Westinen & Sandqvist: Perhetaustan ja ikäkohortin vaikutus sivistyksen eri muotojen painottumiseen

---

Sivistyksen puute akuuttina huolenaiheena?

”Onko sivistys nykyään tärkeä asia lapsen kasvatuksessa?” (YLE 2023a), ”Miten kasvatan sivistyneen lapsen?” (YLE 2023b, ”Mihin sivistystä vielä tarvitaan (YLE 2023c) ”, ”Oletko sivistynyt, pitäisikö olla?” (YLE 2017), ”Miksi sivistys ei ole seksikästä?” (YLE 2023d), ”Opettaja huolestui: Sivistys on katoava sana, kun koulu valmentaa talouselämään” (HS 2016). Edellä mainitut median otsikot kuvaavat hyvin, minkälaista keskustelua sivistyksestä on käyty viime vuosina Suomessa. Akuuttia huolta sivistyksestä ovat kasvattaneet muun muassa vapaaseen sivistystyöhön osuvat leikkaukset (ks. SVV 2024).

Päätöksenteolla ja politiikalla on merkittävä rooli sivistyksellisen tasa-arvon edellytysten luomisessa. Pidemmällä aikavälillä hälytyskellot ovat soineet sen vuoksi, että yhteiskunnan yleinen kehityssuunta on jättänyt sivistykselle kovin vähän tilaa ja kannustimia.

Yksi suurimmista tekijöistä on teknologian kehittyminen, joka mahdollistaa alati nopeatempoisemmat, omasta ponnistelusta ja ajattelusta vapaat toimintatavat: miksi asioita pitäisi tehdä itse, tietää ja muistaa, kun kaiken voi kysyä hakukoneelta tai tekoälyltä? Tässä kehyksessä viipyilevä ja syventyvä itsensä sivistäminen sekä tiedon arvostaminen itsessään, an sich, on puristuksessa. Tiedon käsittäminen pääomana, jota voi aina hyödyntää instrumentaalisesti (ks. Kivistö & Pihlström 2018) johtaa herkästi siihen, että ihminen päätyy kysymään itseltään eri yhteyksissä ”miten minä tästä hyödyn?” (ks. Lakka 2024).

Toinen tekijä on vaatimustason tippuminen niin kotona kuin koulussa (mt.). Jos viitseliäisyyttä opitaan yhä vähemmän lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa, sillä voi olla kielteisiä vaikutuksia oppimishaluun myös myöhemmällä iällä: hakeudutaanko esimerkiksi kansanopistojen pariin, koska nimenomaan ne edellyttävät omaa aktiivisuutta ja halua ei-pakolliseen vaivannäköön?

Kehityskulut asettavat haasteensa myös vapaalle sivistystyölle, jossa välitön hyöty ei välttämättä ole näköpiirissä. Se ylläpitää kaikille kuuluvan sivistymisen ja yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuutta ja sen piirissä hankitaan tietoja ja taitoja, joita koulujärjestelmä ei tarjoa. Toiminnan vaikutus niin yksilölle itselleen kuin yhteiskunnalle on merkittävä – myös koulutuksellisen sekä osallisuuden tasa-arvon näkökulmista.

Sivistystä voi olla yhä vaikeampaa nähdä kaikille kuuluvana oikeutena ja mahdollisuutena avartaa omaa maailmankuvaa sekä laajentaa omaa kykyä olla perillä asioista. Sivistystä voi ylipäätään olla vaikeampaa ymmärtää koko kansaa käsittävänä, tasa-arvomerkityksiä kantavana hyveenä. Yleissivistyksen sijaan ihanteeksi ovat tulleet yhä vahvemmin teknokraattiset ja meritokraattiset käsitykset tiedosta, koulutuksesta ja opiskelusta. Näiden mukaan koulutuksen keskeisin tehtävä on taloudellisten päämäärien tavoittelu, hyöty elinkeinoelämän näkökulmasta ja tutkintojen tuottaminen (Kivistö & Pihlström 2018; Sandel 2020).   

Näemmekin tarpeellisena kysyä, onko sivistys ollut Suomessa koko kansan kasvatuksellinen hyve ja minkälaisia henkisen perinnön ja pääoman muotoja kodit ovat tarjonneet kasvuympäristönä eri aikoina. Entä millä tavalla perhetaustojen eroavaisuus voi selittää sitä, minkälaisia sivistykseen linkittyviä asioita lapset opetetaan arvostamaan?

Tutkimme tässä artikkelissa, miten kodin henkisen ja kasvatuksellisen perinnön eri muodot suhteutuvat toisiinsa suomalaisten keskuudessa ja miten oma ikäkohortti sekä perhetausta ovat yhteydessä siihen, mitä asioita kodeissa on painotettu. Artikkelin analyysissa painotetaan sivistyksen tiedollista puolta, mutta siinä tarkastellaan myös muita näkökulmia.  Analyysi pohjautuu kyselyaineistoon (n=1102), jonka Taloustutkimus keräsi 24.5.–20.6.2023 käyntihaastatteluin ja Internet-paneelissa. Taustoitamme tulosten tarkastelua pohtimalla kotikasvatuksen merkitystä asenteiden ja maailmankuvan muodostajina sekä suomalaisen sivistysihanteen pitkää kaarta.

Vanhemmat asenteiden ja maailmankuvan muodostajina

Tarkastelemme artikkelissa sivistystä yhteydessä mallioppimiseen, sillä erilaiset niin kutsutut sosialisaatioagentit ovat tärkeässä asemassa sivistyksen muodostumisessa. Vanhemmat ja muut perheenjäsenet, ystävä- ja tuttavapiiri, koululaitos, harrastuksia järjestävät organisaatiot kuten vapaa sivistystyö sekä tiedotusvälineet ovat merkittäviä toimijoita tässä kehyksessä. Artikkelissa tarkastelemme erityisesti vanhempien roolia, sillä he ovat keskeisessä asemassa lastensa ohjaamisessa tiettyjen elämänarvojen tielle, arvostamaan tiettyjä asioita ja kehittämään erilaisia ominaisuuksia itsessään.

Politiikan tutkimuksen varhaisessa perinteessä korostettiin vanhempien auktoriteettia yhteiskunnallisten arvojen ja maailmankuvan vakaassa siirtymisessä lapsille (ks. esim. Hyman 1959; Easton 1965), mutta varsin pian sen piirissä kyseenalaistettiin oletukset lapsuudessa ja varhaisaikuisuudessa omaksuttujen näkemysten pysyvyydestä (Jennings & Niemi 1974; Jennings 1981). Vaikka vanhempien antamat opit lapsilleen muovasivat lasten asenteita vielä heidän aikuisuudessaan, tutkimus alkoi osoittaa, miten suuri vaihtelu vanhempien yhteiskunnallisessa kiinnostuksessa ja tietotasossa oli, ja miten tämä vaikutti sosialisaation toteutumiseen.

Viime vuosikymmeninä on vahvistunut suuntaus, jossa korostetaan lapsia itsenäisinä toimijoina ja näkemysten muodostajina sekä kaksisuuntaista oppimisen prosessia: lapset voivat yhtä lailla kasvattaa vanhempiensa tietotasoa ja laajentaa heidän näkemyksiään yhteiskunnasta (ks. esim. McDevitt & Chaffee 2002; Verba ym. 2005; Wong & Tseng 2008; Pedraza & Perry 2020). Tämä sopii hyvin yhteen ajatukseen elinikäisestä oppimisesta ja henkisestä kasvusta, jossa keskiössä ovat itsensä kehittämisen mahdollisuudet elämän eri vaiheissa. Lapsuuden ja nuoruuden elinolosuhteet ja sosialisaatio eivät lukitse yksilön kehityspolkua. Muutos kietoutuu vanhemmuuden muutoksiin. Auktoriteettiin nojautuva, kyseenalaistamaton vanhemmuus oli vielä toisen maailmansodan jälkeisinä parina vuosikymmenenä voimissaan Suomessa, mutta suuret ikäluokat eivät enää itse vanhempina jatkaneet tämänkaltaista kasvatusmallia, vaan lasten mielipiteitä ja näkemyksiä alettiin kuunnella kasvatuksessa herkemmin. Sukupuolittunut kasvatus, perherakenteet, vanhemmuuden mallit ja auktoriteettisuhteet olivat muuttuneet olennaisesti 1980- ja 1990-luvulle tultaessa. 1980-luvulla syntyneitä ei enää opetettu priorisoimaan samassa määrin sellaisia hyveitä, joihin heidän vanhempansa opetettiin. (Roos & Rotkirch 1997; Hoikkala & Paju 2008, 291).

Sosialisaatio voi olla hyvin erilaista sosioekonomiselta taustaltaan erilaisissa perheissä (Pedraza & Perry 2020). Kun osassa perheitä voi olla hyvin selkeät ja kunnianhimoiset tavoitteet sille, millainen lapsesta tulisi kasvattaa, osassa ei olla kiinnitytty lapsen arkeen koulussa ja vapaa-ajalla eikä tarjota uteliaisuuteen ja kehittymiseen liittyviä virikkeitä. Vaarana on tällöin eriytyminen, elleivät lapsen omaehtoinen innostuminen tai esimerkiksi koulu tai harrastustoiminta onnistu tasoittamaan eroja. Esimerkiksi korkeakoulutus on kasautunut Suomessa hyväosaisuuden kylkeen (ks. esim. Saari 2020), ja se periytyy kohtalaisen vahvasti Suomessa varsinkin vertailtaessa matalimmin koulutettujen ja akateemisesti koulutettujen lapsia (Nori ym. 2021). Edellä mainittujen tekijöiden vuoksi on tärkeää tutkia lapsuudenperheen luokka-aseman ja vanhempien koulutuksen merkitystä ikäkohortin ohella. Tarkastelemamme sivistysihanne nojaa nimenomaan siihen, että koko kansalla on mahdollisuus ja oikeus monipuoliseen sivistymiseen taustaan katsomatta.

Mistä sivistyneen ihmisen tunnistaa? Suomalaisen sivistysihanteen pitkä kaari

Sivistys on monitahoinen käsite, jonka merkitystä on vaikea asemoida yksiselitteisesti. Sivistysajattelulla on Suomessa pitkä ja vahva perinne, johon on vaikuttanut voimakkaasti snellmanilainen sivistyskäsitys. Snellmanilaisen näkemyksen tunteminen on olennaista suomalaisten sivistysajatusten hahmottamisessa. Ajatus suomalaisuudesta ja suomalaisesta kansallisvaltiosta syntyi 1800-luvulla tällaisen sivistysajattelun pohjalle. Johan Vilhelm Snellmanin pitkälti Hegelin filosofian perustalle kehittelemä ajatus kansakunnasta koostui siitä, että kansakunta voi syntyä aidosti vain silloin, kun sen jäsenet omaksuvat aikakauden hengen. Sivistys on tuon hengen tuntemista (Snellman 1846; 2001a).

Snellmanin ajattelun mukaan yksilö kasvaa sivistyksen avulla yhteisönsä valistuneeksi jäseneksi, joka kykenee hahmottamaan tietojensa ja taitojensa avulla kulloisenkin ympäristönsä sekä aikakauden olemuksen ja haasteet. Sivistyäkseen henkilön on tutustuttava laajalti ympäröivään maailmaan, eli hankittava laajalti yleissivistystä. Vaikka lukemisen ja muun opiskelun merkitys korostuvat, sivistys oli Snellmanilla olennaisesti kytköksissä siihen, miten se auttaa kehittämään yhteiskuntaa ja edistämään kaikkien ihmisten elinolosuhteita. Siksi ammatillinen sekä yhteiskunnallinen ja taloudellinen toiminta ovat sivistyksen keskeisiä ulottuvuuksia ja kuuluvat sivistyneen henkilön ominaisuuksiin. Sivistynyt henkilö on näin ollen yhteiskunnallisesti aktiivinen. (Lahtinen 2014; Miettinen & Virkkunen 2021.)

Snellman kirjoittaa, että sivistys ei ole pelkästään ”tietoja vaan vaistomainen pyrkimys päästä korkeammalle inhimilliselle tasolle” (2000a). Sivistynyt ihminen ei siis ole koskaan valmis, vaan pyrkii aina jatkuvaan tiedostamiseen ja kehittymiseen. Kehitys ei Snellmanin näkemyksessä myöskään pysähdy kansallisvaltion rajojen sisälle vaan sivistyksen todellinen päämäärä on paljon laajempi: sivistys on kaiken yleisinhimillisen tuntemista ja korkeimpien tavoitteiden edistämistä (Oittinen 2006). Snellmanin mukaan ei ole väärin kutsua sivistystä myöskään nimityksillä humaanisuus ja inhimillisyys (ks. Snellman 1846).

1800-luvun sääty-yhteiskunnassa sivistys kuului ensisijaisesti ylemmille säädyille, yliopiston käytäville sekä saleihin ja salonkeihin. Snellmanin myötävaikutuksesta sen alettiin katsoa kuuluvan kaikelle kansalle ja olevan hyödyksi koko kansakunnalle. Sivistys nähtiin voimakkaasti itseisarvoksi ja sen saavuttaminen yhdeksi ihmiselämän tärkeimmistä päämääristä, mutta myös sen instrumentaalinen ja ideologinen puoli tunnistettiin. Sivistyksen ajateltiin olevan oleellisen tärkeä väline kansakunnan rakentamisessa ja myös taloudellisen toiminnan kehittämisessä (Lahtinen 2006). Snellman itse näki voimakkaasti nousevan teollisen kapitalismin tuomien kasvavien varallisuuserojen potentiaalisesti luovan alemmissa yhteiskuntaluokissa vallankumouksellista kapinahenkeä, joka voisi uhata yhteiskuntarauhaa (ks. Lahtinen 2014; Snellman 2001a; 2001c). Tätä vastaan voitaisiin hänen mukaansa toimia kohottamalla kansan sivistystasoa, mikä johtaisi parhaimmillaan rahvaan taloudelliseen ja sosiaaliseen nousuun. Snellman ymmärsi sivistystason nostamisen tarkoittavan myös ammattiosaamisen tason kohottamista, millä olisi positiivista vaikutusta talouden kehittymiseen. Toisaalta myös sivistynyt omistava luokka osaisi suhtautua arvostavammin työläisiin (Lahtinen 2006). Näin sivistys voisi lähentää jo lähtökohtaisesti toisistaan kaukana olevia yhteiskuntaluokkia ja yhtenäistää kansakuntaa.

Kansan sivistäminen aloitettiin ylhäältä käsin johdettuna toimintana. Snellmanin 1840-luvulla Saksassa ihmettelemiä kansakouluja alkoi ilmestyä Suomeen 1850-luvulla (Lahtinen 2006; ks. Snellman 2001b). Ajatukset koko kansan sivistämisestä eivät kuitenkaan jääneet vain eliitin hellimiksi, vaan ne levisivät nopeasti laajemman kansan piiriin. Kansa alkoi ottaa omasta sivistyksestään enemmän itse vastuuta, mikä johti myös laajeneviin ajatuksiin vapaasta kansansivistystyöstä.

Omaehtoisen kansansivistystyön historia on kietoutunut Suomessa oleellisesti maan pientalonpoikaiseen ja työväenluokan historiaan. Santeri Alkion ajatuksista 1900-luvun alkupuolella alkunsa saanut alkiolainen sivistysajattelu on ollut merkittävä vaikuttaja suomalaisen maaseudun kehityksessä. Hänen mukaansa nimenomaan sivistyksen avulla voitiin torjua niin aineellista kuin henkistä köyhyyttä ja edistää elinoloja vielä enimmäkseen köyhällä suomalaisella maaseudulla (Sahlberg 1995). Alkion ajatusten pohjalta syntyivät nuorisoseurat, joiden tavoitteena oli tarjota erityisesti maaseudun nuorisolle edellytyksiä nykytermein aktiiviseen kansalaisuuteen. Alkiolainen sivistyskäsitys korosti ihmisenä kasvamista, itsensä kehittämistä ja inhimillisyyttä, mutta samalla myös vahvaa yhteyttä luontoon, maaseutuun ja käytännön taitojen opiskeluun. Alkio ajatteli, että omakohtaisen kasvun ja yhteisöllisen toiminnan kautta ihmisestä voi kehittyä aktiivinen ja vastuullinen kansalainen, joka kykenee pitämään itsestään sekä yhteisöstään huolen (Alkio 1922; Niemelä 2012).

Samoin sosialidemokraattinen työväen sivistysliike korosti sivistyksen ja kouluttautumisen merkitystä (Hakoniemi 2018). Sivistyskäsitys perustui esimerkiksi Väinö Voionmaalla samankaltaiseen itsensä kehittämisen ajatukseen kuin Snellmanilla ja Alkiolla, mutta siinä yhteiskunnallinen ja toiminnallinen puoli sai omanlaisensa painotuksen (Miettinen & Virkkunen 2021). Yksilö voi sivistyksen avulla nousta ymmärrykseen ympäröivän maailman ja yhteiskunnan tilasta ja pyrkiä toimimaan siinä. Tähän käsitykseen sisältyi myös voimakas pyrkimys tasa-arvoon ja työväenluokan oikeuksien tiedostamiseen sivistyksen avulla. Näin työväenluokan sivistyksellä ja sivistystyöllä oli tärkeä merkitys yhteiskunnallisen muutoksen edistäjänä. Sivistyneet yksilöt voivat saada aikaan muutosta niin oman yhteisönsä sisällä kuin koko ihmiskunnan mittakaavassa. Pelkkä taloudellinen kehitys tätä ei saisi aikaan vaan keskeisessä asemassa oli sivistys, jonka eteen oli työskenneltävä. Voionmaalla ei riittänyt uskoa siihen, että valtiolliset ja porvarilliset sivistyslaitokset kykenisivät tai olisivat tarpeeksi halukkaita työväestön riittävään sivistämiseen. Siksi työväenliikkeen oli tärkeä huolehtia myös omalta osaltaan sivistyksestä. Osaltaan tätä tarvetta varten perustettiin työväen sivistysliike sekä työväenopistoja. (Hakoniemi 2019.)

Suomalaisen kansansivistystyön historiassa sivistyksen on siis katsottu olevan jokaisen oikeus. Oppivelvollisuuden ja koulutustason nousun myötä jokaisen oikeus sivistykseen toteutui monessa mielessä kuten varhaiset sivistysajattelijat halusivat. Korkeakoulutus oli kuitenkin pitkään vain harvojen etuoikeus Suomessa. Vapaa sivistystyö on tarjonnut mahdollisuuden peruskoulutusta laajempaan sivistykseen myös korkeakouluttamattomille. Suuriin ikäluokkiin (1945–1950) kuuluvien vanhemmista vain joitakin prosentteja oli kirjoittanut ylioppilaaksi, ja suurista ikäluokista noin viidennes kirjoitti ylioppilaaksi. Yliopistojen opiskelijamäärät kasvoivat voimakkaasti vasta 1960-luvun lopulla. (Hoikkala & Paju 2008.)

Kuvaamassamme sivistysajattelun pitkässä kaaressa sivistys ei rajoitu vain kirjasivistykseen, vaan sen mukaan sivistynyt ihminen tuntee inhimillisen ympäristönsä ja osaa toimia siinä parhaansa mukaan.  Se pitää sisällään omanlaisin painotuksin eettisen käsityksen tietynlaisesta kunnollisesta ja kunniallisesta käytöksestä, sydämensivistyksestä, työteliäisyydestä ja ponnistelusta niin itsensä kuin muiden eteen sekä avarakatseisuuden lähiympäristöön ja maailmaan. Tarkastelemme, onko tämän tyyppisen sivistysajattelun yleisyys muuttunut  Suomessa viimeisten vuosikymmenien aikana.  

Lapsuudenkodissa tärkeänä pidetyt asiat ja sivistyksen eri muodot

Tarkastelemme kotien henkistä perintöä Taloustutkimuksella touko-kesäkuussa 2023 toteuttamamme kyselytutkimuksen avulla. Kyselyyn vastasi 1102 vastaajaa ja otos edustaa Suomen aikuisväestöä. Aineistossa on käytetty sukupuoleen, ikään ja asuinpaikkaan pohjautuvaa painokerrointa. Vastaajilta kysyttiin muun muassa, mitä asioita heidän lapsuudenperheessään painotettiin vastaajan lapsuus- tai nuoruusaikana. Tässä väittämäpatteristossa oli listattuna 25 asiaa, jotka mittasivat kodin henkistä perintöä eri tavoin (asteikkona oli 1=erittäin paljon, 2=paljon, 3=jonkin verran, 4=vain vähän 5=ei lainkaan, 6=en osaa sanoa). Kyselyllä kartoitettiin yleisesti sitä, minkälaisia ”elämän eväitä” lapsille haluttiin antaa ja osaltaan se heijastelee edellä kuvattua perinteistä sivistyskäsitystä. Kuviossa 1 näkyy eri tekijöiden painoarvo. Ylimpänä ovat ne asiat, joita vastaajien lapsuudenkodeissa painotettiin eniten (”paljon” ja ”erittäin paljon” -vaihtoehtojen yhteenlaskettu osuus).

Eniten vastaajat kertovat painotetun käytännön asioiden osaamista, korrekteja käytöstapoja, korkeaa työmoraalia, kouluttautumista ja säästäväisyyttä. Vähintään puolet vastaajista kertoo, että kotona painotettiin paljon tai erittäin paljon empatiaa ja muista huolehtimista, kädentaitoja, itsensä sivistämistä ja lukemista harrastuksena. Kärkipäästä muodostuu kuva siitä, että kodeissa on pyritty kasvattamaan kunniallisia, hyveellisiä ja pärjääviä kansalaisia.

Kuvio 1. ”Mitä seuraavista asioista painotettiin perheessänne, kun olitte lapsi/nuori?” (%)

Kyselyn perusteella eniten kodeissa on vierastettu statusarvoja tuovien tavaroiden merkityksen, muista erottautumisen, maapallon kantokykyyn kohdistuvan huolen ja uuden teknologian etujoukoissa olemisen painottamista. Toisaalta myöskään uskonnollisuutta, mahdollisuuksien kirjoa elämässä tai huoliteltua ulkonäköä ei ole painotettu laajalti. Kuvion tuloksen voisi tiivistää niin, että suomalaiskotien antamissa elämän eväissä korostuvat kokonaisuudessaan ennemmin massaan sulautuminen ja vaatimattomuus kuin yksilöllisyyden tai uniikkiuden vaaliminen. Merkille pantavaa on myös se, että kouluttautumista on painotettu enemmän kuin itsensä sivistämistä itsessään tai esimerkiksi lukemista harrastuksena, mikä jossain määrin alleviivaa formaalia pätevyyttä ja erikoistumista yleissivistyksen asemesta.

Tarkastelimme eksploratiivisen faktorianalyysin avulla sitä, minkälaiset tekijät lapsuudenkodin henkisessä perinnössä korreloivat keskenään ja muodostavat temaattisia ryppäitä. Sen pohjalta väittämistä erottui viisi selväpiirteistä faktoria tai ulottuvuutta, jotka voidaan nimetä seuraavasti: 1. Individualismi ja avoimuus 2. Käytännöllinen uutteruus ja kunnollisuus 3. Lukeneisuus ja oppineisuus 4. Statusarvo ja 5. Koti, uskonto ja isänmaa. Faktorianalyysin tulokset on koottu taulukkoon 1.

Taulukko 1. Eksploratiivinen faktorianalyysi lapsuudenkodissa painotetuista asioista

	Pääkomponentti
	1	2	3	4	5
Suvaitsevaisuutta eri kansoja kohtaan	0.71
Omien polkujen kulkemista	0.67
Muista erottautumista	0.63
Mahdollisuuksien kirjoa elämässä niin Suomessa kuin kansainvälisesti	0.62
Huolta maapallon kantokyvyn kestämisestä	0.60
Empatiaa ja muista huolehtimista	0.59
Lähiympäristöä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia myöhemmässä elämässä	0.57
Käytännönasioiden osaamista		0.73
Säästäväisyyttä		0.68
Kädentaitoja		0.66
Korkeaa työmoraalia		0.60
Rahan ansaitsemista		0.58
Yritteliäisyyttä		0.53
Korrekteja käytöstapoja		0.45
Itsensä sivistämistä			0.79
Kouluttautumista			0.77
Lukemista harrastuksena			0.71
Uteliaisuutta uutta tietoa kohtaan	0.46		0.60
Kyvykkyyttä olla perillä maailmanmenosta	0.46		0.51
Statusarvoa tuovien tavaroiden hankkimista				0.77
Uusimman teknologian hankkimista				0.59
Huoliteltua ulkonäköä				0.42
Uskonnollisuutta					0.78
Perinteisiä sukupuolirooleja					0.68
Isänmaallisuutta					0.58

Selite: Muuttujat ja niiden lataukset faktoreille on esitetty taulukon riveillä. Taulukossa on esitetty vain lataukset, joiden itseisarvo on vähintään 0.40.

Individualismin ja avoimuuden faktorille latautuu kaikkein vahvimmin se, että vastaajan lapsuudenperheessä korostetiin omien polkujen kulkemisen tärkeyttä, suvaitsevaisuutta eri kansoja kohtaan, mahdollisuuksien kirjoa elämässä niin Suomessa kuin kansainvälisesti, huolta maapallon kantokyvyn kestämisestä, muista erottautumista, empatiaa ja muista huolehtimista, lähiympäristöä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia myöhemmässä elämässä, uteliaisuutta uutta tietoa kohtaan sekä kyvykkyyttä olla perillä maailmanmenosta. Kyse on siis arvopohjasta, jossa yhdistyvät kansojen rajat ylittävä solidaarisuus, avoimuus muita kohtaan sekä erilaisille mahdollisuuksille ja omaan erityisyyteen luottava eteenpäin kurottaminen elämässä.

Käytännöllisen uutteruuden ja elannon faktorille latautuu kaikkein voimakkaimmin se, että vastaajan lapsuuden perheessä korostettiin käytännön asioiden osaamista, säästäväisyyttä, kädentaitoja, korkeaa työmoraalia, rahan ansaitsemista, yritteliäisyyttä ja korrekteja käytöstapoja. Eetos tällä ulottuvuudella muistuttaa kovasta työetiikasta ja perusasioihin keskittymisestä.

Lukeneisuuden ja oppineisuuden faktoriin latautuvat kaikkein vahvimmin monet edellä käsitellyt perinteiseen sivistyskäsitykseen ja itsensä sivistämiseen liittyvät elementit. Faktorissa on kyse ennen kaikkea siitä, että lapsuudenkodissa korostettiin itsensä sivistämistä, kouluttautumista ja lukemista harrastuksena. Faktorille latautuvat myös uteliaisuus uutta tietoa kohtaan ja kyvykkyys olla perillä maailmanmenosta, joskin heikommin kuin edellä mainitut kolme tekijää.

Statusarvoulottuvuudelle latautuvat voimakkaimmin uusimman teknologian ja statusarvoa tuovien tavaroiden hankkimisen korostus lapsuudenperheessä. Tähän faktoriin kuuluvia asioita korostettiin kuitenkin ylipäätään vain vähän, joten tätä faktoria ei oteta mukaan jatkoanalyyseihin.

Koti, uskonto ja isänmaa -faktori sisältää nimensä mukaisesti elementin jokaisesta näistä kolmesta traditionaalisesta peruspilarista. Tähän faktoriin latautuu kaikkein vahvimmin se, että vastaajan lapsuudenperheessä korostetiin uskonnollisuutta, perinteisiä sukupuolirooleja ja isänmaallisuutta, jotka ovat olleet konservatiivisen tradition ytimessä (ks. Mickelsson 2021). 

Sivistysnäkökulmasta individualismin ja avoimuuden faktoria voidaan pitää ulottuvuutena, jossa tiivistyy sivistyneisyyteen kuuluvaksi katsottu avomielisyys erilaisia vaikutteita kohtaan ja uteliaisuus maailmaa kohtaan. Koti, uskonto ja isänmaa -faktori heijastelee eniten tietynlaista kansallisvaltioon ja elämänarvojen peruspilareihin nivoutunutta sivistyskäsitystä. Lukeneisuuden ja oppineisuuden faktori kuvastaa ennen kaikkea klassista kirjasivistystä. Käytännöllisyyden, uutteruuden ja kunnollisuuden faktori ilmentää sitä, että ihminen täyttää osansa yhteiskunnassa.

Taulukon faktori numero 4 ilmentää sellaisten arvojen painottumista, joka on kauimpana aiemmin jäsentämästämme sivistysihanteesta: tavaralla ja teknologialla ilmennetään muita asioita. Seuraavista tilastollisista tarkasteluista se jätetään pois, koska sen merkitys on ylipäätään vastaajakunnassa varsin vähäinen. Esitimme patteristossa väittämän ”uusimman teknologian käyttöönotto ensimmäisten joukossa on merkki sivistyksestä”, joka avaa ihmisten käsityksiä teknologian ja sivistyksen suhteesta. Tästä väittämästä samaa mieltä oli vain 13 prosenttia vastaajista, ja heidän joukossaan korostuivat ne, joilla on kaikkein matalin koulutus. Lisäksi 1990- tai 2000-luvulla syntyneissä on keskimääräistä enemmän niitä, jotka eivät ole väittämästä samaa mieltä. Nuoret sukupolvet eivät siis ole omaksuneet käsitystä, jonka mukaan niin kutsuttu early adapter, joka hankkii kaiken teknologian ensimmäisessä aallossa itselleen, olisi tämän vuoksi erityisen sivistynyt.  

Mitkä tekijät vaikuttavat lapsuudenkodissa tärkeinä pidettyihin asioihin?

Seuraavaksi tarkastelemme, mikä vaikutus vanhempien sukupolvella, sosioekonomisella taustalla ja lapsuuden kasvuympäristöllä oli siihen, minkälaisia asioita lapsuudenkodissa pidettiin tärkeinä. Tämän selvittämiseksi käytämme lineaarista regressioanalyysiä, joka vertailee erilaisten perhetaustaan linkittyvien taustamuuttujien vaikutusta edellä tunnistettuihin ulottuvuuksiin. Selitettävät, jatkuvat muuttujat ovat täten pääkomponenttien pistemääriä, jotka saatiin eksploratiivisesta faktorianalyysistä. Selittävät muuttujat on koodattu niin sanotuiksi dummy-muuttujiksi, jolloin yksi ryhmä tai luokka toimii vertailuryhmänä muihin.

Analyyseissä selittävinä muuttujina ovat vastaajan syntymävuodesta koodattu ikäkohortti vuosikymmenittäin, vanhemman koulutustaso ja lapsuudenkodin luokka-asema. Ikäkohortin avulla voidaan arvioida, mikä vaikutus kunkin sukupolven vanhempien omaksumilla ihanteilla ja opeilla sekä yhteiskunnallisella ajanhengellä on ollut kotona tärkeänä pidettyihin asioihin. Vertailuryhmänä regressioanalyysissä käytetään 1990-luvulla tai 2000-luvulla syntyneitä, koska nuorin kohortti on oletettavasti tullut kasvatetuksi varsinkin vanhimmista sukupolvista poikkeavalla tavalla.

Vanhempien koulutustasoa tiedusteltiin kysymyksellä ”Mikä on korkein isäsi ja mikä on korkein äitisi suorittama koulutusaste tai tutkinto?”. Vastausasteikko oli yhdeksänportainen. Analyysiä varten luokkia yhdisteltiin. Molempia vanhempia koskevien muuttujien sisällyttäminen malliin ei ollut mahdollista liiallisen keskinäisen korrelaation eli multikollinearisuuden vuoksi, joten tässä artikkelissa esitettävään malliin sisällytettiin vain äidin koulutustaso. Tulokset olivat varsin identtiset valinnasta riippumatta. Ratkaiseva tekijä valinnassa oli se, että vastaajien tietämättömyys oman isänsä koulutustasosta oli huomattavasti yleisempää kuin tietämättömyys äidin koulutustasosta.

Koulutustason vertailuryhmänä analyyseissä käytettiin akateemista tutkintoa korkeaan koulutukseen liittyvän meritoitumisen ja oletetun sivistyspakkautuman vuoksi. Oletamme, että akateemisuus vahvistaa tarvetta siirtää henkistä pääomaa eteenpäin lapsille (ks. Nori ym. 2021). Lapsuudenperheen sosioekonomista asemaa selvitettiin kysymyksellä ”Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten lapsuudenkotiasi?”. Vaihtoehtoina oli eri yhteiskuntaluokkiin ja ammattiryhmiin pohjautuvia valintavaihtoehtoja, joita on käytetty muun muassa tutkittaessa puoluevalinnan periytymistä (ks. Tiihonen ym. 2016). Vertailuryhmänä käytetään ylemmän keskiluokan/yläluokan koteja samoista syistä kuin koulutusvertailuryhmänä käytetään yliopistotutkintoa.  

Tulokset taulukossa 2 osoittavat, mikä vaikutus edellä mainituilla tekijöillä oli lapsuudenkodissa tärkeinä pidettyihin asioihin. Individualismin ja avoimuuden korostumisen todennäköisyyttä lapsuudenkodissa lisää se, että vastaaja kuuluu 1990-luvulla tai myöhemmin syntyneiden kohorttiin. He eroavat tilastollisesti merkitsevästi kaikista muista paitsi 1980-luvulla syntyneistä. Maailma on ollut heille lapsuudesta tai varhaisnuoruudesta asti avoimempi Suomen EU-jäsenyyden, vapaan liikkuvuuden, kansainvälisyyden ja Internetin vallankumouksen avaamien mahdollisuuksien näkökulmasta. Heille on mahdollisesti myös korostettu aiempia sukupolvia enemmän sitä, miten kaikki polut ovat heille ainakin teoriassa avoimia (ks. Twenge 2012). Mielenkiintoista on se, että 1940-, 1950-, 1960- ja 1970-luvulla syntyneiden kerroin on kaikilla samaa suuruusluokkaa referenssikategoriaan (1990- tai 2000-luvulla syntyneet) verrattuna. 1970-luvulla syntyneet elivät lapsuuttaan ja varhaisnuoruuttaan aikana ennen yhtenäiskulttuurin murtumista: yksilön omia rajattomia mahdollisuuksia ja erottautumista ei niinkään painotettu.

Taulukko 2 osoittaa, että äidin akateeminen koulutus lisää niin ikään todennäköisyyttä individualismin ja avoimuuden korostumiseen lapsuudenkodissa verrattuna äidin kansa-, perus- tai ammattikoulutason koulutukseen. Myös toisen sosioekonomisen muuttujan, lapsuudenkodin luokka-aseman, vaikutus on samansuuntainen. Ylemmän keskiluokan kodissa kasvaminen lisää todennäköisyyttä muihin kategorioihin verrattuna individualismin ja avoimuuden korostumiseen. Erityisen huomattava ero on niihin vastaajiin, jotka luonnehtivat lapsuudenkotiaan työväenluokkaiseksi tai alemman keskiluokan kodiksi. Näin ollen voidaan päätellä, että vanhemman korkea koulutus ja perheen korkea sosioekonominen status luovat itsessään aikakaudesta riippumatta pohjaa sille, että lapsia kasvatetaan muun muassa luottavaisiksi omiin kykyihin, suvaitsevaisiksi eri kansoja kohtaan ja huolehtivaiseksi maapallon kantokyvystä.

Taulukko 2. Lineaarinen regressioanalyysi. Ikäkohortin, lapsuudenkodin tyypin ja äidin koulutustason vaikutus lapsuudenkodissa tärkeinä pidettyihin asioihin

Selite: Numerot ovat standardisoimattomia regressiokertoimia ja suluissa on niiden keskivirheet. Tilastollinen merkitsevyys on merkitty seuraavasti: *p < 0.05; **p < 0.01; ***p < 0.001. Vertailuryhmät ovat seuraavat: a. 1990- tai 2000-luvulla syntyneet b. ylemmän keskiluokan tai yläluokkainen perhe c. ylipistotutkinto. Kunkin muuttujan vaikutusta ulottuvuuteen verrataan tähän ryhmään. Esimerkiksi muuttujan työläisperhe regressiokerroin on -0.64 individualismin ja avoimuuden ulottuvuudella. Työläisperheissä kasvaneiden keskimääräinen sijainti ulottuvuudella on siis 0.64 yksikköä pienempi kuin ylemmän keskiluokan tai yläluokan kodissa kasvaneiden, kun muiden sosiodemografisten tekijöiden vaikutus on vakioitu.

Kodin, uskonnon ja isänmaan korostumisen todennäköisyyttä lapsuudenkodissa lisää se, että vastaaja kuuluu 1940-, 1950-, 1960- ja 1970-luvulla syntyneisiin, kun heitä verrataan 1990-luvulla tai myöhemmin syntyneiden kohorttiin. He eroavat jälleen tilastollisesti merkitsevästi kaikista muista paitsi 1980-luvulla syntyneistä. Mitä vanhemmasta ikäkohortista on kyse, sitä enemmän eroa on 1990-luvulla tai 2000-luvulla syntyneisiin. Tulos on johdonmukainen sen valossa, että suomalainen yhteiskunta on maallistunut kirkkoon kuulumisen ja uskonnollisuuden asteessa mitattuna (ks. Westinen 2015). Lisäksi sukupuoliroolit ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa niin, että naisista ja miehistä on tullut tasavertaisempia ja perinteiset roolit ovat liudentuneet (ks. Hoikkala & Paju 2008). Isänmaallisuuden rinnalle suomalaisille on tullut globaalimpi perspektiivi – eurooppalaisen ja maailmankansalaisen identiteetti (ks. Pitkänen & Westinen 2018).

Sen sijaan lapsuudenperheen luokkataustalla ja vanhemman koulutustasolla ei aineistossa ole vaikutusta, vaan kaikki vaikutus typistyy ikäkohorttien eroihin. Ainoa tilastollisesti jokseenkin merkitsevä ero tulee siinä, että maanviljelijäperheissä kasvaminen kasvattaa todennäköisyyttä koti, uskonto ja isänmaa -teemojen painottumiseen.  

Lukeneisuuden ja oppineisuuden korostumisen todennäköisyyttä lapsuudenkodissa lisää se, että vastaaja on syntynyt 1940-, 1950-, 1960- tai 1970-luvulla, kun vertailuryhmänä on 1990-luvulla tai myöhemmin syntyneiden kohortti. Varsinkin 1940-, 1950- ja 1960-luvuilla syntyneet eroavat nuorimmasta ikäkohortista. 1980- ja 1990-luvulla tai myöhemmin syntyneiden välillä ei ole tälläkään ulottuvuudella tilastollisesti merkitseviä eroja. On mahdollista, että kansansivistyksen ja -sivistämisen laajuus sekä sivistyksen ja lukemisen arvostus selittävät osin tulosta. Lisäksi 1940–1960-luvuilla syntyneille koulutus ja lukeneisuus olivat myös väyliä päästä fyysisesti kevyempiin töihin vanhempiinsa verrattuna.

Koulutuksella ja lapsuudenperheen luokka-asemalla on oletusten mukainen vaikutus: peruskoulun tai ammattikoulun käyneiden vanhempien kotona lapsille painotettiin vähemmän lukeneisuuden ja oppineisuuden merkitystä kuin perheissä, joissa ainakin jompikumpi vanhemmista on akateeminen. Lisäksi ylemmän keskiluokan perheessä kasvaminen kasvatti teeman tärkeyttä työväenluokan, alemman keskiluokan, maanviljelijä- ja yrittäjäkoteihin verrattuna.

Yhdistettynä tulokset ovat huolestuttavia eriarvoisuuden kannalta. Lukeneisuuden, sivistyneisyyden, kirjanlukuharrastuksen ja tiedollisen uteliaisuuden merkitys on vähentynyt kohortti kohortilta 1970-luvulla syntyneistä lähtien, mutta vanhempien sosioekonomisella taustalla on suuri merkitys. Nuoremmissa ikäluokissa status määrittelee yhä enemmän perinteisen sivistyskäsityksen välittymistä lapsille. Tämä on yhteydessä havaintoihin koululaisten oppimiserojen repeämisestä: sosioekonominen tausta määrittelee vahvasti koulumenestystä ja tyydyttäviä tai hyviä arvosanoja saava keskimassa on kaventunut (MTV 2019; OECD 2023).

Käytännöllisen uutteruuden ja kunnollisuuden korostumisen todennäköisyyttä lapsuudenkodissa lisää se, että vastaaja on syntynyt 1940- tai 1950-luvulla, kun vertailuryhmänä on 1990-luvulla tai myöhemmin syntyneiden kohortti. Lisäksi näitä ominaisuuksia on korostettu etenkin yrittäjä- tai maanviljelijäperheissä ja jossain määrin myös työväenluokkaisissa perheissä ylemmän keskiluokan perheisiin verrattuna. Yrittäjyyteen, mukaan lukien maatalousyrittäjyys, kuuluukin suomalaisten kertomuksissa korostuneesti ahkeruuden sekä itsellisyyden ja jopa työhulluuden eetos (Kantola ym. 2022). Vanhemman koulutustasolla ei sen sijaan ole tilastollisesti merkitsevää vaikutusta käytännöllisyyden ja kunnollisuuden korostumiseen.

Päätelmät

Tulokset osoittavat, että kotona tärkeinä pidetyt sivistyksen ja kodin henkisen perinnön eri muodot vaihtelevat voimakkaasti ikäpolven ja perhetaustan mukaan. 1980- ja 1990- tai 2000-luvulla syntyneet eivät eroa yhdelläkään ulottuvuudella toisistaan, joten näiltä osin voidaan arvioida, että he kuuluvat kasvatuksellisesti samaan sivistyssukupolveen. 1970-luvulla syntyneet ovat paitsi iällisesti myös positioltaan keskelle jäävä ryhmä. Heille korostettiin paljon vähemmän individualismia ja avoimuutta kuin nuoremmille ikäkohorteille. Heidän kohdallaan koti, uskonto, isänmaa -kolminaisuus alkoi hieman laimeta kodin perintönä vanhempiin ikäkohortteihin verrattuna, vaikka se korostuikin nuorempia kohortteja enemmän. Lukeneisuutta ja oppineisuutta korostettiin 1970-luvulla syntyneille heitä vanhempia ikäkohortteja vähemmän, mutta heitä nuorempia ikäkohortteja enemmän. Erityisen mielenkiintoista on se, että 1960-luvulla syntyneet vertautuvat hyvin pitkälti 1940- tai 1950-luvulla syntyneisiin. Näitä kaikkia ryhmiä yhdistää se, ettei heidän kodeissaan painotettu individualismia ja avoimuutta, mutta sen sijaan nuorempiin polviin verrattuna annettiin iso painoarvo kodille, uskonnolle ja isänmaalle, lukeneisuudelle ja oppineisuudelle sekä käytännölliselle uutteruudelle ja kunnollisuudelle[1]. Näiltä osin voidaan todeta, että artikkelissa käsitellyt perinteiset suomalaiset sivistysideaalit ovat toteutuneet oletetun mukaisesti vanhemmissa sukupolvissa vahvimmin.

Lapsuudenkodin ja vanhemman koulutustason osalta tulokset olivat niin ikään selkeäpiirteiset. Työläisperheissä, alemman keskiluokan perheissä ja matalan koulutustason perheissä ei painotettu individualismia ja avoimuutta, kuten ylemmän keskiluokan tai korkean koulutuksen perheissä. Lukeneisuuden ja oppineisuuden ulottuvuuden vahva riippuvuus perheen sosioekonomisesta taustasta ja ikäpolvesta on tuloksista havahduttavin. Perinteistä sivistystä on painotettu perheissä 1980-luvulta lähtien vähemmän kuin aiemmin, ja on syytä olettaa, ettei 2010-luvulla ole tullut tähän trendiin muutosta, kun ajatellaan niitä suomalaisia, jotka ovat tällä hetkellä kouluikäisiä ja jotka eivät olleet kyselyssä mukana ikänsä vuoksi.  

Artikkelimme tekee näkyväksi, että sivistykseen tähtäävää toimintaa ja työtä tarvitaan yhä enemmän, jos kansakunnan sivistyksellä nähdään yhä arvoa. Samalla on tärkeää huomioida, että vaikka sosioekonomisella taustalla on vaikutusta siihen, mitä lapsuudenkodissa painotettiin, ei se merkitse sitä, että oppimisen ja sivistyksellisen kehittymisen rajat olisi määritelty lapsuudessa. Aikuisiällä yksilö voi muodostaa elämänpiirin, joka eroaa merkittävästi kodin henkisestä perinnöstä. Tässä muun muassa vapaa sivistystyö voi olla tärkeä mahdollistaja. Lisäksi on muistettava, että tutkimuksemme valottaa kodin henkistä perintöä tietyistä näkökulmista käsin: syvällisempi tieto vaatisi laajemman tutkimuksen ja elämänkaariperspektiivin.

Kun vanhemmat sukupolvet väistyvät ja uudet tulevat tilalle, on paikallaan pohtia, miten kotien henkisen perinnön luonne muuttuu. Selvää on ainakin se, että teknologinen kehitys muuttaa käsitystämme siitä, mikä on välttämätöntä arjessa ja työelämässä pärjäämiseen. Valistunut ihminen osaa hyödyntää uusinta teknologiaa, kuten tekoälyä, harkitusti ja tunnistaa sen eettiset ongelmakohdat, erottaa oleellisen tiedon epäolennaisesta ja suhtautuu kriittisesti epäilyttävään informaatioon (Järvinen 2023).

Ylevät periaatteet itsensä sivistämisen tärkeydestä on helppoa allekirjoittaa. Kyselyssämme peräti 85 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että ihmisten pitäisi pyrkiä sivistämään itseään mahdollisimman monipuolisesti elämänsä aikana. Keskeinen kysymys on kuitenkin se, toteutuuko vaivannäkö sivistyksen eteen arjen tasolla ja millaisia mahdollisuuksia siihen on tarjolla. Lea Lakka (2024) kuvaa havainnollistavasti, miten peruskoulun oppilaiden on nykyisin helppoa irtisanoutua kaikesta oppimisesta vailla merkittäviä seuraamuksia. Nuorille on koko ajan tarjolla kilpailevia ja kiinnostavampia aktiviteetteja, kuten somen selailu ja muu viihteen kuluttaminen, jotka vaativat vähemmän ponnisteluita kuin asioista oppiminen ja älyllinen uteliaisuus.

Lopuksi voidaan kysyä, toimiko Snellmanin, Alkion ja Voionmaan kaltainen sivistysajattelu vain silloin, kun suomalaista kansakuntaa luotiin. Edustautuuko se aikana, jolloin sivistys oli kaikkia kansanryhmiä koskeva projekti ja suoranainen velvollisuus, ja mahdollisuus nousta kohti suurempaa oppineisuutta? Varsin tuore oppivelvollisuuden pidentäminen antaa periaatteessa aiempaa paremmat mahdollisuudet saada kattava yleissivistys, mutta sen vaikutuksia haastavat muun muassa edellä mainittu haluttomuus oppia (mt.).  Voidaankin yhtäältä kysyä, missä määrin sivistysajattelu on yhteydessä velvoittavaan eetokseeen ja sisäistettyyn normiin totella auktoriteetteja. Toisaalta esimerkiksi koulupolun minimivaatimustason ohentuessa voidaan kysyä, tuoko laajentunut yksilönvapaus yhä isommassa mittakaavassa valinnanvapauden olla sivistymättä ja sivistämättä. 

On myös relevanttia pohtia, minkälainen arvo valistuneisuudella, hyvällä yleissivistyksellä ja sivistyksen eteen tehtävällä työllä on nykyajan maailmassa, jossa informaatioähky on valtava. Sivistys on yhä tärkeämpää disinformaation kasvaessa esimerkiksi kriittisenä medialukutaitona. Jos ihmiset eivät vaivaudu enää lukemaan kirjoja ja lehtiä, kykene arvioimaan tietoa, ja antautuvat ”kaikkivaltiaiden koneiden” valtaan, he ovat alttiimpia esimerkiksi valeuutisille ja salaliittoteorioille (ks. Vahvanen 2018; Hyvönen & Pyrhönen toim. 2023).

---

[1] Viimeksi mainitussa ulottuvuudessa 1960-luvulla syntyneet eivät tosin eronneet nuoremmista ikäkohortista 1940- ja 1950-luvulla syntyneiden tapaan.

Lähteet

Alkio, Santeri (1922). Nuoriso ja Elämä. Helsinki: Edistysseurojen kustannus.

Easton, David (1965). A Systems Analysis of Political Life. New York: John Wiley.

Hakoniemi, Elina (2018). Sivistys yhteiskunnallisena voimana: työväen sivistystyön sivistyskäsite. Koulu ja menneisyys 56, 155–179.

Hakoneimi, Elina (2019). Uskon sivistykseen – Työväen sivistysliiton perustamisvaiheen sivistyskäsitys. Helsinki: Työväentutkimuksen vuosikirja 2019.

Helsingin Sanomat (2016). Opettaja huolestui: Sivistys on katoava sana, kun koulu valmentaa talouselämään Saatavilla: [https://www.hs.fi/elama/art-2000002918673.html].

Hoikkala, Tommi & Paju, Petri (2008). Entä nuoremmat sukupolvet? Sukupolvitutkimus ja nuorisopolitiikka. Teoksessa Semi Purhonen, Tommi Hoikkala & J.P. Roos  (toim.) Kenen sukupolveen kuulut? Suurten ikäluokkien tarina. Helsinki: Gaudeamus, 270–294.

Hyman, Herbert (1959). Political Socialization. Glencoe, Illinois: Free Press.

Hyvönen, Ari-Elmeri & Pyrhönen, Niko (2023) (toim.). Salaliittoteorioiden politiikat: yhteiskuntatieteellisiä näkökulmia. Tampere: Vastapaino.

Jennings, Kent, M. (1981). Generations and Politics. Princeton: Princeton University Press.

Jennings M. Kent & Niemi, Richard G. (1974). The Political Character of Adolescence. Princeton: Princeton University Press.

Järvinen, Petteri (2023). Tekoäly ja minä. Ihmisenä tekoälyn aikakaudella. Helsinki: Tammi.

Kantola, Anu ym. (2022). Kahdeksan kuplan Suomi. Yhteiskunnan muutosten syvät tarinat. Helsinki: Gaudeamus.

Kettunen, Pauli (2006). Snellman ja nationalismi.  Teoksessa Ilkka Niiniluoto & Risto Vilkko (toim.) J.V. Snellman – filosofi ja valtio-oppinut.  Helsinki: Suomen Filosofinen yhdistys.

Lahtinen, Mikko (2006). Snellmanin Suomi. Tampere: Vastapaino.

Lahtinen, Mikko (2014). J.V. Snellman ja kansakunnan sivistyksen edellytykset. Teoksessa Valistajia, sivistäjiä, poliitikkoja ja asiantuntijoita: näkökulmia aikuiskasvatuksen kentän vaikuttajiin . Tampere: Tampere University Press.

Lakka, Lea (2024). Takarivin tekstikäytänteet. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto.

McDevitt, Michael &Chaffee, Steven (2002). From Top-down to Trickle-up Influence: Re- visiting Assumptions about the Family in Political Socialization. Political Communication 19(3), 281–301.

Mickelsson, Rauli (2021). Suomen puolueet: vapauden ajasta maailmantuskaan. Kolmas, uudistettu laitos. Tampere: Vastapaino.

Miettinen, Reijo & Virkkunen, Jaakko (2021). Johan Vilhelm Snellmanin sivistyskäsitys, aikuiskasvatus ja työ.  Aikuiskasvatus, 41(3), 268–277. https://doi.org/10.33336/aik.111585

MTV (2019). Opettajat avautuvat nykykoulun ongelmista. Saatavilla: [https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/opettajat-avautuvat-nykykoulun-ongelmista-osa-oppilaista-aiempaa-kiltimpia-osalla-menee-entista-huonommin-annamme-koko-ajan-parempia-numeroita-vaikka-taidot-ovat-heikentyneet/7499930#gs.5ppmj2].

Niemelä, Seppo (2012). Ajankohtainen Alkio. Helsinki: Maahenki.

Nori, Hanna, Juusola, Henna, Kohtamäki, Vuokko, Lyytinen, Anu & Kivistö, Jussi (2021). Korkeakoulutuksen saavutettavuus ja tasa-arvo Suomessa ja verrokkimaissa GATE-hankkeen loppuraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:12. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia.

OECD (2023). Education at a Glance 2023. OECD Indicator. Paris: OECD Publishing.

Oittinen, Vesa (2006). Snellman ja Hegel. Teoksessa Ilkka Niiniluoto & Risto Vilkko (toim.) J.V. Snellman – filosofi ja valtio-oppinut.  Helsinki: Suomen Filosofinen yhdistys.

Pitkänen, Ville & Westinen, Jussi (2018). Sittenkin samanlaisia? Tutkimus suomalaisten identiteeteistä. Helsinki: Suomen Kulttuurirahasto.

Roos, J. P., & Rotkirch, Anna (1997). Vanhemmat ja lapset. Helsinki: Gaudeamus.

Saari, Juho (2020). Samassa veneessä: hyvinvointivaltio eriarvoistuneessa yhteiskunnassa. Jyväskylä: Docendo.

Sandel, Michael (2020). The Tyranny of Merit. What’s Become of the Common Good? London: Penguin Books.

Sahlberg, Arja (1995). Koivu sekä tähti: ihminen, yhteiskunta, ihmiskunta Santeri Alkion tuotannossa ja poliittisessa toiminnassa. Acta Universitatis Tamperensis, Tampere.

Snellman, J.V. (1846). Sivistys ja yleishenki. SAIMA NRO 51.

Snellman, J.V. (2000b). Kootut teokset 2. Lokakuu 1839–Elokuu 1840. Edita, Helsinki.

Snellman, J.V. (2001a). Kootut teokset 5. Syyskuu 1842–Joulukuu 1843. Edita, Helsinki.

Snellman, J.V. (2001b). Saksan-matka 1840–1841. Suomalainen reportteri postivaunujen Euroopassa. Otava, Helsinki.

Snellman, J.V. (2001c). Kootut teokset 3. Syyskuu 1840–Huhtikuu 1842. Edita, Helsinki.

SVV (2024). Kooste: Stop leikkauksille – kannanotot mediassa. Saatavilla: [https://www.vapausjavastuu.fi/stop-leikkauksille-kannanotot-mediassa/].

Tiihonen, Aino, Kestilä-Kekkonen, Elina, Westinen, Jussi & Rapeli, Lauri (2016). Puoluevalinnan periytyminen vanhemmilta lapsille. Teoksessa Kimmo Grönlund & Hanna Wass (toim.) Poliittisen osallistumisen eriytyminen. Eduskuntavaalitutkimus 2015. Helsinki: oikeusministeriö, 298–320.

Twenge, Jean M. (2014). Generation Me: Why Today’s Young Americans Are More Confident, Assertive, Entitled – and More Miserable than Ever Before. Revised and updated. New York: Atria.

Vahvanen, Pekka (2018). Kone kaikkivaltias. Kuinka digitalisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan. Jyväskylä: Ateena.

Verba Sidney, Schlozman Kay Lehman & Brady Henry E. (1995). Voice and Equality: Civic Voluntarism in American Politics. Cambridge: Harvard University Press.

Westinen, Jussi (2015). Cleavages in Contemporary Finland. A Study on Party-Voter Ties. Väitöskirja. Åbo: Åbo Akademi University Press.

Wong, Janelle & Tseng, Vivian (2008). Political Socialisation in Immigrant Families: Challenging Top-down Parental Socialisation Models. Journal of Ethnic and Migration Studies 34:1, 151–168.

YLE (2017). Oletko sivistynyt? Pitäisikö olla? Saatavilla:  https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/11/02/oletko-sivistynyt-pitaisiko-olla

YLE (2023a). Onko sivistys nykyään tärkeä asia lapsen kasvatuksessa? Kerro kokemuksistasi, teemme aiheesta juttua. Saatavilla:   https://yle.fi/a/74-20054980

YLE (2023b). Aurora – tulevaisuustapahtuma tunturissa. Miten kasvatan sivistyneen lapsen? Saatavilla: https://areena.yle.fi/1-66920826 YLE (2023c). Aurora – tulevaisuustapahtuma tunturissa. Mihin sivistystä vielä tarvitaan? Saatavilla: https://areena.yle.fi/1-66877044

---

Kirjoittajista

Jussi Westinen, VTT, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto (jussi.westinen(at)tuni.fi. Westinen työskentelee valtio-opin tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa DISCO-hankkeessa, jossa tutkitaan poliittisten arvojen ylisukupolvisuuden repeämiä Suomessa. Hän väitteli vuonna 2015 jakolinjoista ja puoluevalinnasta 2000-luvun Suomessa. Vuosina 2021–2023 hän työskenteli Taloustutkimuksessa tutkimuspäällikkönä.

Sakari Sandqvist, HuK, Senior Insight Manager, Taloustutkimus (sakari.sandqvist(at)taloustutkimus.fi). Sandqvist on erikoistunut Taloustutkimuksella yhteiskunnallisten väestökyselyjen toteuttamiseen sekä kansainvälisiin tutkimusprojekteihin. Hänen taustansa on filosofiassa, jossa hän on perehtynyt erityisesti tiedon ja asiantuntijuuden käsitteisiin.

Tyhjä