat vahvasti identifioituneet tuottamaan alueellisia ja paikallisia koulutuspalveluja. Samalla kohderyhmäajattelu on noussut aikaisempaa keskeisemmäksi osaksi tehtäväkuvaa. Toiminnan suurin yhteinen nimittäjä näyttää olevan vahva tukeutuminen alueyhteisöihin ja niiden konkreettisiin tarpeisiin.

Lisätiedot ja linkki väitökseen: http://tampub.uta.fi/handle/10024/105484