Miten aikuisten perusopetus, tutkintotavoitteinen ja joskus viranomaisten velvoittama yleissivistävä koulutus, sopii vapaan sivistystyön ihanteisiin?
Vapaan sivistystyön kasvot ovat moninaiset. Lähtökohdiltaan se on kaikille avointa, omaehtoista ja ei-tutkintotavoitteista. Opinnot voivat olla yleissivistäviä, kansalaistaitoihin valmentavia tai harrastuksenomaisia, oman mielenkiinnon kohteisiin liittyvien tietojen ja taitojen kartuttamiseen perustuvia. Tavoitteena on edistää ihmisten monipuolista kehittymistä ja hyvinvointia sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.
Kaikki ihmiset taustastaan riippumatta voivat osallistua vapaan sivistystyön kaikille avoimiin opetusmuotoihin, kuten esimerkiksi kansalaisopistojen järjestämille kursseille. Lisäksi vapaalla sivistystyöllä on tärkeä rooli aikuisten maahanmuuttotaustaisten henkilöiden koulutuksen järjestämisessä. Aikuisten perusopetus on yksi aikuisille maahanmuuttotaustaisille henkilöille suunnatuista koulutusmuodoista, ja se muodostaa selkeän poikkeuksen vapaan sivistystyön lähtökohtiin nähden olemalla tutkintotavoitteinen koulutus. Millaisia haasteita tämä asetelma asettaa vapaan sivistystyön lähtökohdille?
MIKÄ AIKUISTEN PERUSOPETUS?
Aikuisten perusopetus on usein monille koulutuksen kentällä toimiville asiantuntijoillekin melko tuntematon asia. Se ei ole koulutusmuotona uusi, mutta sitä on 2010-luvun jälkipuoliskolla kehitetty voimakkaasti vastaamaan aikuisten maahanmuuttotaustaisten henkilöiden tarpeita. Aikuisten perusopetusta voisi mielestäni koulutusmuotona luonnehtia eräänlaiseksi hybridiksi tai kameleontiksi: Hybridi-luonnehdinta perustuu siihen, että koulutus on opetussuunnitelman perusteidensa mukaisesti osa yleissivistävää opetusjärjestelmää, osa aikuiskoulutusjärjestelmää ja osa aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusjärjestelmää. Kameleontti-vertausta käytän siksi, että sama koulutus muotoutuu väkisinkin järjestävän oppilaitoksensa arvopohjan ja toiminta-ajatuksen mukaisesti hieman eri näköiseksi riippuen esimerkiksi siitä, onko järjestäjä vaikkapa aikuislukio, kansanopisto tai kansalaisopisto. Vuosina 2019–2020 aikuisten perusopetusta tarjosi yhteensä 47 koulutuksen järjestäjää.
Leena Saloheimo kirjoittaa Kansalaisyhteiskunta.fi-sivustolla, että vapaan sivistystyön koulutuksella on hyvät edellytykset ja osaamista aikuisten maahanmuuttotaustaisten henkilöiden kotoutumisprosessin tukemiseen. Tässä tekstissä kysyn kuitenkin, miten aikuisten perusopetus tutkintotavoitteisena yleissivistävänä koulutuksena, jolla on vieläpä kotoutumista tukeva tehtävä, istuu vapaan sivistystyön henkeen.
TIUKKA KOULUTUSPUTKI VAI OMAEHTOINEN ELINIKÄINEN OPPIMINEN?
Päivi Rosnell nostaa Kansalaisopistojen liiton blogikirjoituksessa opiskelun omaehtoisuuden ja opiskelijan itsemääräämisoikeuden törmäykset kansallisen kotoutumisen tavoitteiden ja työ- ja elinkeinoviranomaisen vaatimusten kanssa. Viranomainen päättää, tuetaanko opiskelijan opintoja aikuisten perusopetuksessa vai ei, ja se voi myös keskeyttää opiskelijan opintojen tukemisen kesken kaiken. Tällöin voidaan kysyä, kuinka vapaata itsensä sivistämistä opiskelu itse asiassa on, jos koulutukseen osallistutaan viranomaisen velvoittamana.
Päivi Rosnell toteaa myös, että aikuisten perusopetuksessa opiskelijan tulisi lyhyessä ajassa saavuttaa samat tiedot ja taidot, joiden omaksumiseen lapsilla ja nuorilla on yhdeksän vuotta aikaa. Aikuisten perusopetuksella on omat opetussuunnitelman perusteensa, jotka eroavat oppivelvollisuusikäisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista, mutta yhtäläisyydet ovat kuitenkin ainakin toistaiseksi suuremmat kuin erot. Vertailulta koko peruskoulupolun Suomessa käyneisiin lapsiin ja nuoriin on siksi vaikeaa välttyä.
Törmäsin samaan vertailuristiriitaan tutkiessani aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita sekä haastatellessani koulutuksen järjestäjiä, opettajia ja opiskelijoita pro gradu -tutkielmaani varten. Tutkimustulosteni mukaan aikuisten perusopetuksen opiskelijat nähtiin helposti vajavaisina aikuisina ja jossain määrin lapsen kaltaisina siksi, että heiltä puuttui sellaisia tietoja ja taitoja, jotka yhteiskunnassamme aikuisella oletetaan olevan. Toisenlaisesta yhteiskunnasta ja kulttuurista tulevan aikuisen aiemmin hankittu osaaminen, osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, on aikuisten perusopetuksen puitteissa haastavaa. Ihmisen osaaminen nähdäänkin siksi helposti vääränlaisena ja puutteellisena. Vapaan sivistystyön ihanteiden mukaiselle omaehtoisuudelle, omiin mielenkiinnon kohteisiin paneutumiselle ja monipuoliselle kehittymiselle jää opinnoissa kovin vähän tilaa, kun tavoitteet tulevat tiukasti ylhäältä päin annettuina.
Opetussuunnitelman perusteiden mukaan aikuisten perusopetuksen tehtävänä on vahvistaa opiskelijan osallisuutta ja kannustaa aktiiviseen kansalaisuuteen. Tutkimustuloksissani korostuikin ajatus siitä, että peruskoulun suorittamalla aikuisten maahanmuuttotaustaisten henkilöiden ajatellaan pääsevän ”samalle viivalle” valtaväestöön kuuluvien aikuisten kanssa. Erityisesti koulutuksen järjestäjät ja opetushenkilöstö ajattelivat, että opiskelijat voivat koulutuksen kautta päästä ”osallisiksi” länsimaisesta sivistyksestä.
On monellakin tapaa tärkeää, että aikuisten perusopetuksessa opiskelijat oppivat perustiedot asioista, joiden ajatellaan kuuluvan suomalaisessa yhteiskunnassa niin sanottuun yleissivistykseen. On kuitenkin ongelmallista ajatella, että toisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa kasvanut aikuinen olisi tyhjä taulu, joka on elämässään jäänyt vailla minkäänlaista sivistystä. Kysynkin samaa kuin Satu Heimo Sivistystori-blogissa: kenen ääni sivistyskeskustelussa kuuluu, ja kenen sivistys on ”oikeaa” sivistystä?
YHDISTÄVIÄ TEKIJÖITÄ ETSIMÄSSÄ
Kun eri koulutusmuodot toimivat saman katon alla, tiukan lokeroimisen sijaan kannattaisi pyrkiä kaatamaan raja-aitoja ja löytämään yhteistä tarttumapintaa. Myös Sanna Rekola toteaa Sivistystori-blogissa, että erojen korostamisen sijaan on tärkeää nähdä jaettu ihmisyys ja meitä yhdistävät tekijät. Sivistys voi Rekolan mukaan vahvistaa osallisuutta maailmasta ja motivoida toimimaan toivotun tulevaisuuden puolesta, ja tähän tavoitteeseen pyrkivät niin vapaa sivistystyö kuin aikuisten perusopetus.
Aikuisten perusopetuksen haasteena on yhdistää opetussuunnitelman perusteiden tavoitteet, viranomaisten vaatimukset ja kulloinenkin toimintaympäristö. Vaikka kameleontti sopeutuisikin aina ympäristöönsä, olisiko ympäristön myös mahdollista sopeutua kameleonttiin? Mitä ihanteistaan ammentavaa annettavaa vapaalla sivistystyöllä voisi olla aikuisten perusopetukselle ja muulle aikuisten maahanmuuttajataustaisten henkilöiden koulutukselle?
Yhteiseen osallisuuden ja aktiivisuuden kansalaisuuden tavoitteeseen voisi pyrkiä esimerkiksi mainostamalla kansalaisopiston kurssitarjontaa aikuisten perusopetuksen opiskelijoille mahdollisuutena löytää itselle mieleinen harrastus ja opiskella omaksi iloksi. Oman talon kurssitarjontaa voisi varmasti myös hyödyntää osana aikuisten perusopetuksen valinnaisainetarjontaa, jolloin opiskelija pääsisi paremmin valitsemaan oman mielenkiintonsa kohteisiin sopivia kursseja ja osoittamaan osaamistaan monipuolisemmin. Eri opetusmuotojen yhteistyön kautta mahdollistuisivat myös entistä monipuolisemmin kohtaamiset ja dialogi eri taustoista tulevien ihmisten kesken, jolloin myös kotoutuminen aidosti kaksisuuntaisena prosessina tulee mahdolliseksi.
***
Anni Holopainen (KM, FM) työskentelee pedagogisena asiantuntijana Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan hallinnossa. Hän on aikaisemmin työskennellyt kieltenopettajana oppivelvollisuusikäisten ja aikuisten perusopetuksessa, ja lisäksi hän työskentelee edelleen sivutoimisesti kansalaisopiston englannin kielen tuntiopettajana. Anni on laajasti kiinnostunut elämänmittaisen opinpolun eri vaiheista, ja hänen sydäntään lähellä ovat erityisesti maahanmuuttoon, yhdenvertaisuuteen ja monikielisyyteen liittyvät koulutuksen kysymykset. Vapaa-ajallaan Anni harrastaa uusien asioiden opiskelua sekä alttoviulunsoittoa.
Lähteet:
Holopainen, Anni. 2021. Samalle viivalle? Aikuisten perusopetus kotoutumista tukevana koulutuksena. Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta. Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriohjelma. Pro gradu -tutkielma. http://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202105104779
***
Kirjoitus on osa SVV:n Sivistystori-blogisarjaa, jossa ilmestyy keskimäärin kerran viikossa tekstejä vapaan sivistystyön tutkijoilta ja oppilaitoskentän asiantuntijoilta sekä SVV:n yhteistyökumppaneilta.
