Väitös kansalaisuudesta olemisen ja toimimisen tapoina vapaassa sivistystyössä (Pastuhov)
MEDIATIEDOTE
26.1.2018
Åbo Akademi
Väitös
KM Annika Pastuhovin väitöskirja aikuiskasvatustieteen alalta esitetään julkisesti tarkastettavaksi Åbo Akademin kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunnassa perjantaina 2.2.2018.
Väitöskirjan otsikkona on Att vara och agera medborgare. En etnografisk studie i folkbildande praktiker .
Aikuisten vapaan ja vapaaehtoisen opiskelun ajatellaan tukevan arjen kansalaisuutta. Esimerkiksi kansalaisopistojen kursseilla oletetaan tapahtuvan näin, kun osallistujat voivat kehittää itseään, omaehtoisesti yhdessä toistensa kanssa. Etsimällä yhdessä tietoa ja vaihtamalla kokemuksia osallistujille mahdollistuu sekä ymmärtää että muuttaa elämäänsä ja sen ehtoja.
Väitöskirjassa kysytään, miten nämä vapaan sivistystyön demokraattiset ideaalit, kuten vapaus ja tasa-arvo, toteutuvat sivistystyön toiminnassa kansalaisuutena osallistujanäkökulmasta? Analyysissa pureudutaan osallistumiseen kansalaisena olemisena ja toimimisena – osallisuuden tuntemisena ja opintojensa kautta toimimisena.
Tutkimus aikuisten suullisen englannintaidon kehityksestä ja opettajana kehittymisestä (Leino)
Tutkimus kohdistui aikuisten englanninkielen suullisen taidon kehittymiseen ja ammattikorkeakoulun kieltenopettajan ammatilliseen kehittymiseen opettajauran viimeisenä vuosikymmenenä. Tutkimusympäristöinä olivat vapaan sivistystyön piirissä toteutetut kaksi rinnakkaista englanninkurssia ja ammattikorkeakoulu, tutkijan vakinainen työpaikka. Tutkimusmateriaalina koskien aikuisten englannin taidon kehittymistä olivat välittömästi kurssien jälkeen ja vuoden kuluttua niiden päättymisestä toteutetut opiskelijahaastattelut sekä opettajan kurssipäiväkirjat. Tutkimusmateriaalina opettajana kehittymiseen olivat näiden materiaalien lisäksi ammattikorkeakoulussa kirjoitetut opettajan päiväkirjat ja muut muistiinpanot.
Tuore gradu: Aikuispedagoginen osaaminen kansalaisopiston erityisyytenä maahanmuuttajanuorten perusopinnoissa (Korhonen)
Kokemus kansalaisopiston kädentaitojen opettamisesta ja opiskelusta kansalaisopistossa olivat taustalla, kun lähdin tekemään tutkimusta Ahjolan kansalaisopiston Jopeko-hankkeesta Tampereella. Tutkimuksenteko antoi minulle tilaisuuden tutustua maahanmuuttajien koulutukseen ja aikuisten perusopetukseen. Ahjola tarjosi myös mahdollisuuden yliopistoharjoittelulle ja tutustumisen kansalaisopiston kurssisuunnitteluun käytännössä.
Jätä abstrakti Aikuiskasvatuksen tutkimuspäiville 13.11. mennessä
Tervetuloa pitämään teemaryhmä- tai symposiumesitystä Aikuiskasvatuksen tutkimuspäiville 2018!
Tutkimuspäiville pyydetään tieteelliset ja tutkimukselliset kriteerit täyttäviä aikuiskasvatus- tai poikkitieteellisiä papereita, joissa esitellään työn alla olevia tai valmiita tutkimuksia. Esitykset voivat liittyä konferenssin teemaan tai yleisemmin aikuiskasvatustieteen erilaisiin tutkimusalueisiin.
Esitysten tarjoamisen eräpäivä on 13.11.2017.
Kansainvälinen konferenssi ”Diversity in Adult Education”
Kutsu. Julkaistu: 05.10.2017, 11:06. Kansanvalistusseura
Kansainvälinen konferenssi maahanmuuttajien osallistumisesta aikuiskoulutukseen
Maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden viime vuosina nopeasti kasvanut määrä haastaa myös suomalaisen koulutusjärjestelmän. Maahanmuuttajat ovat kasvava oppijaryhmä erityisesti aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Miten heidän koulutuspolut saadaan sujuviksi Suomessa? Minkälaisia esimerkkejä Euroopasta löytyy maahanmuuttajien aikuiskoulutukseen osallistumisen lisäämiseksi? Miten hyvät käytännöt saadaan käyttöön Suomessa?
Aikuiskasvatus-tiedelehti pureutuu maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen
Kotoutumistoimien onnistumista mitataan sillä, miten maahanmuuttajat työllistyvät ja pääsevät mukaan yhteiskuntaan.
Tuloksissa on parannettavaa: Uussuomalaisten on monin verroin vaikeampaa päästä töihin kuin kantasuomalaisten. Heitä syrjitään työhönotossa, ja työttömyys on jopa kymmeniä prosentteja.
– Kotoutumiskoulutus on tärkeää, mutta se yksin ei riitä, vaan rinnalle tarvitaan kohdennettuja työvoimapoliittisia toimia. Kotoutumisajanjaksolla hankittu työkokemus auttaa merkittävästi työllistymistä, vaikka jakso olisi lyhyt, toteaa Aikuiskasvatus-tiedelehden päätoimittaja, professori Heikki Silvennoinen.
Paperittomuus Tampereella -paneelikeskustelu – Without papers in Tampere – panel discussion
Tiistaina 10.10.2017 kello 17-19
Tampereen yliopiston Linna-rakennus sali K103
Kuka on paperiton ja miten paperittomaksi joudutaan? Mitä on
paperittomuus Tampereella? Mitä palveluita paperittomille kuuluu? Mikä
on kaupungin vastuu paperittomista ihmisistä?
Esitelmäkutsu: Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivät 2018
SIVISTYS, KANSALAISUUS JA OSALLISUUS RAPAUTUVASSA HYVINVOINTIYHTEISKUNNASSA
Ennakkotyöpajat 14.2., konferenssi 15.–16.2.2018
Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus
Ohjelmassa mm. vapaan sivistystyön teemaryhmä sekä pyöreän pöydän keskustelu Vapaa sivistystyö ennen, nyt ja tulevaisuudessa
Doktorandsymposium om folkbildning / PhD symposium on popular education
Välkomna till nordiskt doktorandsymposium för folkbildningsforskning den 6-7 november! (information in English below)
Doktorandsymposiet är en förkonferens till Mimers forskarkonferens vid Nordiska folkhögskolan i Kungälv (7-8 november) och syftar till att uppmuntra kontakter och idéutbyte mellan doktorander i Norden som studerar folkbildning i vid bemärkelse oavsett akademisk disciplin.










